Telia Yhteisö on Vain luku -moodissa, kunnes sulkeutuu kokonaan lokakuussa
Keskustelua Telian puhelin- ja nettiliittymistä.
Viimeksi kommentoitu
Sonera ilmoitti 17.11.2014 lehdistötiedoitteessaan kuituliittymien lähetysnopeuksien nostamisesta symmetrisiksi latausnopeuden kanssa.Vuodenvaihteesta on nyt neljä kuukautta. Millä aikataululla nopeuden nostoa voi odottaa?
Hei! Opengaten kanssa isompia ja pienempiä ongelmia. Opengate on toiminnassa ja olen yhteydessä Opengate APN kautta nettiin Huawei B593S-22 reitittimellä. Tätä puitiin jo teknisen tuen kanssa ja periaatteen vuoksi en ole soittamassa Helpsoniin johon minut ohjattiin koska maksavan asiakkaan ei pitäisi näin yksinkertaisen palvelun vuoksi maksaa ensin 10e siitä että neuvotaan käynnistämään boksi uudestaan ja sen jälkeen katselemaan asetuksia seuraavalla 10 eurolla jotka olisi pitäneet jo aiemmin neuvoa palvelun avaamisen yhteydessä.Anyway jätetään tuo ja katsotaan josko klaanista löytyisi henkilö joka löytäisi missä tämän homman olen mokannut :) Porttien pitäisi siis olla auki, mutta useiden porttiskannereiden mukaan 1-2000 välistä ei löydy yhtään avointa porttia. 46 alkuinen IP siis löytyy joten eikö nettini ole opengaten kautta nyt toiminnassa ja porttien pitäisi olla auki?Palomuurit ovat pois päältä niin koneiden päästä kuin reitittimen päästä. Reitittime
Miten saa prepaid liittymästä poistettua vastaamattoman puhelun automaattiviestityksen.
Sonera valokuitu / VDSL2 liittymä pitäisi saada siltaavaksi. Modeemina: Zyxel P-870HN-51bRouting tilassa toimii ok: https://www.dropbox.com/s/4ii9oyg8moqkrqk/Routing.JPGNetwork -> WAN kun muuttaa molemmat: Bridge: https://www.dropbox.com/s/9dtspe6fsavhkd9/2.JPG DSL valo kyllä syttyy mutta internet valo ei ja eihän se netti toimi,Status: https://www.dropbox.com/s/6278fflb7jklv1k/Bridging.JPGJotain yrittää lähettää mutta mitään ei tule alaspäin: https://www.dropbox.com/s/f8zonx9bd3mdqzt/3.JPGModeemi on resetoitu monta kertaa, ei vaikutusta. Mitä tätä asiaa myös googletteli, en ole yksin saman ongelman kanssa. Onko kukaan saanut tätä toimimaan?
Mielihyvällä olen pannut merkille, että paikallinen 3g (dual carrier) verkon nopeus on kasvanut ilman omia toimenpiteitä. Paikka Ähtäri, keskustan tuntuma. Auringonpilkutko mahtaa olla syynä, vai onko palvelun tarjoaja (sonera siis) lisännyt joitain kapuloita mastoon. Pääasia, että data liikkuu.
Moi! Asun täällä Mikkelässä. Nyt pitäisi saada tietää missä on lähin Soneran 4G tukari ja millä tekniikalla jotta osaan ostaa oikeaa lisäantennia. Siinä Kirkkojärventien lähellä törröttää joku masto Espoonväylää Suomenojalle päin ajaessa vasemmalla puolella. Onkohan se se? Ilman lisäantennia ei e3372 mokkulalla saa kuin noin 10Mbits sisään ja uppia noin 500 kbits. Saisiko vastausta mahdollisimman pian kun laskutus lähti juoksemaan... Kiitos...
E3372 + Dovado Pro (bridged) + PfSense. Yhteys on 150s päällä ja 150s katki. Alla logia. Eli joka kerta kun DHCP uusii IP:tä yhteys katkeaa ja seuraavalla kerralla taas herää henkiin. Mar 11 19:33:42 dhclient[35014]: DHCPREQUEST on em0 to 10.48.129.153 port 67 Mar 11 19:33:42 dhclient[35014]: DHCPACK from 10.48.129.153 Mar 11 19:33:42 dhclient: RENEW Mar 11 19:33:42 dhclient: Creating resolv.conf Mar 11 19:33:42 dhclient[35014]: bound to 10.48.129.154 -- renewal in 150 seconds. Mar 11 19:36:12 dhclient[35014]: DHCPREQUEST on em0 to 10.48.129.153 port 67 Mar 11 19:36:12 dhclient[35014]: DHCPACK from 10.48.129.153 Mar 11 19:36:12 dhclient: RENEW Mar 11 19:36:12 dhclient: Creating resolv.conf Mar 11 19:36:12 dhclient[35014]: bound to 10.48.129.154 -- renewal in 150 seconds. Mar 11 19:38:42 dhclient[35014]: DHCPREQUEST on em0 to 10.48.129.153 port 67 Mar 11 19:38:42 dhclient[35014]: DHCPACK from 10.48.129.153 Mar 11 19:38:42 dhclient: RENEW Mar 11 19:38:42 dhclient:
Asun Pirkanmaan ja keski-suomen rajalla korkealla mäellä ja mulla on näköyhteys kymmeniin mastoihin, joista varmaan jokunen on sonerankin. Ongelma on se, että 3 g ei yhdistä kaikkia tulevia puheluita minulle, vaan saan sitten vastaajan tekstarina tietää, että on yritetty soittaa. Monta tärkeää puheluakin on näin jäänyt saapumatta perille. heti kun käännän yhteyden 2 g puolelle, niin ongelmaa ei ole. Mistä tämä johtuu? sim-kortista vai operaattorin verkosta. On tosi kiusallista kun ei aina tänne tullessaan muista vaihtaa verkkoa ja yhteyttä minuun ei saada. Joskus tekstarikin on viipynyt matkalla 6 t. Kun näköetäisyydellä on mastoja pilvin pimein, niin eikö se enää riitäkään yhteyden saamiseksi ja ongelmitta, vai mistä tämä verkon heilahtelu näin otollisilla paikoilla voi johtua!!
Toasin asuntoihin tuli Soneran kodin netti ja sinne pitäisi kitjautua verkkopankkitunnuksilla. Säästöpankin tunnuksilla ei kuitenkaan pystynyt tunnistautumaan enkä muita tunnuksia omista. Mitäs nyt?
Nyt kun vauhdilla vedetään tien poskeen kuitua eripuolilla Suomea niin operaattorit kuin erillaiset kylä porukat talkoilla !Nyt tuleekin eteen kuituun liittymisen hinta joka monelle on aivan liian korkea kerralla maksettavaksi,jossain päin Suomee juuri näihin talkoolla vedettyhin liittymiin saa maksu aikaa esim 12 kk !Kysymys kuuluu miksi nämä operaattorit eivät tarjoa sellaista mahdollisuutta esim Sonera ?mielestäni sellainen osamaksu ois kaikkein kätevin operaattorikin sais nopeimmin kuluja takaisin ja sitä kautta tietenkin asiakkaita !Yhä useimmilla ois mahdollisuus saada siten liittymä joka ois vaikka sitova 24 kk sopimuksella tai piemmälläkin maksu ajalla,tällainen viesti Soneran päättäjille minä ois valmis heti tekemään sopimuksen olen muutenkin Soneran lankaliitymän asiakas ollut jo n.15v !
jaa tähän ois voinu kirjotella enemmän.Tarkoitan kun googlesta hakee kohteen ja pyrkii avaamaan sen niin siihen päälle lasahtaa YAHOO ja peittää alleen kaiken.Sitä yahoota en saa pois millään opilla.Tämä ongelma tuli sen jälkeen kun päivitettiin uusi laajakaista(sopimus) Soneralla.
Olisikohan täällä tietoa, missä vaiheessa Pohjois-Vantaa (tarkemmin Ilola ja Ruskeasannan pohjoisosat) siirtyvät LTE-aikaan? Tällä hetkellä alueella toimii lähinnä heikko 3G-yhteys*), jos sitäkään. LTE leikkaa Tuusulanväylällä Lentoaseman kohdalla veks.*) Aspassa on tosiaan sisällä 2-3 pyyntöä liittyen Epinkoskentie/Leikkitie (Vantaa) alueen heikkoon kuuluvuuteen, pihalla 3G toimii, mutta sisällä ollaan EDGE ja GPRS varassa. Kunnon retroa siis tarjolla. Näihin niitä vastauksia odotellen...
Hei! Tilasin eilen Yhdessä-liittymän perheelleni. Eli itseni ja 2 muuta henkilöä. Nyt vasta tänään muistin, että olisin vielä poikani halunnut lisätä tähän (siirtää toiselta operaattorilta). En löydä kuin poista-nappulan.. muokkausmahdollisuutena.Onko niin, että tähän ei pysty lisäämään enää uusia jäseniä jälkikäteen?
Miten nämä portit saa avattua kun olen Minecraft Serveriä tekemssä ja käytän koneella puhelimen nettiä,koska se on nopeampi kuin langaton, ja en ole saanut portteja perinteisellä tavalla auki. Eli miten ne avataan?
Laitoin juuri tilauksen Kaapeli netistä 100mb eli tuleeko postissa minnulle myös tuo Cisco EPC3928D taitaa olla uudempi malli kuin 3825 toivotaan jos olemassa uusi paremmin toimiva versio se postitetaan? Tämä sama texti tuolla tabletit, tietokoneet osiossa.....joku oli saannut postissa kyseisen mallin?
Moi! Olen nyt koittanut säätää vuokratun palvelimen välille (Ranska) ja ciscon välille VPN-yhteyttä. Haluaisin siis nämä samaan IP-osoiteavaruuteen. Mitä tietoja siis laitan ciscon modeemissa, jotta voisin yhdistää palvelimeen? Ja onko palvelimen puolella jotain erityistä, mitä tehdä normaalin vpn-yhteyden sijaan? Kun tuohan on IPsec-tunneli. Lokissa ilmoittaa tälläistä: PacketEncapsulate failed with error Bad Sequence Number Failed ESP packet OMA IP==>PALVELIMEN IP (spi=00 00 00 00, seq=00 00 00 00)
Uuteen osoitteeseen otettu Soneran ADSL- liittymä 24mbs. Puhelinjohto kytketty DSL- porttiin ja reitittimen valot palavat seuraavasti: Power: VIHREÄEthernet : VIHREÄWireless: VIHREÄBroadband: Ei valoaInternet: Punainen Verkkoyhteys ei luonnollisesti toimi ja asiakastuessa oltiin sitä mieltä, että ongelma on täällä päässä. Osaisiko joku neuvoa, kuinka saisin yhteyden toimimaan? Resetointia ja Soneran sivujen ongelmatilanteenkorjausohjeita kokeiltu.
Liittymän toteutus tekniikka: Kaapeli (Cable)Ongelma: Netti on alkanut pätkimään tänään ja pelkästään teidän foorumille oli vaikea päästä. Liitteenä kuvia yhteyden tilasta Thompsonista. Modeemi on siis: Thompson TCW770 (NAT pois päältä) Yleensä kuin verkko on alhaalla niin tämä on tilanne Thompsonin mukaan: Sitten kaikki kanavat:Startup (Vaikka se on koko ajan ollut päällä): Mikä on ongelman nimi?
Eikö Soneralla todellakaan ole euro / vuorokausi nettiä kuten Saunalahdella?
Aika hätäisiä Soneran puhelinmyyjät. "Sinulta pian loppuu nettiyhteyden tarjousaika"-todellisuudessa vasta marraskuun lopulla-"saat tuplanetin vain 5 € korkeammalla hinnalla 4 g-nä kera kaapelin" -muuten hyvin mutta mokkula ei sisältynytkään kauppaan-suoraan tosin ei väitettykään niin. Mietin vielä, perunko......
elikkä meillä on sopimus 24megasesta netistä, mutta nyt viimepäivinä olen ihmetellyt kun netti on alkanut hidastumaan, tein nopeustestin joka näyttää 10megaa ja nyt kävin modeemin asetuksissa selaimella kattomassa joka näyttää myös LANUp10M/FullWLANActive150M - DSL Mode:ADSL_2plus - Annex Type:ANNEX A/L/Mmistähän tämä mahtaa johtua?
Terve. Eli kuten aihe kentässäkin lukee, mikäs se nykyään on helpoin tapa muuttaa kiinteän netin omistussuhde? Liittymä on henkilön nimissä joka ei ole tässä taloudessa asustanut moneen vuoteen, mutta jostain syystä ei aikoinaan voinut omistajaa vaihtaa. Matkapuhelin liittymän omistussuhteen muutos sivulla mainittiin ettei muutosta voi tehdä jos liittymä on määräaikainen, vastaavaa sivua en löytänyt nettiyhteyttä koskien. Onko sama homma myös nettiliittymissä? Voiko omistussuhdetta siis muuttaa kun liittymä on määräaikainen vielä syyskuuhun saakka.
Tilasin juuri Soneran laajakaistayhteyden verkosta. En tilannut samalla modeemia mutta voisinko tilata sen vielä näin jälkikäteen? Haluaisin Sonera Smart -modeemin (wlan).
Jos ymmärsin oikein, Soneran perhepakettiin saa 35 euron kk-hinnalla 50 Gt siirtoa ja lisää pitää ostaa 25 gigan paketeissa, noin 6 euroa per paketti. Tuo 50 Gt tuntuu tosi pieneltä määrältä nelihenkiselle perheelle, ellei sitten onnistu ohjaamaan pääosaa Netfix-katselusta vaikkapa kodin ADSL:n kautta. Osaako joku oman kokemuksensa perusteella arvioida, kuinka monta tuollaista kuuden euron lisäpakettia normiperhe keskimäärin tarvitsee, kun Flixiä (720p) käytetään keskimäärin noin yksi tunti per käyttäjä per päivä? - Soneralle risuja siitä, että tällaista pitää palstoilta kysellä: suoraa ja reilua olisi tuoda asia selvästi esille markkinointimateriaalissa, koska juuri suoratoistopalveluiden kanssa nämä gigarajat tuottavat ongelmia.
Terve! Minulla on tällä hetkellä käytössä Sonera Viihde -paketti, joka tulee siis ihan puhelinpiuhasta koneeseen kiinni. Huomasin kuitenkin, että 100/5-yhteys olisi 30€ halvempi per kuukausi. Alkuperäisen nettiliittymän kanssa oli kuitenkin monenlaisia ongelmia, joten haluaisin selvitystä pariin kysymykseen: 1. Sonera Viihteellä ei toiminut Wii U:n nettipelit muuten kuin niin, että nelosportti puukotettiin suoraan siltaavaksi ja siihen laitettiin oma ADSL-modeemi kiinni. Voiko saman ADSL-modeemin laittaa kiinni myös valokuitumodeemiin ja onko yhden portin avaaminen omalle WLAN-lähettimelle yhä mahdollista? 2. IPTV:tä ei tietääkseni ole mahdollista saada ollenkaan valokuituliittymään? Jos siis päivitän yhteyteni, menetän pakostakin IPTV:ni? Eipä kai muuta, näihin kaipaisin vastauksia.
Onko sinulla jo tili? Kirjaudu sisään
Eikö sinulla ole vielä tiliä? Luo tili
Enter your E-mail address. We'll send you an e-mail with instructions to reset your password.