Telia Yhteisö on Vain luku -moodissa, kunnes sulkeutuu kokonaan lokakuussa
Artikkeleita ja uutisia pelaamisen sekä pelilaitteiden maailmasta.
Viimeksi kommentoitu
Logitech on pelilaitteissa tuttu laitevalmistaja, joka tarjoaa etenkin langattoman teknologiansa myötä pelilaitteita peruspelaajasta ihan kilpatasolle asti. Nyt otamme testiin Logitech G703 -pelihiiren ja arvomme kyseisen laitteen myöhemmin täällä Telia Yhteisössä järjestettävässä arvonnassa. Ensivaikutelmia ja tunnelmia Pakkaus vaikuttaa ulkoisesti tyylikkään näköiseltä, josta paistaa tuttu Logitechin tyyli. Pakkauksen sisältö on pakattu tiiviisti ja kaikki tarvittava löytyy mukana. Pakkaukseen kuuluu tietysti itse pelihiiri, LIGHTSPEED-vastaanotin, lataus- ja tiedonsiirtokaapeli, vastaanottimen jatkosovitin, 10 gramman lisäpaino sekä käyttäjän dokumentaatio. Hiiressä on pyöreähkö sekä hillitty muotoilu ja ainakin omaan silmään se vaikutti oikein sulavanä näköiseltä. Se tuntui ehkä hieman suuremmalta tai muhkeammalta kuin aikaisemmat hiireni, joten se vaati alkuun hieman totuttelemista. Väittäisin kuitenkin, se sopii useimmille hiiriotteille ja hyvinhän siinä käm
On jälleen uuden arvonnan aika! Tällä jaossa on Logitech G512 -pelinäppäimistö, jonka voit voittaa itsellesi. Olet mukana arvonnassa vastaamalla näihin kysymyksiin tämän blogin kommenteissa: Millä laitteilla pelaat pelejä tällä hetkellä? (Xbox, PS, PC, Switch tai muu) Mikä peli on jäänyt sinulle lapsuudesta parhaiten mieleen? Odotuksemme sinulle arpaonnen osuessa Jos voitat arvonnassa niin käytä ja testaa pelinäppäimistöä pelatessasi. Näin saat siitä kokemuksia, joita haluamme sinun jakavan muillekin täällä Yhteisössä. Kirjoita kahden viikon käyttämisen jälkeen kokemuksistasi arvostelu vähintään yhden kuvan kera Yhteisön Pelaaminen-osioon (vähintään 200 sanan mittainen juttu). Voit nostaa kirjoituksessasi esiin esimerkiksi seuraavia näkökulmia: Miltä näppäimistö tuntuu ja näyttää? Miten se toimii pelatessa? Oliko käyttöönotto helppoa? Soveltuiko se hyvin pelaamillesi peleille ja kävisikö se esimerkiksi myös työkäyttöön? Mitä erityisen
Onko lahjastressi hiipimässä mieleesi? Joulu alkaa olla pikku hiljaa nurkan takana ja moni meistä varmasti miettii, että mitähän sitä ostaisi lahjaksi lapsilleen, perheenjäsenilleen ja ystäville. Usein parhaita lahjoja ovat ne, jotka osuvat tarpeeseen ja joita ei ole osannut toivoa. Jos lähipiiristä löytyy pelaajia, kannattaa ottaa nämä alla olevat vinkit talteen. Pelituoli Hyvä ergonomia on erityisen tärkeää pitkissä pelisessioissa, joten mikäli tuntemasi pelaaja istuu tällä hetkellä keittiötuolilla tai tuolista ei löydy kunnon säätöjä, voisi pelituoli olla hyvä vaihtoehto lahjaksi. Optimaalisen peliasennon ansiosta pelaaja saa pidettyä pään ja kropan vireessä. Tuoli tukee selkää ja niskaa ja säädettävän tuolin saat aina sopivaksi itsellesi. Hyvä ja laadukas pelituoli kestää käytössä pitkään. Valikoimastamme löytyy Arozzin ja L33T Gamingin erilaisia pelituoleja. Pienemmille pelaajille hyvä vaihtoehto on L33T Gamingin Encore. Pelaavalle isälle sen sijaan vo
Pelaaminen on kasvattanut suosiotaan viime vuosina todella paljon myös vanhempien ihmisten keskuudessa. Monet meistä ovat varmasti pelanneet sisaruksien kanssa ja mitellyt paremmuudesta esimerkiksi virtuaalilätkän tai taistelupelien parissa. Pelaamisen ei kuitenkaan tarvitse olla pelkästään lasten puuhaa, sillä yhä useammat vanhemmat ja lapset viettävät aikaa yhdessä pelaten erilaisia pelejä. Muistan lapsuudestani, että minulle oli tärkeää, kun isäni tai äitini tuli katsomaan, jos olin tehnyt esimerkiksi hienon maalin pelatessani NHL- tai FIFA-pelejä. Joskus otimme myös mittaa toisistamme rallipelejä pelaten ratin ja polkimien kera. Pelaaminen voi parhaimmillaan olla perheen yhteinen harrastus, joten kokosimme lahjavinkit yhteen helpottaaksemme joululahjojen hankintaan. Nintendo Switch sopii erinomaisesti koko perheen yhteiseksi joululahjaksi. Nintendo Switchillä voit nimittäin pelata pelejä perinteiseen tapaan telkkarista tai vaihtoehtoisesti Switchin omasta näytöstä.
Tässä arvostelussa arvioidaan logitech g pro pelikuulokkeet, jotka tulivat minulle Telialta arvonta palkintona. Paketti sisälti ohjeet, kuulokkeet, irroitettavan mikrofonin, irroitettavan johdon, vaihtoehtoiset korvakupit (nahkaiset ja kankaiset), haaroittimen joka erottelee sisään -ja ulostulon. Kuulokkeet ovat logitechille tyypillisesti aina todella laadukkaita, mutta näissä laatuun ja ulkonäköön on panostettu erittäin paljon. Kuulokkeet ovat tyylikkään ajattomat, mustat muoviosat pinnoilla ja kevytmetalli vahvistus sisällä. Kuulokkeet eivät sisällä rgb valoja, eikä muitakaan ylimääräisiä häiriöntekiöitä vaan näissä on nimenomaan panostettu laatuun ei lisähärpäkkeisiin. Ainoat lisät joita kuulokkeista löytyy, ovat johdon varresta löytyvä äänirulla ja mikrofonin mykistys painike. Johdon mykistys "mötikässä" on myös ihailtava klipsi jolla saat sen esimerkiksi paitaan roikkumaan, jolloin johdotkaan eivät rasitu niin paljon, sekä tiedät aina missä se on. &
On jälleen aika laittaa yksi Logitechin pelinäppäimistö testiin. Tällä kertaa hyppysiini päätyi Logitech G512 -pelinäppäimistö, joten lähdetäänpä heti tutkimaan kyseistä kapistusta tarkemmin.Heti paketin avattua tuotteesta välittyy laadukas fiilis. Näppäimistö on erittäin jämäkkä ja ulkoasultaan todella siisti. Näppäimistön design on minimalistinen ja kooltaan se on pienempi kuin monet muut täysikokoiset näppäimistöt. Näppäimistö muistuttaa paljon pikkuveljeään, Logitech G413 -näppäimistöä. Logitech G512 -näppiksen pohjasta löytyy kumitassut, jotka estävät näppäimistöä liikkumasta kesken pelisession tai kirjoittamisen. Näppäinhatut ovat mattapintaiset ja ne on muotoiltu juuri sopivasti siten, että sormet eivät lipsu näppäimiltä kirjoittaessa. Näppäimistön oikeasta yläkulmasta puolestaan löytyy USB-läpimenoportti, johon voit kytkeä haluamiasi USB-laitteita. Näppäimistö kytketään tietokoneeseen käyttäen paksua USB-kaapelia. Logitechin Romer-G -kytkimet sopivat pela
Dota 2 -pelin edellinen kilpapelaamisen kausi päätettiin elokuussa pelattuun The International 2019 -turnaukseen. Tämän jälkeen on tapahtunut hurja määrä muutoksia joukkueissa ja pelaajissa, joka on odotettua tähän aikaan vuodesta. Uusi Dota Pro Circuit (DPC) 2019-2020 kausi on polkaistu käyntiin ja pian ensimmäisen suuren luokan turnauksen aika koittaa. MDL Chengdu Major -turnaus pelataan 16.-24.11.2019 ja pääset seuraamaan pelejä suorana Twitchistä. DPC 2019-2020 kauden eteneminen Kuten viime kaudellakin, tulevalla DPC 2019-2020 kaudella nähdään viisi minor-turnausta sekä viisi major-turnausta. Turnauksista joukkueet ansaitsevat menestyksellään palkintorahojen lisäksi tärkeitä DPC-pisteitä ja kauden lopussa eniten DPC-pisteitä tienanneet joukkueet saavat suoran kutsun Tukholmassa järjestettävään The International 2020 -turnaukseen, mikä on jokaisen joukkueen tavoite. Muut joukkueet joutuvat karsimaan jäljelle jäävistä The International -turnauksen paikoista. &nb
Logitech on tuonut markkinoille laadukkaita laitteita pelaajille tarjolle jo pidemmän aikaa eivätkä Logitech G935 -pelikuulokkeet ole poikkeus. Tästä huippumallista löytyy kaikki tarvittavat ominaisuudet, joihin lähdetään tutustumaan seuraavaksi hieman tarkemmin. Ensitunnelmat ja tuntuma Pakkaus on ulkoisesti tuttua Logitechin tyyliä. Pakkauksen sisältä löytyy tietysti itse kuulokkeet ja ohjekirja sekä niiden lisäksi ääni- että latauskaapelit. Kuulokkeiden toisesta kupeista löytyy magneetilla kiinni olevat kannet, joista toisen kupin alta löytyy irrotettavissa oleva akku ja toisen kupin alta USB 2.4 GHz -langaton vastaanotin. Vastaanottimelle tuo toinen kuppi on oiva paikka säilytykseen, jos otat kuulokkeet mukaasi. Vasemmasta kuulokekupista löytyy myös volume-rulla, virta- ja mute-painikkeet sekä kolme erikseen ohjelmoitavissa olevaa muuta painiketta. Virtapainike etenkin tuntui melko jämäkältä, mutta erikseen ohjelmoitavat painikkeet olivat kieltämättä mukava lisä nope
Lokakuun alkupuolella laitettiin käyntiin Telia Esports Seriesin toinen kausi CS:GO -pelissä. Pääsarjan ohella samaan aikaan käynnistyi saman pelin ykkösdivari. Pääsarjan kaikki ottelut ovat katsottavissa Ruutu-palvelusta sekä Twitchistä, jonka lisäksi tv-ottelut tulevat perjantai-iltaisin JIM tv-kanavalta. Otetaan nyt kuitenkin pieni katsaus pääsarjan tilanteeseen, kun kausi on puolivälissä. Vakuuttavaa ja puhdasta jälkeä sarjassa tehnyt SJ Gaming porskuttaa sarjan kärjessä neljällä voitolla ja 12 pisteellä. Neljä matsia takana ja puhtaat voitot kaikista, joten viime kauden sarjakakkosella on tällä hetkellä kova putki päällä. SJ Gaming kohtaa seraavaksi loppukuusta nihkeästi aloittaneet MenaceGG:n sekä Helsinki REDSin, joten katsotaan jatkuuko voittojen napsiminen SJ Gamingin osalta siitä. KOVA Esports on ennättänyt pelaamaan jo viisi ottelua, joista tuloksena on yksi tappio sekä neljä voittoa, joista kaksi on venynyt jatkoajalle ja täten KOVA löytyy sarjan sijalta kaks
Nintendo on meille monille tuttu Super Mariosta, Donkey Kongista ja muista klassisista peleistä, joista olemme saaneet nauttia jo yli kahden vuosikymmenen ajan. Toimme hiljattain Nintendo Switch -konsolit valikoimaamme, joten lähdetään tutkimaan, mihin kaikkeen Nintendo Switch ja Switch Lite -konsolit taipuvat. Heti alkuun on sanottava, että Nintendo Switch on erittäin monipuolinen pelikonsoli ja se erottuu selkeästi kovimmista kilpailijoistaan Playstation 4- ja Xbox One -konsoleista. Nintendo Switchillä voit nimittäin pelata pelejä perinteiseen tapaan telkkarista tai vaihtoehtoisesti Switchin omasta näytöstä. Televisioon kytkentä tapahtuu telakkayksikön avulla, jonka ansiosta voit nauttia HD-laatuisista peleistä isolta ruudulta. Toinen tapa on kiinnittää Joy-Con -ohjaimet näyttöön ja pelata Switchiä käsikonsolina. Voit myös asettaa Switchin oman näytön esimerkiksi pöydälle ja pelailla pelejä siten, että Joy-Con -ohjaimet ovat irrallaan näytöstä. Ohjainosien olle
Tässä lyhyt arvostelu Logitechin G413 näppäimistöstä, jonka voitin arvonnassa. G413 näppäimistö on hyvin tyylikäs mutta myös hyvin pelkistetty ja karsittu. Ei mitään ylimääräistä, ei media näppäimiä eikä erillisiä makronäppäimiä. Taustavalaistus on vain punainen ledi, valitettavasti muita värejä tai rbg:tä ei ole. Näppäimistön ensivaikutelma on laadukas ja jämäkkä. G413 on painava eikä vääntyile eikä natise. Näppäinten alla on suoraan harjattu alumiini-magnesiumlevy joka tyylikäs mutta kylmä. Näppäimet ovat suoraan levyssä ja istuvat tämän takia korkeammalla, kun ei ole muovista ”täytelevyä” näppäinten ympärillä. Näppäimistön puhdistus on todella helppoa täytelevyn puuttuessa ja roskat voi puhaltaa pois näppäinten alta tai välistä, kun ei ole ylimääräisiä rakoja, minne ne voisivat jäädä kiinni. Näppäimistön mukana tulee 12 lisänääpäinhattua ja irroitustyökalu. Näppäimistön käyttöönotto on helppoa. Molemmat usb johdot sisään niin toimii näppäimistö sekä usb ulostulo
Voitin tosiaan tämän Logitechin G502 Hero pelihiiren. Olen tätä Hiirtä nyt hiukan testaillut ja käteen se sopii mainiosti. Itse inhoan langallisia hiiriä mutta tässä pelihiiressä ei se johto ongelmaksi muodostunut. Toki olisin itse mielummin ostanut langattoman version.Tästä hiirestä löytyykerta kaikkiaan suuri määrä painikkeita. mielestäni hiiren rulla tuntui hyvältä ja varsinkin nappi jolla sai rullan rullaamaan kitkattomasti. Itselle sivussa olevat G5 ja G4 napit ovat ehkä hiukan liian pieniä verrattuna omaan hiireeni. RGB-valot eivät mielestäni ole mikään must have mutta onhan se nyt siisitin näköinen!. Hiiren mukana tulee myös lisättäviä painoja.mielestäni tule tarpeen ellei ole kunnon HC-pelaaja. DPI-kierto kytkin toimi hyvin ja sivussa olevat RGP-valot oli loisto lisä keromaan missä kohti DPI-kiertoa mennään. Oikea hiiren nappi RMB on mielestäni hiukan jämäkkä eikä se naksu samalla tavalla kuin vasen. Netti surffailuun hiiri sopii kuin nakutettu. Pelaamiseen riittää ohjelmoitavi
Päätimme muutaman ystäväni kanssa lähteä hakemaan kokemuksia ulkomailla pelattavasta isommasta esports-tapahtumasta. Löimme sitten lukkoon Malmössä pelattavan DreamHack Masters -turnauksen, joka on mukavan matkan päässä ja mukana näytti olevan CS:GO:n huippujoukkueet. Meillä ei kellään ollut aikaisempaa kokemusta vastaavista tapahtumista (muuten kuin Twitchin välityksellä), joten mielenkiinnolla lähdettiin katsomaan, että miltä se tekeminen maailmalla näyttää. Lensimme 4.10. Helsinki-Vantaalta Kööpenhaminaan Tanskan puolelle, josta pääsee kätevästi suoraan lentokentältä junalla noin kymmenessä minuutissa Malmöhön. Junapysäkkikin löytyi aivan Malmö Arenan vierestä, jossa pelit pelattiin. Saapuminen paikalle oli siis todella vaivatonta. Malmö Arenan kyljestä löytyy myös Malmö Arena Hotel, jossa yövyimme ja kaikki tarpeellinen löytyi puolen kilometrin säteellä. Menimme lopulta Malmö Arenalle hieman ennen ensimmäistä puolivälieräottelua, joka alkoi perjantaina paikallista aikaa klo 16.00.
Logitech G Pro on pelaajille suunniteltu headsetti, joka on laitevalmistajan mukaan kehitetty yhteistyössä Esports-ammattilaisten kanssa. Olemme aiemmin arvostelleet Logitechin G -sarjasta G Pro -näppäimistön ja G Pro Wireless -pelihiiren. Nämä molemmat tuotteet lunastivat odotukset, joten odotukset ovat korkealla myös näiden kuulokkeiden osalta. Lähdetäänpä tutkimaan kuulokkeita tarkemmin ja katsotaan, onko G Pro -kuulokkeet hintansa väärti. Kevyt rakenne ja hyvä istuvuus takaa pelinautinnonUlkoasultaan kuulokkeet miellyttävät omaa silmääni, sillä gaming-tuotteista tuttu aggressiiviinen ilme on jätetty pois. Yllätyin paketin avatessani, sillä kuulokkeet näyttivät ulkonäöltään huomattavasti kalliimmilta. Tästä voidaan päätellä, että headsetin designiin on kiinnitetty selkästi huomiota. Kuulokkeet istuvat päähän erinomaisesti suurten korvakuppien ansiosta ja säätövaran myötä kuulokkeet sopivat myös isompaan päähän. Kuulokkeita on myös mukava pitää päässä pidempään, sillä
League of Legends (lyhenteenä käytetty LoL) on erittäin suosittu taisteluareenamoninpeli. Peli julkaistiin kymmenen vuotta sitten Windowsille eikä sen suosio ole näyttänyt hidastuvan. Pelintekijän Riot Gamesin mukaan sitä pelaa päivittäin kahdeksan miljoonaa pelaajaa ympäri maailmaa. League of Legends on pelinä vastaavanlainen MOBA-peli (Multiplayer online battle arena) kuin Dota 2, joten idea on sama näiden pelien välillä, vaikkakin eroja toki löytyy pelin sisällöistä sekä mekaniikoista. LoL on tämän genren peleistä selvästi pelaajamääriltään suosituin. Worlds 2019 League of Legendsin vuosi päätetään vuosittain järjestettävään Worlds -maailmanmestaruuskilpailuihin. Worldsien suosiosta voidaan ottaa pieni vertailu katsojalukujen perusteella. Tänä vuonna aiemmin pelattu Super Bowl 53 saavutti lineaaritelevision sekä streamauksen kautta 100,7 miljoonaa katsojaa. League of Legendsin Worldseja katsoi vuosina 2017 58 miljoonaa ja 2018 99 miljoonaa katsojaa, joten tapah
Perjantaina 4.10. alkavassa Telia Esports Seriesissä keskitytään tällä kaudella vain Counter-Strike: Global Offensive -peliin. Uudella kaudella saamme seurata uusien joukkueiden ja pelaajien taistelua 40,000 € palkintopotista. Seriesin toisella kaudella pelaa kahdeksan joukkuetta. Ensimmäisen kauden voittaja ENCE ei jatka toiselle kaudelle vaan luopuu sarjapaikastaan. ENCEn loppuvuoden kiivas kilpailukalenteri ei antanut myöten, joten ENCEn koitoksia voimme seurata ainoastaan kansainvälisillä pelikentillä. Pääsarjan kanssa yhtä aikaa käynnistyy myös CS:GO-ykkösdivari, CS:GO Division #1, jonka kaksi parasta joukkuetta etenee karsimaan paikasta vuoden 2020 Telia Esports Series -pääsarjaan. Tulevalla kaudella jokainen pääsarjan peli striimataan, joten mikään Telia Esports Seriesin matsi ei jää katsojilta näkemättä. Tiistain ja torstain matsit lähetetään klo 18-21 Ruudussa, Twitchissä ja teliaesportsseries.comissa. Perjantain otte
CS:GO:n suurturnaus DreamHack Masters pelataan 1.10. - 6.10. Ruotsin Malmössa. Turnauksessa 16 joukkuetta eri puolilta maailmaa kisaavat 250,000 $ palkintopotista. Joukkueet ovat jaettu kahteen lohkoon, jossa kummassakin on kahdeksan joukkuetta. Suurin osa joukkueista pääsi mukaan kutsuilla, mutta turnausta varten järjestettiin myös avoimet alueelliset karsinnat, joista mukaan pääsi 4 joukkuetta. OpTic Gaming sai paikkansa turnauksessa voittamalla DreamHack Open Summer 2019 -turnauksen Jönköpingissä. Lohkovaihe pelataan 1.10. - 3.10. välillä ja lohkojen jatkoonmenijät pääsevät pelaamaan pudotuspelejä Malmö Arenalla 4.10. - 6.10. Lohkovaiheen ensimmäisissä peleissä pelataan vain yksi kartta ja loput turnauksen otteluista pelataan BO3 eli paras kolmesta systeemillä. Kaikki ottelut ovat katsottavissa Twitchissä. Osa joukkueista on vasta palannut ESL One New York -tapahtumasta, suomalainen ENCE mukaanlukien. ENCE ei onnistunut nappaamaan itselleen pudot
Syksy on pelaajan kulta-aikaa. Monen pelaajan joululahjalistalta löytyy erilaisia pelejä niin PC:lle, kuin konsolillekin ja pelejä kehittävät pelistudiot tunnistavat joulunajan kysynnän. Siispä useiden odotettujen pelien julkaisu ajoittuukin juuri syksyyn, jotta ne ehtivät hyvin joulumarkkinoille. Esimerkiksi suomalaisten suosimien urheilupelien uusimmat versiot löytävät tiensä kauppoihin syyskuussa, kun molemmat NHL sekä FIFA julkaistaan syyskuun aikana. Lähdetäänpä tutkimaan tarkemmin, mitkä pelit ovat syksyn kovimpia julkaisuja. ControlSuomalaisen Remedy Entertainmentin kehittämä Control on kolmannen persoonan toimintapeli, jossa yhdistyy Max Payne -peleistä tuttu ammuntatyyli ja Alan Wake -pelisarjan selkäpiitä karmiva tunnelma. Peli sijoittuu yhdysvaltalaisen Central Bureau of Control -virastotalon ympärille, joka on salainen Yhdysvaltain valtion virasto. Viraston tehtävänä on tutkia paranormaaleja ilmiöitä, jotka rikkovat todellisuud
Hiiri on PC-pelaajan yksi tärkeimmistä laitteista ja niiden ominaisuuksissa saattaa olla paljonkin eroja eri mallien välillä. Vaikken ammattilainen itse olekaan, pelattua tulee silti tasaisesti ja pääasiassa PC:llä. Testissäni on Logitech G502 HERO -pelihiiri ja tässä artikkelissa kerron tuntemuksiani kyseisestä laitteesta. Tämä testissä ollut laite myös arvotaan eteenpäin täällä Telia Yhteisössä! Lue aiheesta tarkemmin arvontapostauksestamme. Ensihavainnot ja tuntuma Paketti vaikuttaa visuaalisesti mukavan näköiseltä ja sisältö on pakattu järkevänoloisesti. Pakkaukseen kuuluu lisäpunnukset, käyttöohjeet sekä tietysti itse hiiri. Hiiri vaikuttaa tyylikkäältä ja toki se täytyy heti laittaa testiin. Logitech G502 on oikean käden hiiri, joka istuu käteen ainakin itselle hienosti. Tykkään peukalolle tarkoitetusta levikkeestä, joka tosin on melko yleinen nykyään hiirissä. Näin peukaloni ei raahaa hiirimatolla hiirtä liikutellessa. Muot
Tämän vuoden viides BLAST Pro Series -turnaus pelataan Moskovassa, jossa kuusi CS:GO-joukkuetta kilpailevat 125,000 $ pääpalkinnosta. VTB-Arenalla pelattavassa turnauksessa jaetaan palkintorahaa yhteensä 250,000 $. Voittajajoukkue saa muhkean rahapotin lisäksi kymmenen BLAST PRO Series -sarjapistettä. Sarjapisteitä jaetaan kaikille joukkueille, jotka sijoittuvat turnauksessa neljän parhaan joukkoon. Turnaus alkaa niin kutsutulla Play-in -matsilla, jossa venäläinen forZe ja kazakstanilainen AVANGAR taistelevat lohkopaikasta. Ottelu pelataan paras kolmesta systeemillä ja matsin häviäjä joutuu pakkaamaan kamansa ennen kuin turnaus ehtii varsinaisesti edes alkaa. Lohkovaiheen kaksi parhaiten sijoittunutta joukkuetta pääsee suoraan finaaliin. Turnauksessa pelataan myös aiemmista BLAST Pro Series -turnauksista tuttu 1vs1 -näytösottelu, jonka voittaja kuittaa itselleen 20,000 $. Lohkossa kolmanneksi sijoittunut joukkue saa valita vastustajan Standoff-näytösotteluun ni
Pidemmän aikaa eri PC pelejä pelanneena pelikuulokkeiden käytöstä on tullut enemmän sääntö kuin poikkeus. Pelkillä kuulokkeilla pääsee kyllä pitkälle, mutta eri pelien luonteen takia mikrofoni kuulokkeiden yhteydessä on tarpeellinen, ellei sitten halua heti hankkia erillistä mikrofonia. Erillisen mikrofonin hankkiminen kuulokkeiden lisäksi on hieman kalliimpi vaihtoehto, kuin hankkia pelikuulokkeet.Keskustelu pelitovereiden kanssa sujuu helposti ja saa tietoa pelin etenemisen suhteen. Useimmissa FPS peleissä, kuten Battlefield V ja vastaavat, on hyvä tietää mitä voi olla tulossa vastaan esim. mennessä lippua valtaamaan tai millaisella taktiikalla lähdetään etenemään. Tilaäänen tärkeyttä ei voi jättää mainitsematta, askeleet ja ampumisen äänet voi paikallistaa paremmin pelissä ja usein jopa ratkaisevassa asemassa oman selviytymisen kanssa. Niin monen monta kertaa olen kuullut pelkät askeleet ja kartassa ei näy oman teamin pelaajia.Logitech on yksi pelikuulokkeiden valmista ja erilaisia
Näytönohjain on yksi tietokoneen tärkeimmistä komponenteista etenkin pelaajalle ja raskasta visuaalista työtä tekevälle, sillä näytönohjain määrittää tietokoneen graafisen suorituskyvyn. Mitä kauniimmiksi ja realistisemmiksi pelien grafiikat kehittyvät, sitä enemmän näytönohjaimen tehon merkitys kasvaa. Vaativammat grafiikat tarvitsevat tehokkaamman näytönohjaimen, kun taas kevyempään käyttöön riittää edullisempikin vaihtoehto. Näytönohjaimelta vaaditaan entistä enemmän tehoa, jos tietokoneeseen liitetään useampi näyttö tai suunnitelmissa on käyttää esimerkiksi VR-laseja. Nykyään näytönohjaimen tehoja voidaan hyödyntää myös kryptovaluuttojen, kuten Bitcoinin louhintaan.Näytönohjaimen ostaminen voi olla haastavaa, koska markkinoilta löytyy tosi monia vaihtoehtoja. Niitä on saatavilla eri brändien nimillä ja eri brändien näytönohjaimet eroavat hieman toisistaan. Eroja voi olla esimerkiksi näytönohjaimen tuulettimissa, RGB-valaistuksessa, koossa ja näyttöliitännöissä. Joitain näytönohja
Logitech G413 on edullisemman hintaluokan mekaaninen näppäimistö, ja heti alkuun voin sanoa, että nyt on tuotteessa hinta-laatusuhde kohdillaan. Lähdetäänpä tutkimaan näppäimistön ominaisuuksia tarkemmin.Yksinkertainen on kaunista Näppäimistössä ei ole säädettävää RGB-valaistusta, vaan taustavalon värinä toimii kauniin punainen sävy. Näppäimistön tummat sävyt toimivat mielestäni erittäin hyvin yhdessä punaisen valaistuksen kanssa. Näppäimistö on saatavilla myös hopeanvärisenä, joka näyttää myös varsin tyylikkäältä. Makro- ja medianäppäimet on jätetty Logitech G413 -näppiksestä kokonaan pois, mikä puolestaan saa näppäimistön näyttämään erittäin kompaktilta. Näppäimistössä ei ole perinteistä muovista koteloa, vaan näppäimet lepäävät metallisen pohjalevyn päällä, joten näppäimistö on todella helppo pitää puhtaana. G413-näppäimistö on rakennettu jykeväksi, eikä se taivu tai rutise sitä taittaessa. Kumitassujen ansiosta pelaajalla ei myöskään ole pelkoa siitä, että näppä
Logitechin laitteet alkavat olla tuttu näky Esports-ammattilaisten käytössä, eikä se ole yllätys. Logitech on valmistanut jo pitkään huippulaadukkaita pelitarvikkeita ja tällä kertaa testiin pääsi Logitech G Pro -pelinäppäimistö. G Pro -näppis on suunniteltu Esports-ammattilaisten ehdoilla, joten tämä on yksi parhaista vaihtoehdoista näppäimistöksi, jos etsit itsellesi kilpailulliseen pelaamiseen soveltuvaa näppäimistöä. "Ensimmäinen PRO-niminen Logitech G -näppäimistö on suunniteltu ja valmistettu maailman parhaiden esport-urheilijoiden tarkkojen standardin mukaisesti. Tehty huippusuorituskykyiseksi ja suunniteltu voittamaan." - logitechg.com Näppäimistön ulkoasu on silmää miellyttävä ja melko yksinkertainen, mutta se sopii ainakin minulle varsin hyvin. Pidän itse ulkoasultaan simppeleistä pelitarvikkeista, joissa aggressiivinen muotoilu ja visuaalinen leikittely on jätetty vähemmälle. G Pron runko on muovia, mutta se tuntuu siitä huolimatta todella jämäkältä. Näp
On tullut jälleen aika nauttia maailman parhaasta Dotasta, kun nyt jo yhdeksättä kertaa järjestettävä The International starttaa Kiinan Shanghaissa. Turnaus pelataan 15.-25.8.2019 ja vihdoin fanien sekä pelaajien odotus palkitaan. Käyn tässä artikkelissa The International -turnausta hieman tarkemmin läpi ja sen kulkua. The International -turnaus (tuttavallisemmin lyhennettynä TI) on jokaisen Dota 2 -pelaajan unelma. Se on kyseisen lajin Stanley Cup, jonka jokainen haluaa urallaan voittaa. The International-turnaus on vuosittain rikkonut esportsin palkintopottien ennätyksiä eikä tämäkään vuosi ole poikkeus. Kokonaispalkintopotti tulevassa TI9:ssä on tällä hetkellä lähes 33 miljoonaa dollaria, josta on voittajajoukkueelle menossa melkein 15 miljoonaa. Pelintekijä Valve kehitti taannoin joukkorahoitusjärjestelmän, jossa peliyhteisön tekemiä pelinsisäisiä mikromaksuja sijoitetaan The International-turnauksen palkintopottiin. Palkintorahat ovat vuosittain kasvaneet yhä isommi
Onko sinulla jo tili? Kirjaudu sisään
Eikö sinulla ole vielä tiliä? Luo tili
Enter your E-mail address. We'll send you an e-mail with instructions to reset your password.