Telia Yhteisö on Vain luku -moodissa, kunnes sulkeutuu kokonaan lokakuussa
Telia Play -uutiset sekä uutisia tv-maailmasta.
Viimeksi kommentoitu
Disney hyökkää suoratoistopalveluiden markkinoille omalla palvelullaan ja tulee haastamaan Netflixin sekä muut jättiläiset. Nykyisin tarjontaa löytyy varsin paljon, kun Netflixin lisäksi tarjolla on esimerkiksi HBO, Amazon Prime Video, Viaplay, Yle Areena ja C More. Palveluista löytyy myös osittain samoja sisältöjä, mutta viime vuosina on lisääntynyt huimasti jokaisen palvelun omat sisällöt, eli niin sanotut original tuotannot. Tässä vertailussa Disney pystyykin tuomaan pöytään varsin vahvan kattauksen. Palvelun hinnoittelu tulee vaihtelemaan jonkin verran maasta riippuen, joten Suomen tulevasta hinnoittelusta on mahdotonta vielä sanoa mitään. Jonkinlaista suuntaa ja arviota voi ottaa kuitenkin USA:n hinnastosta, kun siellä Disney Plus on myynnissä hintaan 6,99$ kuukaudessa tai 69,99$ vuodessa. Netflix tarjoaa omaa palveluaan USA:n markkinoilla hintaan 8,99$ kuukaudessa. Disney on siis halunnut asemoida hinnoittelun hieman kilpailijoitaan edullisemmaksi. Mi
Yhdysvaltain itärannikon suurin CS:GO -tapahtuma järjestetään 26.9. - 29.9. New Yorkissa, jossa kahdeksan joukkuetta taistelee paremmuudestaan Barclays Centerin kirkkaiden valojen alla. Turnaukseen osallistuvat joukkueet on jaettu kahteen lohkoon ja suomalainen ENCE pelaa samassa lohkossa maailman ykkösjoukkue Team Liquidin kanssa. ENCEn ja Liquidin lisäksi A-lohkossa nähdään ranskalainen G2 Esports ja amerikkalainen eUnited. B-lohkossa Berliinin Majorien voittaja Astralis saa vastaansa FaZen, NRG:n ja OpTic Gamingin. Turnauksen lohkovaihe ja semifinaalit pelataan paras kolmesta menetelmällä. Parhaassa tapauksessa saamme nähdä jopa viiden kartan huipennuksen sunnuntaina, sillä finaalin voittoon vaaditaan kolme karttaa. Turnauksessa pelataan myös näytösottelu täysin uudistetuneessa de_cache -kartassa. Cache on ollut virallisesta karttavalikoimasta poissa uudelleensuunnittelun vuoksi, joten sitä ei olla pelattu turnauksissa viime aikoina lainkaan. Nyt kasvojenkohotus
Taistelu seurajalkapallon himotuimmasta pokaalista alkaa tiistaina, kun Mestarien liigan lohkovaihe pyörähtää käyntiin. Mestarien liigassa pelaa yhteensä 32 joukkuetta, jotka on jaettu kahdeksaan eri lohkoon. Jokaisen lohkon kaksi parasta etenee pudotuspelivaiheeseen ja Mestarien liiga päättyy toukokuun lopussa Istanbulissa pelattavaan finaaliotteluun. Tällä kaudella Mestarien liigassa nähdään myös suomalaisedustusta, kun Suomen maajoukkuevahti Lukas Hradecký yrittää pysäyttää maailman kirkkaimpien tähtien maalintekoyritykset Leverkusenin tolppien välissä. Hradeckýn lisäksi D-lohkossa pelaavaa Leverkusenia edustaa vaikesta vammasta kärsinyt hyökkääjä Joel Pohjanpalo. Kolmas suomalaispelaaja alkavassa Mestarien liigan lohkovaiheessa on puolustaja Jere Uronen, joka pelaa Belgian liigan hallitsevan mestarin Genkin riveissä. Suomalaispuolustajan edustaman Genkin tie pudotuspelivaiheeseen ei tule olemaan helppo, sillä joukkue pelaa samassa lohkossa hallitsevan mestarin L
Elämme siitä hienoa aikaa televisioiden maailmassa, että ohjelmatarjonta monipuolistuu jatkuvasti ja kuvanlaatu näyttää päivä päivältä upeammalta ja terävämmältä. Uudet tekniikat tuovat kuitenkin mukanaan uusia haasteita, sillä seikkaileminen televisiotermien maailmassa voi tuntua hämmentävältä ja tekniikkaviidakossa uuden TV:n ostaminen hankalalta. Näiden täsmävinkkien avulla osaat hahmottaa, miten valitset itsellesi parhaiten toiveitasi vastaavan television ja pääset myös vähän pätemään tekniikkatiedoillasi. 123# ” Tuuma. Televisioruudun koko ilmoitetaan tuumissa mittaamalla ruudun lävistäjä vasemmasta alakulmasta oikeaan yläkulmaan. Yksi tuuma on noin 2,54 senttimetriä, eli esimerkiksi 55” vastaa noin 140 senttimetriä. Television koon valinnassa kannattaa ottaa huomioon sen koko suhteessa sopivaan paikkaan, sekä katseluetäisyys televisioon - mitä pidempi katseluetäisyys, sen suurempi ruutu. Ihanteelliselta etäisyydeltä koko kuvaruudun tapahtumi
Järjestimme Yhteisössä 10.6. kolmen tunnin mittaisen ”kyselytunnin” aiheesta Telia TV ja Liiga, jonka aikana tuotepäälliköistä ja –kehittäjistä koostuva tiimimme vastaili asiakkaiden jättämiin kysymyksiin. Tapahtuma herätti paljon kiinnostusta ja kysymyksiä tuli reippaasti, kiitokset niistä. Tässä koosteessa on yhteenveto kysymyksistä ja asiantuntijoidemme vastauksista. Android TV ja muut äly-TV -sovellukset Eniten kysymyksiä tuli Android TV -sovellukseen liittyen. Monet haluaisivat katsoa Telia TV:tä oman television sovellusvalikon kautta ja tästä on myös kauden aikana keskusteltu useilla eri foorumilla. ” Mikä on ihan oikea syy siihen, ettei Android TV sovellus ole edes suunnitelmissa? Milloin Telia TV:lle tulee Android TV -sovellus? Miksi ei olla saatu yleisimmille älytelkkareille sovellusta?” Seuraavasta askeleesta uusien tuettujen alustojen osalta on käynnissä selvitys, kärkenä nimenomaan äly-TV -sovellukset. Niiden markkinat ovat tällä hetkellä pirsta
Hyviä uutisia viihteen ystäville! Paramount+ -suoratoistopalvelu on nyt saatavilla Telia TV digibokseille ja Telia Tv -sovellukselle. Paramount+ tarjoaa valtavan määrän huippuleffoja ja -sarjoja niin aikuisille kuin perheen pienimmillekin. Myös penkkiurheilijoita hemmotellaan vapaaottelutarjonnalla, sillä Paramount+ ohjelmakirjastoon sisältyvät niin ikään yksinoikeudella kuvattuja Bellator MMA-otteluita. Paramount+ sisältää suosittuja sarjoja ja elokuvia koko perheen makuun Paramount+ -ohjelmakirjastosta vannoutunutkin elokuvafani löytää katsottavaa. Ohjelmakirjastossa on tarjolla laaja valikoima Paramount Pictures -tuotannon uutuuselokuvia yksinoikeudella vuoden sisään valkokankaan ensi-illasta. Myös klassikkoelokuvien valikoima on vakuuttava. Uutusleffojen lisäksi palvelussa on katsottavana kosolti ikivihreitä ja rakastettuja klassikoita, kuten Forrest Gump, A Beautiful Mind, American Beauty ja Footloose. Palvelun elokuvat
Aika, jolloin selaamme kanavia turhautuen siitä ettei mistään tule mitään mieluista, alkaa olla ohi. Nyt kun haluan katsoa jotain, niin valitsen itselleni sellaisen paketin, josta tulee haluamaani sisältöä. Juttusarjan edellisessä osassa kerroin neuvoja urheilupakettien valintaan. Tässä osassa käyn läpi esimerkkejä kanavapakettien viihdesisällöstä. HBO HBO:n lippulaivana on kulkenut pitkään Game of Thrones, joka kuuluu myös omiin lemppareihini. Game of Thrones kertoo mystisestä Westerosista ja sen hallitsijoista lohikääremeineen. Lausahdukset ”Winter is coming” ja ”Valar morghulis” selviävät vain katsomalla. Sarjan kaudet 1-7 on katsottavissa HBOn kirjastosta. Ensi huhtikuussa on odotettavissa sarjan kahdeksas kausi, jonka on kerrottu olevan viimeinen kausi. K15 Draama Toinen huippusarja HBOlla on Vikings. Sarja kertoo Ragnar Lothbrokista, joka aikoo muuttaa viikinkien maailman. Vakuuttaako Ragnar yhteisönsä päällikön Earl Haradlsonin ja muuttuuko viikinkie
Kanavapaketteja on paljon, todella paljon. Mistä sitten tulee mitäkin? Mistä sitä tietää mikä minua nyt kiinnostaa? Aloitan kolmeosaisen juttusarjan ja tässä ensimmäisessä osassa paneudun urheilusisältöihin. Seuraavat osat käsittelevät viihdesisältöjä ja lastenkanavia. Jalkapallo Jos sydäntäsi lämmittää Valioliiga, Skotlannin Valioliiga, Bundesliiga, Ligue 1, FA Cup, Englannin Liigacup, EFL Championship, Belgian liiga tai UEFA Nations League on valintasi Viasat Jalkapallo. Pakettiin sisältyvältä Viasat Sport kanavalta tulee myös muuta urheilua. Mikäli taas katsot mieluummin La Ligaa, Mestarien liigaa tai Eurooppa-liigaa, valitse C More Sport. Jääkiekko Ehkä tiedätkin jo, että Liigan saat nyt meidän kautta. Voit valita useasta eri paketista: Jos haluat katsoa kaikki Liigapelit, ihan millon vain ja kaikella lisäsisällöllä, valitse Liigapassi. Voit valita myös pelkästään oman joukkueesi pelit. Vaikka silloin tällön kä
Tuleva NHL-kausi kolkuttaa jo ovella ja viimeistään nyt kannattaa viritellä kotikatsomot valmiiksi. Aiemmilla kausilla suosikkijoukkueen ottelut ovat tulleet öisin ja tämän vuoksi matsit ovat saattaneet jäädä katsomatta. Tällä kaudella tilanne on kuitenkin toinen. NHL:ssä pelataan nyt yli 130 Prime Time –ottelua. Se tarkoittaa sitä että ne ovat katsottavissa suorina lähetyksiä parhaaseen katseluaikaan. Sinun ei siis enää tarvitse valvoa nähdäksesi maailman parasta lätkää. Nämä kanavapaketit näyttävät kaikki NHL –ottelut • Viasat Jääkiekko • Viasat Urheilu• Viasat Kulta Mitä kanavapaketit sisältävät? Viasat Jääkiekko: Paketissa on kaksi täysin jääkiekkoon keskittynyttä kanavaa, joista Viasat Jääkiekko HD –kanavalla on myös studiolähetyksiä ennen mielenkiintoisimpia otteluita. Lisäksi katsottavissa on Viasat NHL Xtra –kanavat. Viasat Urheilu HD ja Viasat Sport HD –kanavilta voi
Vuosittain järjestettävä St Hockey Tour eli tuttavallisemmin katulätkäturnaus on jälleen alkanut ja tänä vuonna Telia on vahvasti menossa mukana. Turnaus on järjestyksessään jo 15. ja kaikkien aikojen ensimmäinen kausi katulätkää pelattiin vuonna 2004. Kyseessä on rento ja hyvänmielen kesätapahtuma koko perheelle. Mikä ihmeen katulätkä? Katulätkä on yksi jääkiekon variaatio, jota pelataan ilman luistimia asfalttialustalla ilmatäytteisessä katulätkäkaukalossa. Pelijalkineina ovat tossut, joten urheilumuotoa on helppo harrastaa taitotasosta riippumatta. Katulätkä on joukkuepeli, joka vetää puoleensa kaiken ikäisiä pelaajia ja yleisöä. Turnauksissa kentällä on totuttu näkemään samanaikaisesti niin huippu-urheilijoita, puulaakipelaajia kuin penkkiurheilijoita ja muiden lajien osaajia. Karsintaturnaukset järjestetään kiertuekaupungeissa keskeisillä paikoilla, ja yleisöllä on vapaa pääsy otteluita seuraamaan. Paikkakuntakohtaiset lisätiedot, turnausten tar
Viestintäviraston selvityksen mukaan yli 400 000 kotitaloudelta puuttuu yhä valmius vastaanottaa antenni-tv -lähetyksiä vuonna 2020. Tämä johtuu siitä, että antenniverkossa siirrytään käyttämään vain DVB-T2 tekniikkaa, joka mahdollistaa teräväpiirtolähetykset. Muutos oli tarkoitus tapahtua 31.3.2020, mutta tv-yhtiöt ovat sopineet pidemmän siirtymäajan. Tästä huolimatta tekniikka muuttuu lähivuosina, jonka jälkeen käytössä pitää olla tekniikkaan sopivat laitteet, mikäli mielii katsella tv-lähetyksiä antennin kautta. Tämä teräväpiirtotekniikka on otettu jo verkossa käyttöön, mutta tällä hetkellä se kulkee vielä vanhan tekniikan rinnalla. Maksukanavien osalta muutos on jo tapahtunut, eli mikäli sinulla näkyy antenniverkon kautta maksulliset tv-kanavat, niin laitteesi tulee toimimaan myös muutoksen jälkeen. Vuonna 2020 tarvitset siis DVB-T2 virittimellä varustetun television tai digiboksin, jotta antenniverkon lähetykset toimivat. Näin tarkistat laitteidesi tilanteen
Edessä on viikonloppu, jota F1-fanit ympäri maailmaa ovat hartaasti odottaneet. Testit on testattu ja Australiassa nähdään, mikä talli on tehnyt työnsä parhaiten ja ketkä kuskeista ovat iskussa. Hamilton on monien papereissa suurin suosikki Vettelin seuratessa heti perässä, mutta suomalaisten mielenkiinto keskittyy luonnollisesti edellä mainittujen herrojen tallikavereihin. Pysyykö Räikkönen Vettelin vauhdissa ja pystyykö Bottas haastamaan Hamiltonin? Onko tämä Kimin viimeinen kausi ja vieläkö jäämies nousee taistelemaan mestaruudesta? Yksi tulevan kauden näkyvimmistä uudistuksista on uusi Halo-turvakaari, joka muuttaa autojen ulkonäköä huomattavasti. Halo vaikuttaa ennen kaikkea auton aerodynamiikkaan ja tuo oman haasteensa ja lisämausteensa auton suunnitteluun. Tärkeintä toki on, että kuljettajien turvallisuus paranee ja vakavilta päävammoilta voidaan suojautua entistä paremmin. Tsekkaa alta Mercedes-AMG:n video, jossa suojakaaren toimintaa avataan hieman tarkem
Olympiahuuma valtaa pian Etelä-Korean, kun Peyongchangissa järjestettävät talviolympialaiset käynnistyvät perjantaina 9.2. Seuraavan reilun kahden viikon aikana kisataan muun muassa alppihiihdon, curlingin ja lumilautailun mestaruuksista, suomalaisille rakkaita jääkiekkoa, hiihtoa ja mäkihyppyä unohtamatta. Aikaisemmista olympialaisista poiketen Discovery nappasi tänä vuonna televisiointioikeudet miesten jääkiekkoon, jota voit seurata TV5 ja Eurosport 2 -kanavilta. TV5 näyttää kaikki Suomen pelit suomeksi selostettuna ja jokapäiväisen jääkiekkostudion, jossa esitellään Leijonien ja koko turnauksen suurimmat tähdet. TV5 näyttää myös muita talvilajeja sekä Kiira Korven, Sami Hedbergin ja Juhani Henrikssonin luotsaaman Päivän parhaat -ohjelman. Tarkemman aikataulun löydät täältä. Eurosport 1 -kanava näyttää laajan kattauksen eri lajeja ja kaikki lähetykset on selostettu suomeksi. Eurosport 2 -kanavalta näet puolestaan kaikki miesten jääkiekon alkusarjan matsit ja ison osan jatkopeleis
Ensi yönä se taas starttaa, nimittäin kiekkoliigoista kovin eli NHL! Luvassa on suomalaisittain äärimmäisen mielenkiintoinen kausi, sillä Winnipeg Jetsiä edustavalla Patrik Laineella on erinomaisesti sujuneiden harjoituspelien perusteella realistinen mahdollisuus viedä runkosarjan maalikuninkuus tällä kaudella. Sen verran kaunista katseltavaa on Laineen laukaus jälleen kerran ollut, ettei se ainakaan ihme olisi. Runkosarjan maalikuningas palkitaan aina kauden päätteeksi Maurice "Rocket" Richard Trophylla ja kyseessä olisi muuten ensimmäinen sekä ainoa kerta sitten Teemu Selänteen, kun suomalainen olisi moiseen yltänyt. Mielenkiintoista on nähdä myös, että nouseeko Mikael Granlund entistäkin suurempaan rooliin Minnesotassa? Granlund pelasi viime vuonna uransa vahvimman kauden NHL:ssä ja täytyy toivoa, että miehen nousukiito jatkuu myös tällä kaudella. Olisi hienoa nähdä Wildin menevän tällä kaudella todella pitkälle, viime vuonnahan joukkueen taival katkesi harmillisesti
Spotify -sovellus poistuu Telia Tv:n digibokseilta 30.9.2017 alkaen. Sovellus on ollut saatavilla ns. vanhemman mallin digibokseihin. Tämä ei kuitenkaan vaikuta nykyisiin tunnuksiisi, vaan voit jatkossakin kuunnella Spotifyta ja tekemiäsi soittolistoja olemassaolevilla tunnuksilla. Vaihtoehtoisia kuuntelutapoja on monia. Niistä löydät lisätietoa täältä. Spotify haluaa kehittää sovellustaan entistä paremmaksi. Samalla Spotify lopettaa tuen vanhemmille sovellusversioille ja tässä yhteydessä se poistuu myös Telia TV:n digiboxeista. Olemme yhdessä Spotifyn kanssa tuomassa uutta sovellusversiota, mahdollisesti vielä tämän vuoden puolella. Julkaisun jälkeen se tulee saataville nyt uusmyynnissä olevalle digiboksille. Jos sinulla on käytössäsi vielä esim. Motorolan digiboksi, kannattaa Telia Tv -sopimus päivittää ja laite vaihtaa viimeistään siinä vaiheessa kun Spotifyn uusi sovellus tulee tarjolle. Lisätietoa laitteen vaihdosta löydät täältä.
Valioliiga starttaa reilun neljän viikon kuluttua 11. elokuuta. Viime vuoden tyylin ensimmäinen ottelu pelataan jo perjantaina. Siirtoikkunan ollessa tässä kohtaa kuumimmillaan, leijuu Euroopan sarjojen yllä vielä odottava tunnelma. Moni suurseura skannaa aktiivisesti markkinoita samaan aikaan kuin toiset koittavat kynsin hampain pitää kiinni tähdistään. Valioliigassa isoja kaloja ui jo haaviin, kuin Manchester United nappasi Romelo Lukakun Chelsean nokan edestä 75 miljoonan punnan hintaan. Lähes samoihin aikoihin Valioliiga legenda Wayne Rooney siirtyi puolestaan takaisin Evertoniin. Jo aiemmin kaudella mm. Arsenal nappasi Alexandre Lacazetten Lyonista ja Manchester City Bernando Silvan Monacosta. Muitakin todella mielenkiintoisia siirtoja on jo tehtynä, mutta edelleen löytyy myös maukkaita kysymysmerkkejä. Missä pelaavat ensi kaudella esimerkiksi Alvaro Morata, Alexis Sanchez, Kylian Mbappe, James Rodriques, Fabinho tai Pierre-Emerick Aubameyang? Valioliigan mestarisuo
Edit 9.6. Tuore tilannetiedote: Hyviä uutisia! Olemme solmineet Discoveryn kanssa uuden sopimuksen ja Discovery-kanavapaketin kanavat (mm. Discovery Channel ja Eurosport) palaavat valikoimaamme. Kanavien palautus alkaa välittömästi. Olemme iloisia siitä että Discoveryn valikoima on jälleen tv-asiakkaidemme käytössä. Tiedote sivuillamme: Tiedote 1.6. Discoveryn kanavat poistuvat jakelusta keskiviikkona 7. kesäkuuta 2017. Poistuvat kanavat ovat Discovery Channel, Discovery World, Investigation Discovery, Discovery Science, Animal Planet, Eurosport 1 ja Eurosport 2 sekä kyseisten kanavien teräväpiirtoversiot. Kanavien poistuminen koskee Telia TV -asiakkaiden Discovery-, Surf- sekä MIX S ja MIX M -kanavapaketteja sekä niitä kaapelikorttiasiakkaita, joilla on Eurosport 1 kaapelikortilla. Kanavat poistuvat digiboksilta, kaapelikortilta sekä mobiilista. Myös kanavien ohjelmakirjastot poistuvat. Haluamme mahdollistaa maksullisten sisäl
Heiluta huuliasi ohjelmasarja on ollut katsottavissa nyt reilun viikon verran. Pääsimme muutaman tyypin kanssa mukaan seuraamaan kuvauksia, ja täytyy kyllä sanoa että aivan loistavaa settiä oli myös esiripun takapuolellakin. :) Kuvauspäivät olivat varsin nopeatempoisia, sinkoiltiin ajoittain sinne tänne, ja vähän tonnekin. Harjotukset pyöri ja vilskettä piisasi. Ihmisiä hääräsi monessa jutussa: Kamerat kävivät ja olihan väkeä huolehtimassa myös muista perusjutuista, kuten siitä että välipalaa ja juomaa oli tarjolla. Kuvaukset pidettiin Tampereella Tohlopinrannassa, Mediapoliksella. Lunta satoi, mutta näyttäytyi ihana aurinkokin meille. :) Maanantai Saavuimme jännityksellä ensimmäiseen kuvauspäivään, sillä emme tienneet tarkalleen millainen sarja olisi kyseessä. Vaihdoimme heti studiolle saapuessamme muutaman sanan sarjan juontajan, aina yhtä loistavan Marco Bjurströmin kanssa ja siirryimme sitten seuraamaan vieraiden esitysharjoituksia. Vieraina en
Nelonen on irtisanonut Jimin, Livin ja Heron jakelusopimukset Soneran kanssa. Kanavien näkyminen Soneran kaapeli-tv:ssä ja Viihteen digiboksilla uhkaa keskeytyä 28.2. mikäli tekijänoikeuskorvauksiin liittyvään kiistaan ei löydetä ratkaisua.Sonera Viihteen mobiilipalvelussa kanavien tallennusmahdollisuus jatkuu kuitenkin normaaliin tapaan. Palveluun voit tutustua täällä.Mistä kiistassa on kysymys?Sopimuskiista johtuu tekijänoikeusvaatimuksista. Tv-yhtiöt ovat maksaneet kanavien sisällöistä korvaukset koko Suomen osalta, mutta Kopiosto on esittänyt, että Soneran tulisi maksaa uusia korvauksia.Tv-yhtiöt haluaisivat siirtää sopimuksissa vastuun uusista korvauksista operaattoreille. Kaapeli-tv-operaattori ei kuitenkaan voi vastata sisältöön liittyvistä kustannuksista, sillä operaattori ei voi periä asiakkailta maksua vapaasti vastaanotettavien tv-kanavien sisällöstä. Operaattori saa kaapeli-tv-liittymästä maksun, joka kattaa vain tv-signaalin lähettämisen tekniset kulut.Kaapeliopera
Julkaisimme Telia TV –sovelluksen neljännen sukupolven Apple TV:lle joulukuussa, ollen samalla ensimmäinen operaattori Suomessa, jonka viihdesovelluksen saa ladattua suoraan Apple TV:n sovelluskaupasta. Sovelluksen käyttöönotto on pyritty tekemään mahdollisimman helpoksi ja asentaminen onkin vain muutaman klikkauksen päässä. Käyttöönottoon tarvitset Apple ID:n lisäksi Telia TV -tunnukset, jotka voit tilata joko verkkokaupasta tai kirjautumalla telia.fi:hin.Sovelluksen asentamista ja ominaisuuksia on esitelty lyhyesti alla olevalla videolla (huom. ennen kuin Sonerasta tuli Telia). Telia Yhteisöstä löytyy myös lisätietoja Apple TV:n käyttöönottoon ja sovelluksen lanseeraukseen liittyen. Sisältö ratkaisee Erilaiset suoratoistopalvelut ja sen mahdollistavat laitteet, kuten Apple TV, kasvattavat suosiotaan jatkuvasti. Sisältö on kuitenkin se, joka ratkaisee ja sitä Telia TV:ssä riittää.Saman katon alta löytyy niin peruskanavat, kuin laaja valikoima maksukanava
Telia TV:n kehitystyö jatkuu. Tällä kertaa tuomme Telia TV mobiilipalvelun neljännen sukupolven Apple TV:lle keskiviikosta 14.12. alkaen. Samalla olemme ensimmäinen operaattori Suomessa, jonka viihdesovellus on ladattavissa Apple TV:n sovelluskaupasta. Käytännössä tämä tuo ennen kaikkea helppoutta ja vaivattomuutta Telia TV:n käyttöön. Uuden Apple TV:n omistajan ei enää tarvitse peilata puhelimen tai tabletin näyttöä televisiolle, vaan kaikki sisältö löytyy suoraan sovelluksesta. Valtavasti sisältöä kanavapaketeista leffavuokraamoon Ja sitä sisältöähän riittää, sekä maksutonta että maksullista. Oma tallennus –palvelulla voit tallentaa ja katsoa peräti 17 kotimaista kanavaa. Lisäksi saatavilla on laaja valikoima kanavapaketteja sekä maksutonta Telia TV:n omaa tuotantoa. Myös vuokraamosta vuokrattuja elokuvia voi katsoa suoraan Apple TV:n kautta. Vuokraaminen tulee hoitaa vielä toistaiseksi joko tietokoneella tai Android/Windows –mobiililaitteella, mut
Ruutu+ kanavapaketit pysyvät entisellään, mutta jatkossa saat lisää mahdollisuuksia, kun Ruutu+ nettipalvelu tuodaan osaksi nykyisiä kanavapaketteja. Live lähetykset näkyy jatkossakin hienosti kanavapaketin välityksellä ja Ruutu+ tarjoaa rinnalle ohjelmakirjaston, josta voit katsella ohjelmia myös jälkeenpäin. Ruutu+ on Sanoma Median oma nettipalvelu, jossa on monipuolista sisältöä ohjelmakirjastossa. Voit käyttää palvelua tietokoneella, Ruutu+ -mobiilisovelluksella tai älytelevisiolla. Nyt saat nämä sisällöt käyttöösi ilman lisämaksua, mikäli käytössäsi on Ruutu+ kanavapaketti Viihteen digiboksilla tai kaapelikortilla. Ruutu+ -nettipalvelu kuuluu seuraaviin Soneran Ruutu+ kanavapaketteihin:- Ruutu+ Viihde & Urheilu- Ruutu+ Viihde & Urheilu & Viasat Kulta- Ruutu+ Viihde & Urheilu & Viasat Urheilu- Ruutu+ Viihde & Urheilu & MTV Total- Ruutu+ Viihde & Urheilu & MTV Total Sport- Ruutu+ Viihde HUOM! Ei sisällä nettipalvelun urheil
Tubettajat ovat vallanneet Sonera Viihteen. Ensimmäiset jaksot ovat startanneet ja kirjastosta löytyykin jo kolme Deatan Wheel of Games jaksoa sekä Splayn Tube Mixit. Niissä mukana mm. Tepatus, Deata, Mmiisas, Roni Back, Pinkku Pinsku, JKokki, Fisu jne. Katsottavaa siis jo riittää ja lisääkin on tulossa. Voin luvata että sisältö on huikeeta! :smileyhappy: Jos haluat päästä seuraamaan sekopäistä, viihdyttävää ja siistiä sisältöä, sinulla on KAKSI vaihtoehtoa. A) Et ole meidän asiakas B) Olet jo asiakkaamme 1. Jos ET ole VIELÄ asiakkaamme ja haluat maksuttomat tunnukset Sonera Viihteen mobiiliversioon, toimi näin:* Klikkaa tästä. * Valitse ”Tilaa vain tunnus” * Mene kassalle ja viimeistele tunnus verkkopankkitunnuksillasi. Jos olet alaikäinen, pyydä että vanhemmat hoitavat tunnistautumisen.* Tunnistautumisen jälkeen täytä tilaustiedot sekä sähköpostiosoite j
Selkeytämme Sonera Viihteen ja kaapeli-TV:n kanavapaikkoja, jotta kanavat olisivat jatkossa käyttäjäystävällisemmässä ja loogisemmassa järjestyksessä. Muutos tehdään 6.9.2016 ja sen pitäisi olla valmis klo 14 mennessä, jonka jälkeen esimerkiksi Ylen HD-kanavat ovat listauksessa lähempänä Ylen muita kanavia ja samaan kanavapakettiin kuuluvat kanavat on niputettu lähemmäs toisiaan. Kotimaisten peruskanavien numerointi pysyy ennallaan Ylen HD-kanavia lukuun ottamatta, mutta muiden peruskanavien kanavapaikat muuttuvat. Maksukanavien osalta kaikki kanavat löytyvät jatkossa uusien kanavanumeroiden takaa. Lisätietoja muutoksesta ja kaikkien kanavien paikkatiedot löydät näppärästi osoitteesta sonera.fi/kanavamuutos. Näihin kannattaa tutustua jo etukäteen, niin muutos ei pääse yllättämään.Muutoksen yhteydessä avaamme alla luetellut MTV:n maksukanavat vapaaseen katseluun 1.–11.9.2016 sekä kaapeli-TV:ssä että Sonera Viihteessä. Voit siis katsoa esimerkiksi tulevan viikonlopun F1
Kesä tuntuu pitkältä ajalta jääkiekon ystävälle. Onneksi syksy on taas koittanut ja sen myötä myös jääkiekkoliigat pikkuhiljaa starttaavat, jääkiekon World Cupista puhumattakaan. Koostimme @NikoNo kanssa lyhyen alustuksen Liigasta ja World Cupista. Kuka vie mielestänne pytyn tällä kertaa ja miksi? Veikkaa ja osallistu keskusteluun! Liiga käynnistyy 16.9. Liigan edellinen kausi ratkesi Tapparan mestaruusjuhliin ja nyt 3,5 kuukautta myöhemmin päästään starttaamaan kausi 2016-2017. Tälle kaudelle yksi suurimmista muutoksista on Bluesin puuttuminen joukkuelistalta. Heidän paikkansa on ottanut uutena joukkueena Mikkelin Jukurit. Tällaisista isoista muutoksista riittää aina paljon porinaa, mutta annetaan kaikille joukkueille mahdollisuus näyttää, mihin omat rahkeet riittävät ja kuka ottaa liigan kärkipaikat hallintaansa. Tästäkin kaudesta tulee erittäin pitkä ja näemme varmasti mielenkiintoisia käänteitä. Mukana olevat joukkueet: HIFK, HPK; Ilves, Jukurit, JYP, Kalpa, Koo
Onko sinulla jo tili? Kirjaudu sisään
Eikö sinulla ole vielä tiliä? Luo tili
Enter your E-mail address. We'll send you an e-mail with instructions to reset your password.