Telia Yhteisö on Vain luku -moodissa, kunnes sulkeutuu kokonaan lokakuussa
Kiinnostavia uutisia Telian tuotteista, yhteyksistä sekä tietotekniikasta.
Viimeksi kommentoitu
Kevät tulee vyörymällä, illat pitenevät ja valon määrä kasvaa. Tuntuu, että talven jäljiltä on taas enemmän aikaa tehdä asioita. Voisi vaikka katsoa leffoja enemmän, siitäkin huolimatta, että auringonsäteet saattavat häikäistä TV-ruutua illalla pidempään kuin moneen kuukauteen! Esittelyssä huhtikuussa Telia TV:n vuokraamoon tulevia ja jo tulleita kotimaisia uutuuksia. Oma maa Vuosikymmenen tauon jälkeen näemme Markku Pölösen ohjaaman elokuvan, joka sijoittuu sodan jälkeisiin jälleenrakennusvuosiin Pohjois-Karjalassa. Nuori Anni rakastuu jatkosodassa haavoittuneeseen Veikkoon. Omat haasteensa nuorenparin elämään tuo Annin perheen asenne vävypoikaa kohtaan, sillä onhan Anni sentään menestyvän leipomon johtajan tytär, kun taas Veikko pelkkä tukkijätkä. Sodan jättämät traumat ja alkoholi kuulunevat miltei poikkeuksetta suomalaiseen sodan jälkeiseen ajankuvaukseen, mutta niitä ei kuitenkaan tässä tuoda liiaksi esiin, vaikka niillä osansa juonenkulussa onkin. &nb
Edellinen näyttelijäspesiaalimme keskittyi intialaistaustaisen Dev Patelin tuotantoon. Tällä kertaa hypätään rapakon taakse ja vuorossa on kaikkien tuntema näyttelijä ja palkittu elokuvatuottaja William Bradley ”Brad” Pitt. Babtistiperheen esikoinen Brad syntyi joulukuun 18. päivä 1963 Shawneessa, Oklahomassa baptistiperheen vanhimmaksi lapseksi, mutta vietti suurimman osan lapsuudestaan Missourissa. Isä William omisti rekkakuljetusyhtiön ja äiti Jane oli puheterapeutti. Perheeseen kuului lisäksi kaksi nuorempaa sisarusta, Douglas ja Julie. Jo lapsena Brad herätti ihastusta kotikirkossaan, koska hänen kasvonsa olivat esiintyessä niin ilmeikkäät. Lukiossa Brad harrasti urheilua ja musiikkia ja oli kaveripiirissä, erityisesti tyttöjen keskuudessa todella suosittu. Lukion jälkeen Brad alkoi opiskella journalismia Missourin yliopistossa, mutta haaveet näyttelijän urasta houkuttelivat ja niinpä hän keskeytti opintonsa ja muutti Los Angelesiin. Urakehitys pikaruokaketjun masko
Tällä viikolla elokuvauutuuksina esitellään vauhdikas toimintakomedia Charlie's Angels, josta ei naisenergiaa puutu sekä kiinalaiseen tosielämään perustuva draama-komedia Jäähyväiset. Molemmat elokuvat löydät Telia TV-vuokraamostamme. Jäähyväiset on vuokrattavissa 6.5. ja Charlie's Angels 18.5. lähtien. Charlie's Angels Ikäraja: 12 Genre: toiminta, seikkailu, komedia Kesto: 118 minuuttia Charlien enkelit ovat täällä taas! Charlie’s Angels-elokuvan on sekä ohjannut että käsikirjoittanut Elizabeth Banks. Ohjaaja-käsikirjoittaja Banks nähdään lisäksi elokuvassa osana näyttelijäkaartia. Evan Spiliotopouloksen ja David Auburnin alkuperäiseen tarinaan perustuvia Charlien enkeleitä on saatu seurata jo vuodesta 1976. Elokuva alkaa heti tapahtumarikkaasti, kun enkelit Sabina Wilson (Kristen Stewart) ja Jane Kano (Ella Balinska) ovat suorittamassa salaista tehtävää Rio de Janeirossa. Jo alkumetreillä käy ilmi minkälaisia enkeleitä tällä kertaa on luvassa. E
Olemme tuoneet leffateattereiden tuoreimmat uutuudet katseluusi kotisohvalle! Esittelyssä uusimmalla versioinnillaan Jane Austenin Emma sekä Leigh Whannellin moderni versio elokuvasta The Invisible Man. Löydät molemmat Telia TV vuokraamon uutuuksista. Kumpi osuu enemmän omaan leffahermoosi? Mukavia elokuvahetkiä! Emma Sallittu Genre: komedia Kesto: 125 minuuttia Rakastetun Jane Austenin yksi suosituimmista teoksista, vuonna 1815 ilmestynyt romaani Emma on jälleen saatu iloksemme valkokankaalla. Edellinen elokuva siitä on vuodelta 1996, ja silloin pääosassa Emmana nähtiin Gwyneth Paltrow. TV-sarjoja Emmasta on tehty montakin useampaan otteeseen ja mitä erilaisempia sovituksia. Tämä viimeisinkin Emma on täynnä Austenille tyypillistä nuorta epätoivoista lemmenleikkipyrkimystä siirappisine ja nykymittapuun mukaan yltiöhuvittavine muodollisuuksineen. Se myös noudattaa ja kunnioittaa pitkälti alkuperäistä juonta. Pitsinen romantiikka yhdistettynä
Neiti Etsivä -kirjasarja on varmasti monelle erittäin tuttu. Jos et ole itse kyseisiin kirjoihin tarttunut, niin todennäköisesti ystäväpiirissäsi on kuitenkin joku joka on niitä lukenut. Itse muistan tutustuneeni kyseiseen kirjasarjaan oman äitini houkuttelemana, sillä hän oli itsekin innokas Neiti Etsivä -sarjan lukija omassa nuoruudessaan. Carolyn Keenen kirjoittamia Neiti Etsivä -kirjoja onkin suomennettu jo 1950-luvulta lähtien, eli mistään hetkellisestä suosiosta ei ole kysymys. Kirjasarjassa riittääkin luettavaa, sillä Suomessa sarjan osia on ilmestynyt yli 100 kappaletta. Nyt siis kaikki uudet, vanhat ja kenties jopa tulevat Neiti Etsivä -fanit huomio! Kirjoihin perustuva tv-sarja saa tänään 25.11. ensi-iltansa C Morella. Sarja starttaa kahden jakson voimin, ja tämän jälkeen jaksoja ilmestyy jakso per viikko tahdilla. Ensimmäisessä tuotantokaudessa on kaikkiaan 22 jaksoa, eli sarjasta riittää oikein mukavasti katsottavaa pitkälle kevääseen, jes! :smileyhappy
Jasper Pääkkönen on suomalaisille alunperin Salattujen Elämien Saku Salinina tunnetuksi tullut näyttelijäkonkari, joka aloitti näyttelemisen jo pienenä poikana, mahdollisesti näyttelijäisänsä Seppo Pääkkösen innoittamana. Heinäkuun 15. päivänä 1980 syntyneen Pääkkösen ensimmäinen rooli oli vuoden 1988 Ihmiselon ihanuus ja kurjuus -elokuvassa. Tuosta pienenpienestä roolista mies onkin myöhemmin ponnistanut kansainvälisille ruuduille suositun Vikings-sarjan sekä Oscar-ehdokas BlackKklansmanin myötä. Näyttelijä on saavuttanut suosiota ja näkyvyyttä niin kansainvälisesti kuin kotimaassakin. Suomessa Pääkkösen tunnetuimpia elokuvia ovat Pahat Pojat, Leijonasydän ja Matti Nykäsestä kertova elämäkertaelokuva Matti. Pääkkösen varsinainen läpimurtorooli oli vuonna 2003 julkaistussa Pahat Pojat -elokuvassa Eero Takkusena. Pahoissa Pojissa Pääkkönen näytteli ensimmäistä kertaa Peter Franzénin kanssa, jonka kanssa Pääkkönen on sittemmin näytellyt useissa, kansainvälisissäkin t
Viikon paras päivä, eli perjantai on täällä taas! Mikä sopisikaan sen paremmin elokuun viileneviin viikonloppuihin kuin leffaillat. Nappaa tästä talteen tämän viikon leffatärpit ja virittäydy viikonlopun tunnelmiin! Captain Marvel 2019 K12 123 min Toiminta, seikkailuelokuva Captain Marvel on vuonna 2019 ensi-iltansa saanut Marvel Cinematic Universen supersankarielokuva, joka perustuu Marvel Comicsin luomaan Carol Danvers -nimiseen sarjakuvahahmoon. Elokuvassa näyttelee kattava määrä tunnettuja näyttelijöitä, kuten esimerkiksi Samuel L. Jackson, Jude Law, Brie Larson, Ben Mendelsohn ja Clark Gregg. Elokuvan juoni sijoittuu 1990-luvulle, ja siinä käydään läpi tarinaa siitä, miten Carol Danversista (Captain Marvel) tulee yksi voimakkaimmista supersankareista joutuessaan osaksi kahden avaruusoliorodun välistä galaktista sotaa. Carol saapuu monen seikan summana Maahan ja tapaa agentti Furyn (Samuel L. Jackson), ja päätyy tämän kanssa s
Syksy on taas tullut ja niin on myös kattaus syyskuun uutuussarjoja! Mikä olisikaan mukavampi tapa viettää sadepäivää kuin katsomalla jotain huippuhyvää sarjaa yksin tai hyvässä seurassa. Kaikki sarjat katsottavissa Telia TV:n kautta HBO:n tai C Moren ohjelmakirjastosta ja suoratoistopalvelusta. Hbo:n uutuudet: A.p. bio Kausia: 3 Genre: komedia Hulvaton lukiokomedia A.P. Bio palaa! Kolmas kausi katsottavissa kokonaisuudessaan 4.9. HBO Nordicilla! Harvardissa filosofian professorina työskentelevä Jack Garson Griffin (Glenn Howerton) joutuu luopumaan unelmatyöstään, kun virkaan astuu Jackin vihollinen Miles Leonard (Tom Bennet). Jack palaa kotikonnuilleen Toledoon, Ohioon ja ottaa vastaan lukion biologian opettajan viran, vaikkei Jackilla ole aikomustakaan opettaa oppilailleen biologiaa. Yhdessä priimusoppilaista koostuvan luokkansa kanssa Jack päättää kostaa Milesille ja näyttää tälle missä kaapin paikka on. Stage 0 (
Tämänkertainen elokuvakattaus vie katsojat tunnelmasta toiseen. Klassikkomusikaali Cats on erinomainen valinta musikaalien ystäville ja se sopii hyvin katsottavaksi vaikka mökkikeinussa. Toisen ääripään elokuva on Vin Dieselin tähdittämä Bloodshot, josta ei räiskintää ja actionia puutu. Äänimaailma on myös leffassa huikea, joten volumet kaakkoon tätä leffaa katsottaessa. Molemmat elokuvat löydät Telia TV vuokraamon uutuuksista. Cats Genre: musikaali Ikäraja: K 7 Kesto: 110 minuuttia Andrew Lloyd Webberin yksi legendaarisimmista musikaaleista Cats on tuotu nyt valkokankaalle ohjaaja Tom Hooperin versioimana elokuvana. Hooper on taltioitunut lavaesityksen elokuvamuotoon hyödyntäen ja lisäten siihen elokuvan mahdollistavia efektejä. Hänet tunnetaan erityisesti elokuvien Kuninkaan puhe ja Les Misérables ohjauksista vuosilta 2010 ja 1012. Cats-musikaali perustuu T. S. Elliotin Old Possum's Book of Practical Cats -nimiseen lastenkirjaan vuodelta 1939
Joulun aika tuo monelle hetken hengähdystauon arjesta, ja silloin onkin mukava rentoutua ja viedä ajatukset pois normaaliruteeneista ihan muualle. Laita sopivana hetkenä vaikka jokin itseäsi kiinnostava sarja pyörimään Telia TV:stä! Alle olen koonnut muutaman erilaisen sarjauutuuden, jotka löytyvät HBO:lta, C Morelta tai Paramount+:lta. Mukavaa joulukuuta kaikille! Vikings Suosikkisarjan päätöskausi starttaa 5.12. tuplajaksolla. Peter Franzén nähdään edelleen kuningas Harald Finehairina. Vaikka sarja loppuukin tähän kauteen ensi vuoden puolella, on Viikinkien luoja Michael Hirst vinkannut kenties jatkavansa MGM Televisionin kanssa uudella spinoff-sarjalla, missä jatkettaisiin emosarjan tarinaa. Jäämme sitä odottamaan, mutta nautitaan vielä tästä viimeisestä kaudesta viikinkejä ja nähdään kuinka he edelleen levittäytyvät tekemään kauppaa yhä idemmäs ja idemmäs. Genre: draama 6. tuotantokausi HBO Siskoni on noita 20.12. ilme
Tiina Lymi tunnetaan sekä näyttelijänä että ohjaajana. Hänellä on takanaan huomattavan mittava määrä niin elokuva- ja teatterirooleja kuin ohjaustöitä. Hän on myös kirjoittanut kirjan nimeltä Susi sisälläni. Lymin läpimurto ja tie koko kansan tietoisuuteen tapahtui vuonna 1993 elokuvan Akvaariorakkautta myötä, josta hän jo ennen Teatterikorkeakoulusta valmistumistaan pokkasi itselleen parhaan naispääosan Jussi-palkinnon. Tampereella vuonna 1971 syntynyt ja Lielahdessa kasvanut Tiina unelmoi lapsena poliisin ammatista. Myöhemmin häntä kiinnosti historian ja argeologian opinnot. Myös musiikki oli lähellä sydäntä, mutta vähävaraisessa perheessä, johon kuului yksinhuoltajaäidin lisäksi veli, ei ollut varaa maksaa kalliita soitinharrastuksia. Koulussa Tiina pärjäsi hyvin, ja hän on kertonut saaneensa kehuja erityisesti hyvästä kirjoitustaidostaan. Kykyään hän onkin hyödyntänyt myöhemmin käsikirjoittajan työssään. Äiti on aina ollut tärkeä kannustaja Tiinan
Tämän viikonlopun Telia TV vuokraamon leffatärpit noudattelee hieman aiempaa, eli on tositapahtumia ja on supersankareita. Tämän viikon toisistaan varsin erilaisia elokuvia yhdistää yksi elementti, meri. Aquaman Worlds of DC:n kuudes elokuvalohkaisu Aquaman sai ensi-iltansa vuoden 2018 syksyllä. Majakanvartija Thomas Curry (Temuere Morrison) pelastaa valtakunnastaan karanneen Atlantiksen kuningattaren, Atlannan (Nicole Kidman) tämän huuhtoutuessa rannikolla. Thomasin ja Atlannan yllättävä tapaaminen kehittyy rakkaudeksi, ja pian pari saa pojan, Arthurin (Jason Momoa), joka on perii äitinsä kyvyt ja pystyy kommunikoimaan merenelävien kanssa. Atlanta joutuu kuintekin palaamaan Atlantikseen hänen kihlattunsa Orvaxin lähettämien sotilaiden mukana, ja jättää perheensä päättäväisesti suojellen mutta samalla kaihoisasti taakseen.Aikuistuessaan Arthur huvittelee poikkeavien kykyjensä kanssa suorittamalla erilaisia sanakaritekoja, kuten pelastamalla merihädässä olevia merirosvoja. Elämä majaka
Joulu on rauhoittumisen, levon ja yhdessäolon aikaa. Mikä sen mukavampaa kuin perheen tai ystävien kanssa istahtaa sohvalle ja viettää aikaa hauskan elokuvan parissa! Olen koonnut tähän artikkeliin muutamia Telia TV:n tarjonnan uutukaisia leffoja sekä vanhempia suosikkeja. Joten olkaa hyvät, ja ihanaa joulun aikaa! 🙂> Lonkku Ikäraja: K7Kesto: 92 minuuttiaGenre: Lastenelokuvat, Seikkailuelokuvat Merenelävien koti tuhoutuu onnettomuudessa. Mustekala Lonkku saa tehtävän heimonsa päälliköltä Krakenilta ja lähtee jännittävälle vedenalaiselle matkalle parhaiden kavereidensa kanssa. Lonkun seuraan liittyvät hänen parhaat ystävänsä, nenäkäs katkarapu ja hupsu krottikala. Heidän tehtäväksi jää kulkea meren poikki apua hakemaan ja pelastaa yhdyskuntansa. Kolmikko kohtaa huikeita olentoja, jotka auttavat heitä matkallaan. Elokuva on saatavilla suomeksi puhuttuna. Joulupuu on kärvennetty Ikäraja: K7 Kesto: 93 minuuttia Genre: Komedia Joulup
Renny Harlinia ajatellessa mieleen tulee heti ensimmäisenä Hollywood sekä lukuisat Harlinin maailmankuulut elokuvat. Eikä ihme, sillä kyseessä on ehdottomasti kuuluisin kansainvälisesti menestynyt suomalainen elokuvaohjaaja. Harlinin tilastoissa kimaltaa niin Hollywood-elokuvia, musiikkivideoita kuin Suomessa suursuosion saavuttanut alkuperäinen Gladiaattorit-kilpaohjelma vuosilta 1993-1994, jonka ohjaajana ja tuotantoyhtiön (Harlin & Selin Productions) perustajana Harlin toimi. Renny Lauri Mauritz Harjola syntyi Riihimäellä maaliskuun 15. päivä 1951. Vuodesta 1987 ohjaaja on tunnettu nimellä Renny Harlin, isänsä synnyinsukunimellä. Harlin opiskeli 70-lopusta 80-luvun alkuun elokuva- ja televisioalaa Taideteollisessa Korkeakoulussa, päätyen lopulta 1980-luvun alussa elokuvateollisuudesta kiinnostuneena Los Angelesiin, Yhdysvaltoihin paikallisen elokuvien jakeluyhtiön ostajaksi. Samoihin aikoihin Harlin tapasi tulevan ystävänsä ja yhteistyökumppaninsa Markus Sel
Aleksi Mäkelä syntyi 20.11.1969 Helsingissä. Hänen isänsä on kuuluisa näyttelijä Vesa Mäkelä. Aleksilla on kaksi lasta, tytär Nikita on noussut julkisuuteen Love Island kisaajana vuonna 2019. Lapsuutensa ja nuoruutensa Aleksi on viettänyt Ylen studioilla isänsä mukana. Elokuvat olivat kuin kirjoitettu hänen kohtaloonsa. Hän kävi katsomassa isänsä kanssa elokuvateatterissa Chaplinia, länkkäreitä ja gangsterielokuvia, Aleksi kertoo kalevan haastattelussa marraskuussa 2019. Aleksi Mäkelä on yksi parhaiten menestyneistä suomalaisista elokuvaohjaajista. Hänet palkittiin vuonna 2009 elokuvataiteen valtionpalkinnolla. Läpimurto ja noususuhdanne 1990-luvun alussa ensimmäisen elokuvan tekoon ei löytynyt rahaa mutta Pertti "Spede" Pasanen pelasti aloittelevat elokuvantekijät. Toimintaelokuvan nimi oli Romanovin kivet, siitä ei kuitenkaan tullut vielä jättimenestystä vaan suosio jäi hyvin pieneksi. Vuosituhannen vaihteessa kuitenkin puhalsi uudet tuulet ja Aleksi Mäkelän kol
Komisario Martin Beck, kaikkien dekkarifanien rakastama rikospoliisi tekee vihdoin paluun C Moreen marraskuussa. Kuudennen kauden viimeisin elokuva Paholaisen asianajaja sai ensi-iltansa vuonna 2018 ja siitä saakka fanit ovat kuumeisesti odottaneet seuraavaa elokuvaa. Odotus palkitaan 6.11. Beck – Peitetehtävä -elokuvan myötä. Uusi elokuva on ensimmäinen neljän elokuvan sarjasta (Beck 39-42) ja se jatkuu siitä mihin viimeksi jäätiin. Poliisin työ jatkuu normaaliin tapaan, mutta uuden esimiehen Alexandra ”Alex” Beijerin (Jennie Silfverhjelm) alaisuudessa. Hänet rekrytoitiin asemalle Lähi-idässä suorittamansa kansainvälisen lähetystyön jälkeen. Martin vuorostaan on ottanut haltuun työt Klas Fredéniltä (Jonas Karlsson), joka puolestaan yleni mukavaan johtopestiin keskusrikospoliisissa. Beck-ryhmän kokoonpano on muutoin sama ja rooleissa nähdään tutut näyttelijät Oskar (Måns Nathanaelson), Jenny (Anna Asp), Ayda (Elmira Arikan) ja Steinar (Kristoffer Hivju). Tutkittavat murhat ovat yhä vak
On jälleen viikonlopun elokuvauutuksien aika! Tällä kertaa framille valikoituneet elokuvat jakavat yhteisen, jokseenkin synkeän teeman vuoden aikaan sopivasti. Light of my life on selviytymistarina isästä ja tyttärestä kymmenen vuotta maailmaa riepotelleen pandemian jälkeen. Inheritance kertoo äveriäästä ja poliittisesta perheestä, jonka patriarkka kuolee äkillisesti jättäen jälkeensä salaisuuden. Molemmat elokuvat löydät Telia TV:n vuokraamosta. Jos sinulta puuttuu Telia TV, pääset ottamaan sen käyttöön sivuiltamme. Ensimmäinen elokuvavuokrauksesi on maksuton. Light of my life Ikäraja: K12 Kesto: 119 minuuttia Genre: Jännitys, draama, tieteiselokuvat Light Of My Life -elokuvan on sekä ohjannut että käsikirjoittanut Casey Affleck. Tämän lisäksi hänet nähdään myös tähdittämässä elokuvan toista pääroolia yhdessä lapsinäyttelijän Anna Pniowskyn kanssa. Yli vuosikymmen sitten maailmaa ravistellut pandemia on pyyhkinyt lähes jokaisen naisen populaati
Telia TV:n vuokraamo tarjoilee kattavasti elokuvia erilaisiin tilanteisiin ja fiiliksiin. Vuokraamoa on helppo käyttää: löydät joko hakutoiminnolla tai selailemalla haluamasi elokuvan, voit katsoa siitä trailerin ennen tilausta ja lukaista läpi esittelyn, ja mikä näppärintä, elokuva laskutetaan tulevalla Telian laskullasi. Ei siis erillistä maksusuoritusta tai laskunlähetystä. Uutuuksia tulee tasaiseen tahtiin, ja alla esiteltynä vuokraamon muutama elämänkertauutukainen. Bohemian Rhapsody Legendaarinen Queen musiikillaan ja sen legendaarinen johtohahmo ja Freddie Mercury, siinä lyhykäisyydessään ainekset neljän oscarin elokuvaan. Tämä elämänkerrallinen, joskaan ei täysin faktoissa pysyvä tarina kertoo Mercuryn tien Queenin jäseneksi ja yhtyeen matkasta maailman maineikkaimmaksi ja ehkäpä omaleimaisimmaksi yhtyeeksi. Freddie Mercuryn elämä on elokuvan keskiössä ja pääosan esittäjä Rami Malek suoriutuukin roolistaan hämäävän autenttisesti. Etenkin
Tämän kertaisessa ohjaajaspesiaalissa tutustumme yhdysvaltalaisohjaaja Joseph Kosinskiin. Hän ei ehkä nimenä ole monillekaan tuttu, mutta ohjaajaurallaan Kosinski on edennyt huimaa vauhtia viime vuosien aikana. Hän on aloittanut uransa mainos- ja elokuvaohjauksista ja on näissä piireissä tunnettu erityisesti työstään tietokonegrafiikan parissa. Tällä hetkellä Kosinski työstää vuonna 2021 ensi-iltansa saavaa Top Gun 2: Maverick -elokuvaa, jota fanit ovat odottaneet pitkään. Huhujen mukaan työn alla on myös uusi Twilight Zone -elokuva. • Syntynyt 3. toukokuuta 1974 Marshalltownin kaupungissa Iowassa. • Äiti Patricia on Ranskalais-Kanadalaista syntyperää ja isä Joel Puolalaissyntyinen lääkäri • Muutti Los Angelesiin vuonna 2005 • Vaimo Kristin Kosinski Kosinski on tunnettu visuaalisesta tyylistään, joka näkyy erinomaisesti esim. Oblivion ja Tron: Legacy -elokuvien ohjauksissa. Hänellä on monipuolinen koulutustausta niin arkkitehtuurissa, musiikissa kuin suunnitteluss
HBO ja C More ovat julkaisseet taas toinen toistaan koukuttavimpia sarjauutuuksia ja tuttujen sarjojen uusia kausia. Alkutalven pakkaset ja pimeät illat ovat loistava syy hautautua vilttiin, uppoutua sohvalle ja nauttia jännityksestä ja draamasta joko yksin tai yhdessä. Kurkkaa tästä kahdeksan sarjavinkkiä loppuvuoden iloksi. Gåsmamman - 4. tuotantokausi Gåsmamman on erittäin suosittu ruotsalainen draamatrillerisarja, jonka ensimmäinen tuotantokausi nähtiin jo vuonna 2015. Nyt suosikkisarja on saanut vihdoin rinnalleen 4. tuotantokauden. Sarjan päähenkilö Sonja Ek on pakotettu lapsia suojellakseen järjestäytyneen rikollisuuden kuvioihin. Neljännellä kaudella Sonja herää puolen vuoden koomasta ja hänen perheensä on hajonnut. Alamaailma ei ole jättänyt häntä rauhaan ja niinpä Sonja tajuaa olevansa jälleen vaarassa. Todella katsomisen arvoinen sarja joka taatusti koukuttaa kaikkia pohjoismaalaisten rikosdraamojen ystäviä. Genre: Draamatilleri Saatavuus:
Espanjan köyhällä, manchego-juustoistaankin tunnetulla La Manchan alueella syntyi vuonna 1949 poika, joka kasvoi vahvojen naisten kanssa ja imeytyi madridilaisen vastakulttuuriliikkeen sykkeeseen 1970-luvun ehtoopuolella. Pedro Almodóvar Caballero on ehkä maailman tunnetuin espanjalainen elokuvantekijä, ainakin heti Luis Buñuelin jälkeen. Ohjaaja-käsikirjoittaja on tehnyt uransa aikana huimat 21 täyspitkää, huomiota herättävää elokuvaa, ja kahminut parhaan alkuperäisen käsikirjoituksen sekä parhaan ulkomaalaisen elokuvan Oscarit. Kirkkaita värejä, komediaa ja melodraamaa pursuavat elokuvat ovat keränneet lisäksi useita BAFTA- Golden Globe- sekä Cannes-palkintoja, ja ohjaaja on itse toiminut vuonna 2017 Cannesin elokuvajuhlien tuomariston puheenjohtajana. Voinemme siis puhua todellisesta elokuvavirtuoosista. Vahvojen naisten ympäröimä Almodóvarin tyyliin on vaikuttanut selkeästi kaksi suurta teemaa: naiset ja Madrid. Almodóvar vietti lapsuutensa vahvojen naisten ym
Mikä Oscar? Oscar-gaalassa palkitaan vuosittain elokuva-akatemian valitsemat elokuvat. Oscarit ovat maailman arvostetuin elokuvagaala, ja niissä voittaminen jokaisen elokuvatekijän ja -työläisen unelma. Ensimmäiset akatemian äänestämät palkinnot jaettiin jo vuonna 1929. Oscar-patsas on kullalla päällystetty mieshahmo, joka pitää miekkaa filmikelan päällä. Gaalasta on tullut vuosittain televisioitava spektaakkeli, josta ei draamaa puutu. Oscarit herättävät myös ennen ja jälkeen supinaa ja säpinää elokuvien menestyksestä. Viime vuosina draamaa ovat aiheuttaneet muun muassa väärän elokuvan julistaminen voittajaksi, gaalajuontajan puuttuminen, naispääosan voittajan kaatuminen palkintoa noutaessa sekä erikoiset tai vahvasti kantaaottavat puheet. Mikä tekee elokuvasta Oscarin arvoisen? Oscareita jaetaan lukuisissa kategorioissa, joista tärkeimmiksi ovat nousseet Parhaan elokuvan, Parhaan ohjauksen, Parhaan käsikirjoituksen sekä Parhaan nais- ja miepääosan
Mads Mikkelsen syntyi marraskuun 22 päivä, 1965 Østerbrossa Kööpenhaminassa, taksikuski isän ja sairaanhoitaja äidin toiseksi pojaksi. Vaikka myös Madsin isoveli Lars on näyttelijä, ei heillä kotona oltu erityisen kiinnostuneita esittävästä taiteesta. Perheen kesken tosin katsottiin paljon elokuvia ja teatteri-esityksiä kotisohvalta käsin. Ammattitanssijasta näyttelijäksi Mads Mikkelsen kertoo uravalintojen tapahtuneen sattumalta. Häntä oli pyydetty mukaan koulun musikaaliin, josta Mikkelsen saikin kipinän tanssiopintoihinsa. Tanssin salat avautuivat balettiakatemiassa Ruotsissa, Göteborgissa. Opiskelut sujuivat hyvin ja Mikkelsenillä olikin melkein vuosikymmenen kestävä ura ammatti-tanssijana. Kolmissakymmenissään kaipuu uusiin haasteisiin vei Mikkelsenin Århusin teatterikouluun. Opinnot polkaisivat käyntiin työn näyttelijänä. Tanskalaisista TV-sarjoista Hollywoodiin Mads Mikkelsen on tehnyt useita roolituksia tanskalaisissa sarjoissa ja tuli Tanska
Halloween lähestyy ja mikäs olisi parempaa tekemistä kuin virittäytyä tunnelmaan klassikkoleffojen parissa. Halloween on 31. lokakuuta vietettävä juhlapäivä, joka on alkujaan muinaisten kelttien talven alkamisen päivä. Suomessa moni koristelee kotinsa Halloween-teemalla, kurpitsalyhdyt ja muut kammotukset tuovat juhlan tuntua. Naapuruston lapset kulkevat ovelta ovelle pukeutuneina pelottavimpiin asuihinsa ja kysyvät ”karkki vai kepponen”. Jos keppostelu ei ole sinun juttusi, Halloweenin kauhuun pääset sisälle myös leffojen parissa ja sitä varten listasinkin muutamia klassikkokauhuleffoja, jotka kannattaa ehdottomasti katsoa. Nämä leffat saat vuokrattua meidän Telia Play Vuokraamosta. Jos sinulta puuttuu Telia TV -tili, saat tilattua maksuttomat tunnukset verkkosivuiltamme. Ensimmäinen leffavuokraus on maksuton. Manaaja Ikä: K18Kesto: 122 minuuttiaGenre: Jännitys, kauhu Manaaja on kahdella Oscarilla palkittu yhdysvaltalainen kauhuelokuva, joka näki päivänvalon vuonna 1973. Elokuvan on
Loka-marraskuun vaihde on Halloweenin aikaa. Juhla on yleistynyt viime vuosina myös Suomessa. Keräsinkin sinulle tähän nyt kymmenen leffavinkkiä Halloweenin ja muuten vain karmivan pimeisiin iltoihin! Kaikki listatut elokuvat löydät Telia TV:n vuokraamosta. The Babadook (2014) Genre: KauhuKesto: 98minIkäraja: K16The Babadook on kiehtova yhdistelmä draamaa, surrealialismia ja lastensatua. Miehensä kuolemasta traumatisoitunut yksinhuoltajaäiti Amelia ja hänen hirviöitä kammoksuva ongelmakäytöksinen poikansa Samuel löytävät kirjahyllystä Herra Babadookista kertovan kirjan. Kauhistuttavaa kirjaa ei voi tuhota, ja voimistuvat kutsuhuudot alkavat valtaamaan taloa sekä kummallisia asioita tapahtuu ihan kirkkaassa päivänvalossa. Elokuvan ahdistunut tunnelma ei kuitenkaan ole ainoastaan Herra Babadookin huhuilun ansiota. Pääosissa: Daniel Henshall ja Essie Davis. Funny Games (2007) Genre: TrilleriKesto: 107minIkäraja: K16Hyytävä ja psykologinen Funny Games on henkeäsalpaava jännistysnäytelmä.
Onko sinulla jo tili? Kirjaudu sisään
Eikö sinulla ole vielä tiliä? Luo tili
Enter your E-mail address. We'll send you an e-mail with instructions to reset your password.