Moni vanhempi pohtii erityisesti nyt kesällä ja lapsensa tulevan koulutaipaleen alussa puhelimen tarpeellisuutta pikkukoululaiselle. Oikeaa ikää hankkia ensipuhelinta ei ole määritelty, se on kunkin perheen ja vanhempien päätös. Pohdintaa aiheuttaa erityisesti se milllainen puhelimen tulee olla ja mitä ominaisuuksia siltä halutaan.
Usein ajatus puhelimen hankkimisesta tulee lapselta, mutta yhtälailla vanhemmat voivat miettiä sen olevan hyvä ja turvallisuutta lisäävä laite. Sen lisäksi, että se helpottaa yhteydenpitoa, lisää se myös vanhempien vastuuta ja velvollisuuksia. Meidän aikuisten tulee olla esimerkiksi tietoisia siitä, millaisissa kaveriporukoissa lapsi puhelimen välityksellä on ja mitä mahdollisuuksia, joskin myös uhkia, älypuhelin suo.
Valitse sopiva puhelin ja liittymä
Puhelinten tarjonta on tätä nykyä valtava, ja joukosta voi olla vaikeantuntuista löytää lapselle se paras vaihtoehto käyttötarpeet ja budjetin huomioiden. Puhelimen valintaan kannattaa kiinnittää huomiota. Tärkeitä ominaisuuksia lapsen käyttöön ovat muun muassa kolhujen kestävyys, korjattavuus, akun kesto ja koko. Lapsen käytössä puhelin saattaa joskus kokea vauhdikkaita tilanteita, ja varsinkin huoltajille on tärkeää tietää, että lapsi on tavoitettavissa ja lapsen lisäksi myös puhelin säilyy kolhuista huolimatta ehjänä.
Liittymätyyppejä on myös moneen lähtöön, ja niistä moni on erityisesti lasten käyttöön ja tarpeisiin suunniteltuja. Jos valitset lapsesi ensipuhelimeksi älypuhelimen, merkittävä osuus liikenteestä tapahtuu internetin välityksellä. Mikäli lapsen uutta puhelinta on tarkoitus käyttää ainoastaan yhteydenpitoon, riittää pienikin datanopeus suosituimpien viestintäsovelluksien, kuten Whatsappin käyttämiseen. Jos kuitenkin haluat alkuun rajoittaa sovellusten käyttöä tai jos lapsella on käytössään niin sanottu peruspuhelin, kannattaa harkita liittymään pientä puhe- ja viestipakettia.
Opetellaan yhdessä puhelimen käyttöä
Lapsen kanssa on hyvä tutustua puhelimen käyttöön laajemminkin kuin vain puhelu- ja viestiominaisuuksien hallintaan. Olisi hyvä, että lapsen kanssa käydään läpi mitä sovelluksia on suotavaa ladata puhelimeen ja minkä tyyppiset jättää lataamatta siitäkin huolimatta, että joku kaveri saattaa puhua innokkaasti toisin. Käy lapsen kanssa yhdessä sovittujen sovellusten toimintoja läpi. Pidä silmällä ja korvalla keiden kanssa lapsi viestittelee ja juttelee puhelimessa. Myös ruutuaikaa ja eri sovellusten käyttöaikaa on hyvä tarkkailla ja sopia yhteiset selkeät pelisäännöt. On myös hyvä miettiä aivan konkreettisia toimenpiteitä, joilla varmistaa ettei puhelin kasva käteen kiinni.
Vanha viisaus ”tekemällä oppii” pitää paikkansa myös puhelimenkäytössä. Käyttöönottoon kannataakin varata aikaa ja kiireetön hetki päivästä, jolloin niin lapsi kuin vanhemmat voivat keskittyä oleelliseen ja sisäistämään uutta tietoa. Oma ohjelmanumeronsa on panssarilasin asentaminen kerralla oikein. Pidemmän päälle se sekä hyvät suojakuoret voivat pitkittää puhelimen käyttöikää aivan huomattavasti.
Kaiken kaikkiaan on hyvä pitää mielessä, että vaikka puhelin on lapsen ja hänen käytössään, niin vastuu sen käytöstä on kuitenkin vanhemmilla. Meidän aikuisten tehtävänä on huolehtia lapsen nettiturvallisuudesta ja tasapainoisesta verkkoarjesta, ja myös omalla esimerkillämme ohjata kohtuullisen ruutuajan käyttöön arjessa.
Edellisen jatkoksi tulee mainita ja muistuttaa, että lapsella on oikeus yksityisyyteen siinä missä aikuisellakin. Samoin kuin tietoon ja osallisuuteen, terveyteen ja hyvinvointiin, leikkiin ja vapaa-aikaan sekä suojeluun ja oppimiseen myös digitaalisissa ympäristöissä. Digitaalinen vanhemmuuspakkaus tarjoaa vanhemmille kattavan paketin työkaluja ja vinkkejä lapsen digitaitojen vahvistamiseen ja netin käytöstä keskustelemiseen.
Lue myös: