tämä on nyt mun mielipide mölyämistä, ottaen huomioon tilanteen niin sanompa sen.

en vastusta teknologiaa sinänsä, enkä ole vakuuttunut että teknologia olisi pilannut nuorisoa.

mutta pitääkö kaikki tehdä google tilillä, apple id:lla, facebook tilillä tai muilla. tämä suunta huolestuttaa pahasti. tosi nää ei katso käyttäjien ikää. suurinosa asioista voisi toimia tili vapaasti. näitten tilikytkösten takia olen jonkun verran erkaantunut laitteista.

mitä olen kuullut esim facebook:sta niin sitä käyttää enemmän vanhemmat sukupolvet.

Luulenpa, että toisessakin ketjussa esille tuomasi nuorten syrjäytymisen ja lisääntyneen nuorisoväkivallan takana on paljon muutakin, kuin mainitsemasi väkivaltapelit, sekä älylaitteiden ja somen käyttö.

Toki somessa leviää ja levitetääm aivan älyttömiä asioita, kuten jotain TikTok-haasteita, ja niitä vielä joukolla matkitaan. Sitä ei käy kieltäminen. Näkisin sen kuitenkin vain lähinnä heijastavan sitä todellisuutta, jossa osa nuorista elää. 
Täytyy muistaa myös, että tässä puhutaan vain marginaalisesta osasta nuoria, ei kaikista. 

Kun myös hiemankin seuraa esim. Twitteria, niin näkee aikuistenkin maailmankuvan, ajatusten ja mielipiteiden entistä voimakkaamman polarisoitumisen. Aikuisten käyttäytyminen vaikuttaa nuoriin.

Nuorten syrjäytymisen ja näköalattomuuden syyt ovat lienee siis syvemmällä, varhaiskasvatuksen muutoksista ja resurssipulasta lähtien. 
Voi myös miettiä, miten inkluusio on vaikuttanut vs. entiset erityisluokat. 
Pisa-tutkimuksissakin suomalaisten taso on laskenut vuosi vuodelta. Onko niin hyvässä ja suorastaan entisessä ylpeydenaiheessa, Suomen koulutusjärjestelmässä, tehty viimevuosina jotain väärin?

Ilmastonmuutos tai “ilmastokriisi”, koronavuodet ja nyt energiakriisi. Omassa lapsuudessani ei mielestäni ainakaan ollut tällaisia huolia, vaikka 90-luvun alun lamavuodet tuli elettyä. 
Toki sosiaalinen media tuo kaiken lähemmäksi meitä jokaista, kuten Ukrainan sodan. Ennen kaiken näki vain television uutisista. Kaikki tuntui olevan kauempana, jopa Jugoslavian ja Kosovon sodat. Tätä asiaa voi kyllä hämmästellä nyt näin jälkikäteen. Nyt on näistä maista Facebook-kavereita, joita ennen somea ei olisi ollut.
Nämä asiat eivät ehkä silloin koskettaneet niin syvästi itseään, kun nyt sosiaalinen media ja television jatkuvat uutiset lisäksi syöttävät näitä päivittäin tauotta silmille. Perinteinenkin media on muuttunut skandaalinhakuisemmaksi, ja kaikilla näillä “maailmanlopun asioilla” pelotellaan ihmisiä.
Voi kysyä miltä tuntuu olla nuori kaikessa siinä epävarmuudessa, mitä tulevaisuuteen liittyy? 

Minua huvittaa se, että nykyään jokainen pieninkin lumisade on aivan "killeri" ja normaali talvikeli on tuntematon käsite.

Itse olen kai elänyt sen taitekohdan, kun älylaitteet vasta rupesivat yleistymään. Älytöntä, miten verkkoalustoille kiusaaminen, paihoinpitely ja muu leviävät. 

Älylaitteet ovat tulleet jäädäkseen, mutta vanhemmilla on vastuu miten kasvattaa lapsiansa käyttämään niitä.

Minusta on hyvä pitää rajoja myös niiden kanssa, onhan meidän “ruutuaikaa" rajoitettu jo lapsuudessa television kanssa.

Kouluissa on myös hyvä pitää rajoja yllä älylaitteiden/puhelimien suhteen (oppitunneilla ei niitä näprätä ollenkaan ellei kuulu opetukseen)

Nykyisin kun "vapaa kasvatus" on yleistä. Minusta lapsuudessa nimenomaan ne rajat toivat turvaa, vaikka ei ehkä aina sillä hetkellä olisi siitä pitänytkään.

Vanhemmilla ja muilla nuoren elämään kuuluvilla aikuisilla tosiaan on se vastuu. Kouluissa opettajat ovat nykyisin ylityöllistettyjä, ja pahoin helisemässä lasten ja nuorten kanssa, joille ei kotona ole asetettu mitään rajoja.

https://www.mll.fi/vanhemmille/tietoa-lapsiperheen-elamasta/vanhemmuus-ja-kasvatus/rajojen-asettaminen-lapselle/

Jep. Mielestäni oli ihanaa, että koulussa oli opetus lähinnä opettajalähtöistä. Toki joissain aineissa niin ala- ja yläasteella oli ryhmätöitä ja tiedonhakua vaativia tehtäviä. Kuitenkin enemmistö opetuksesta oli mielestäni perinteisempää opettajalähtöistä opetusta. Nykyään olen kuullut, että itseohjautuvuutta vaaditaan jo hyvinkin nuorilta lapsilta. Monella ei ole vielä tarpeelliset taidot kehittyneet saatika itsekontrolli, että tehtävien teko onnistuisi itsenäisesti siten, että opettaja olisi vain taustalla tarkkaileva mentori.

Kun perusasioita ei opita, on kovin vaikea oppia seuraavia, syventäviä asioita. Tästä seuraa herkästi turhautumista ja oppimisen ilon katoamista. Tästä syntyy itseään ruokkiva kierre: huonosti opittu asia - epäonnistuminen - pettymys jne.

Itse sain kokea tätä matemaattisten aineiden osalta. Ne ovat olleet aina vaikeita, mutta kouluaikana opettaja vaihtui joka vuosi tai joskus jopa lukukausittain. Kaikki olivat oikein osaavia fyysikoita, mutta jonkin alan ammattilainen ei ole automaatisesti opettaja. Yksi opettajista oli muistaakseni ollut ydinfyysikko Loviisan Ydinvoimalassa ja toinen tutkinut kvasaareja. He tiesivät kyllä kaikki laskut ja kaavat, mutta tiedon kanavointi yläasteikäisen päähän ei oikein sujunut. Sinänsä pärjäsin hyvin, koska kokeet olivat käytännössä kertauslomakkeita hieman eri tehtävänannoilla tai lukuarvoilla - eli kun opettelit asian ulkoa, pärjäsit kokeessa arvosanan 10 arvoisesti. Mitään ei kyllä päähän jäänyt, paitsi Puimuri.

Itseohjautuvuus on nykyajan kirosana. Lapsen pitää jo yläkoulussa tietää täsmälleen ammattivalinta ja opiskella sen mukaisesti. Lukiossa sinun on opiskeltava pitkä matematiikka, koska sitä painotetaan miltei kaikissa yliopisto-opinnoissa. Kaikki eivät ole matemaatikkoja ja kun lisäksi on kaikki muut aineet, on työtaakka valtaisa.

Minulla nousi lukiossa seinä pystyyn pitkän matematiikan osalta. Kun opittavia asioita ei vain ymmärtänyt annetussa ajassa (yksi päivä) ja seuraavana olikin jo samaan aihepiiriin liittyvä syventävä osuus, jäi nopeasti jälkeen. Pienellä paikkakunnalla ei kovinkaan paljoa kavereilta tukea saanut ja netissä ei tuolloin ollut tukisivustoja. Lopulta asiat tuntuivat vain mahdottomilta, koska esimerkeissäkin numerot vain ilmestyivät kaavoihin. Et voinut kysyä keneltäkään, että miksi asiat menevät niin kuin ne menevät, mistä hoksaan käyttää jotain tiettyä kaavaa. Miksi lausekkeeseen yhtäkkiä vain ilmestyy uusia lukuja? Luulen, että en sitäkään vertaa pärjäisi nykylukiossa, koska oli vain ihanaa olla tunneilla, seurata opetusta ja osallistua keskusteluun ja kirjoittaa paperille.

Meillä onneksi sai lukiossa eräänlaista tukiopetusta matematiikassa, kun me oppilaat vaadimme sitä. Paljon toki vaikutti että vaikka oli pieni lukio ja lähiö niin yhteishenki luokan/luokkien kesken oli hyvä.

Monet meistä olivat olleet koulukavereita ihan alaluokilta asti.

Taisin joutua silti tekemään yhden uusinta kokeen matikasta, jotta sain kurssin läpi

Tätä olen miettinyt paljon myös, että nimenomaan se itseohjautuvuus on nykyisin se,  missä ennen niin kansainvälisesti hyvällä tasolla ollut suomalainen koulutusjärjestelmä on mennyt metsään. Vielä se, kuinka nuorilta sitä vaaditaan.

Itseohjautuvuus eriarvoisvoistavaa, joka on varmasti aina ollut olemassa, mutta se on uusien opetussuunnitelmien myötä noussut uudella tavalla esiin. Vielä kun ns. erityisluokat yhdistetään "normaaliluokkiin", niin resurssipulassa yksi opettaja ei voi mitenkään seurata kaikkien oppimista. Väkisinkin tulee sellaisia tilanteita joissa jotkut vain tippuvat kärryiltä. Onko kaikille saatavilla lisäksi riittävää tukiopetusta?

Tietenkin myös maailma muuttuu ja itseohjautuvuus ja itsearviointi ovat tulevaisuutta jatko-opinnoissa, ja opintojen jälkeenkin.

En tiedä. Jonkun nuoren lapsen vanhempi osaa arvioida nykytilannetta paremmin. Itse seuraan tätä nykytouhua siinä suhteessa sivullisena, mutta jokin syyhän siihen on, miksi kansainvälisessä vertailussa tiputaan alaspäin.

Kyllähän sitä pitää ottaa vastuuta, mutta jos ei ole kypsä siihen, niin se ei vain toimi. Tulee vain ongelmia ja pian uusia ongelmia.