Telian IPv6-tuki

  • 8 March 2022
  • 30 kommenttia
  • 1432 katselukertaa

Käyttäjätaso 1
Kunniamerkki +2

Täällä Yhteisössä on moni kysellyt Telian IPv6-tuen perään jo yli kymmenen vuotta, mutta mitään edistystä ei ole tapahtunut. Suurin hyöty IPv6:stä olisi mobiilikäytössä, sillä se sallisi useiden laitteiden SSH-etäkäytön ilman mitään VPN- ja porttiohjausviritelmiä. Lisäksi jotkin VPS-palveluntarjoajat ovat alkaneet periä lisähintaa IPv4-osoitteista, joten Telian IPv6-tuen puuttumisen takia tällaisten palveluiden vuokraus on tulossa suhteessa kalliimmaksi. Kertauksen vuoksi: DNA on tukenut IPv6:ta natiivisti kaikissa liittymissään jo vuosikausia. Elisalla on puolestaan ollut jo pitkään natiivi IPv6-tuki mobiililaajakaistoissaan ja kaiketi tänä vuonna se on tuomassa tuen myös kiinteisiin liittymiinsä. Jollei Telia olisi halvempi kuin kaksi muuta kilpailijaansa, olisin jo todennäköisesti vaihtanut DNA:han.

Viimeisimmän tiedon mukaan Telialla "on suunnitelma" mobiililiittymien natiivia IPv6-tukea varten. Huvittavinta on, että Telia tekohengittää julkisesta IPv4-osoitteesta riippuvaa 6rd-kikkaretta, vaikkeivät kaikki Telian myymät 4G-reitittimetkään sitä tue, esimerkkinä ZTE MF971. IPv6-tunnelien, kuten Kuusitunnelin, käyttö aiheuttaa omat ongelmansa (jos laite ylipäänsä tukee IPv6-tunnelointia), joten Telian on turha väittää, etteikö IPv6-tuelle olisi kiireellistä tarvetta. IPv6-liikenteen tunnelointi kolmannen osapuolen palvelimen kautta lisää viivettä. Jotkin internetpalvelut ymmärrettävästi hylkivät IPv6-liikennettä väärinkäytösten ehkäisemiseksi, mikäli se näyttää tulevan tunnelointipalvelun kautta.


Telia on vasta hiljattain reagoinut lukuisiin pyyntöihin nostaa valokuituliittymiensä lähtevän kaistan nopeutta. Tämän keskustelulangan tarkoituksena on samassa hengessä tökkiä Teliaa IPv6-unestaan hereille niin kauan, että asia lopultakin alkaisi edetä.
Telialaisille kysymys: mikä on nyt (08.03.2022) natiivin IPv6-tuen tilanne? Millaisella aikataululla ja käyttöönottosuunnitelmalla tuki on tulossa? Onko Telialla niin paljon korjausvelkaa verkoissaan, että IPv6-tukea ei ole tulossa vielä vuosikausiin? Miten on mahdollista, että 5G SA -verkko näyttää tulevan Telialle ennen natiivia IPv6:ta, vaikka asian tulisi olla juuri päinvastoin?


30 kommenttia

Käyttäjätaso 3
Kunniamerkki +10

joo natiivi ipv6, kannatetaan. myös reverse-dns siihen.

dna:lla tosiaan näyttää toimivan hyvin ja elisallakin muutamin varauksin. telia tuntuu olevan ip numero dinosaurus. mitenköhän on muualla telian verkoissa lähinnä baltiassa ja pohjoismaissa?

olihan telian prointernet apn:n palomuurissakin jotain kummalista lottoarvontaa joka saatiin vuosien päästä sitten korjattua. sitten vielä jonkun aikaa oli kummallisuus että opengate ei toiminut 5g:ssä, nyt toimii tosin.

Käyttäjätaso 3
Kunniamerkki +10

@Tehokayttaja  kirjoitti:


Täällä Yhteisössä on moni kysellyt Telian IPv6-tuen perään jo yli kymmenen vuotta, mutta mitään edistystä ei ole tapahtunut. Suurin hyöty IPv6:stä olisi mobiilikäytössä, sillä se sallisi useiden laitteiden SSH-etäkäytön ilman mitään VPN- ja porttiohjausviritelmiä. Lisäksi jotkin VPS-palveluntarjoajat ovat alkaneet periä lisähintaa IPv4-osoitteista, joten Telia IPv6-tuen puuttumisen takia tällaisten palveluiden vuokraus on tulossa suhteessa kalliimmaksi. Kertauksen vuoksi: DNA on tukenut IPv6:ta natiivisti kaikissa liittymissään jo vuosikausia. Elisalla on puolestaan ollut jo pitkään natiivi IPv6-tuki mobiililaajakaistoissaan ja kaiketi tänä vuonna se on tuomassa tuen myös kiinteisiin liittymiinsä. Jollei Telia olisi halvempi kuin kaksi muuta kilpailijaansa, olisin jo todennäköisesti vaihtanut DNA:han.






Hei @Tehokayttaja ja tervetuloa puolestani Telia yhteisöön! 



 



Kieltämättä keskustelusta verkkomme IPv6-tuesta ja sen lisäämisesta vaikuttaa hiljalleen tulevan ikuisuus-puheenaihe. Paljon keskustelua olemme täällä yhteisössä käyneet asian ympärillä, mutta vielä toistaiseksi tuki puuttuu mobiili- ja laajakaistaverkosta. 



Kilpailijat tässä suhteessa ovat edellämme.



 




@Tehokayttaja  kirjoitti:

Viimeisimmän tiedon mukaan Telialla "on suunnitelma" mobiililiittymien natiivia IPv6-tukea varten. Huvittavinta on, että Telia tekohengittää julkisesta IPv4-osoitteesta riippuvaa 6rd-kikkaretta






Suunnitelmia on ollut ja testauksia on niiden pohjalta tehty. Ajoittain oma fiilis on ollut ettei tässä enää pitkään pitäisi mennä, mutta toistaiseksi positiivisia uutisia natiivi IPv6-tuesta ei ole kuulunut. Mitä 6rd-tukeen tulee niin mielummin sitä tarjotaan kuin ollaan tarjoamatta. Sen tukeminen ei tietenkään tarkoita etteikö IPv6-tukea tulisi joskus verkkoon lisätä.



 




@Tehokayttaja  kirjoitti:


Telia on vasta hiljattain reagoinut lukuisiin pyyntöihin nostaa valokuituliittymiensä lähtevän kaistan nopeutta. Tämän keskustelulangan tarkoituksena on samassa hengessä tökkiä Teliaa IPv6-unestaan hereille niin kauan, että asia lopultakin alkaisi edetä.
Onko Telialla niin paljon korjausvelkaa verkoissaan, että IPv6-tukea ei ole tulossa vielä vuosikausiin? 






Jotain näkyvää kehitystä on tapahtunut ja lähetysnopeuden nosto on yksi esimerkki siitä. Parempaan suuntaan mentiin vaikka symmetriset nopeusluokat jäivät toistaiseksi odottamaan parempia aikoja. 



 



Mitä korjausvelkaan tulee niin aina parannuksen tarve on tullut meillä ennen toimenpiteitä. Olemme viime ja tämän vuoden aikana panostaneet runsaasti 5G-verkon rakentamiseen sekä samalla 4G-verkon kapasiteetin parantamiseen. Parannuksia näillä näkymin jatketaan myös ensi vuoden aikana. 4G-verkomme kapasiteetissa on pitkään ollut useilla paikkakunnilla tarvetta parannuksille. Verkon heikko kapasiteetti näkyy ns. peruskäyttäjälle suuremmin kuin IPv6-tuen puuttuminen, eli tässäkin on jouduttu priorisointia varmasti tekemään, kun suunnitelmia ja toteuksia on aikataulutettu. 



 




@Tehokayttaja  kirjoitti:

Telialaisille kysymys: mikä on nyt (08.03.2022) natiivin IPv6-tuen tilanne? Millaisella aikataululla ja käyttöönottosuunnitelmalla tuki on tulossa? Onko Miten on mahdollista, että 5G SA -verkko näyttää tulevan Telialle ennen natiivia IPv6:ta, vaikka asian tulisi olla juuri päinvastoin?






Aikataulu on edelleen avoin. Nyt en hataralla muistillani ala ottamaan riksiä, että sanoisin väärin IPv6 + 5G SA tuonnista verkkoomme. Haen tähän tarkennusta ja palaan ketjuun piakkoin toivottavasti vastausten kera. 



 



 

Käyttäjätaso 1
Kunniamerkki +2

Otin aloitusviestissäni tavoitteeksi pitää IPv6-asiaa esillä säännöllisesti. Sinnikäs kyseleminen nimittäin tepsi Elisaankin, eivätkä he enää voineet olla tuomatta IPv6-tukea kiinteisiin liittymiinsä.


Epäilen, että syy Telian IPv6-asenteeseen löytyy Ruotsista. Siellä on runsaasti kiinteitä internetliittymiä, joihin on vaikea tuoda IPv6-tukea. Se taas johtuu siitä, että Ruotsissa on ISP:iden lisäksi erillisiä kommunikaatio-operaattoreita (KO), joihin ISP:t puolestaan kytkeytyvät. Jotta yksittäinen ISP voisi tarjota IPv6-yhteyttä, on tämän ISP:n kanssa yhteistyötä tekevien kommunikaatio-operaattoreiden kytkettävä IPv6 päälle. Koska ISP:eitä ja KO:ita on lukuisia, tuloksena on sekamelska, jossa IPv6-tuki on kehitysmaiden tasolla. Suomen Telia voisi oikean IPv6-tuen ehkä tuodakin, mutta "synergiaetujen", muun jargonin tai välinpitämättömyyden vuoksi tämä tapahtunee vasta kun Ruotsissakin ollaan IPv6-valmiudessa. Telian runkoverkko ja yritysliittymät oikeaa IPv6:ta kuitenkin tukevat.

https://www.youtube.com/watch?v=rxa7RHV3MhM

 

 

Pohjoismaiden ja Baltian maiden paras IPv6-tilanne on kaiken kaikkiaan joko Virossa tai Suomessa. Luonnollisesti Telian IPv6-tuen parantaminen nostaisi Suomen sijoituksia IPv6-listauksissa.

https://www.akamai.com/visualizations/state-of-the-internet-report/ipv6-adoption-visualization

https://www.google.com/intl/en/ipv6/statistics.html#tab=per-country-ipv6-adoption

 

Silmiinpistävää on Liettuan heikko IPv6-tuki (alle prosentissa kaikissa internetliittymissä on IPv6-tuki). Liettuassa IPv6:n puuttumisen syynä lienee teliamainen asenneilmasto, enkä ole tietoinen samanlaisista teknisistä syistä IPv6:n puuttumiselle kuin Ruotsissa. Ehkä Liettuassa on tuudittauduttu ajatukseen, että suuri internetyhteyden nopeus riittää, eikä muilla liittymän parametreillä ole merkitystä. Kuulostaako tutulta?

 

Symmetrinen gigainen yhteys ja ipv6 olisi maailman luokan ihme reittimellä. Ensimmäinen ei onnistu ilman maailman mullistusta ja toiseen taitaa vaatia maailmanlopun. 

Käyttäjätaso 1
Kunniamerkki +2

Kuukausi on jälleen vierähtänyt. IPv6-rintamalta ei kuulu juurikaan mitään uutta, mutta Googlen tilastojen mukaan maailmanlaajuinen IPv6-tukiprosentti ylitti hetkellisesti 40 prosentin rajan huhtikuun viimeisenä päivänä. Ruotsalaisten IPv6-kelpoisten internetyhteyksien osuus on noussut 14 %:n tuntumaan, vaikka vielä muutama kuukausi sitten kattavuus oli alle 10 prosenttia. Latvian ja Viron osuudet ovat pudonneet Googlen IPv6-tilastossa, vaikka Akamailla niiden tilanne ei ole muuttunut.


Moniko muuten tiesi, että IPv6-pakettien otsaketietuissa ei lasketa paketin eheyden varmistavaa tiivistesummaa, eikä IPv6:ssa pakettien pilkkomista sallita reitittimien välillä? Vaikka IPv6:n voisi luulla olevan monimutkaisempi systeemi kuin vanha IPv4, niin asia ei välttämättä ole niin. Edellämainitut seikat tekevät tietyissä tapauksissa IPv6:sta nopeamman kuin IPv4, vaikka IPv6:n otsakkeet enemmän tilaa paketin varsinaiselta" kuormalta" vievätkin. NAT:sta tai pikemminkin sen puutteesta johtuvista etuja on turha listatakaan. Kunhan IPv4-osoitteet yhä harvinaistuvat, eteen voi tulla tilanne, että internetoperaattorin NAT-taulukosta loppuvat vapaat portitkin kesken. Siinä vaiheessa voi olla vitsit vähissä, kun internet katkeaa tuhansilta käyttäjiltä NAT:n takia. IPv6-tuella on siis merkitystä kyberturvallisuusmielessäkin, ja asian luulisi olevan nykyään tärkeämpi kuin koskaan ennen. Lisäksi kaikenlaiset porttien koputtelijat ja muut botit eivät voi millään käydä systemaattisesti läpi edes keskikokoisen IPv6-aliverkon kaikkia osoitteita pahat mielessään. Tietenkin varsinainen palomuuri täytyy olla erikseen, mutta IPv6 taitaa kyllä tehdä palvelunestohyökkäystä varten sopivien, puutteellisesti suojattujen tietokoneiden löytämisestä aiempaa vaikeampaa.

 

Telialla pitäisi sikäli olla pullat hyvin uunissa IPv6:n suhteen, että Telian runkoverkot ovat aivan huippuluokkaa. Mistä IPv6-kenkä puristaa? Saisiko tähän lankaan esimerkiksi lausunnon Telian verkoista tai teknologiasta vastaavalta johtajalta?


@Tehokayttaja  kirjoitti:


 



Telialla pitäisi sikäli olla pullat hyvin uunissa IPv6:n suhteen, että Telian runkoverkot ovat aivan huippuluokkaa. Mistä IPv6-kenkä puristaa? Saisiko tähän lankaan esimerkiksi lausunnon Telian verkoista tai teknologiasta vastaavalta johtajalta?






Kysytään ja palataan tähän myöhemmin 🙂>

Käyttäjätaso 3
Kunniamerkki +10

@Tehokayttaja  kirjoitti:

... Kunhan IPv4-osoitteet yhä harvinaistuvat, eteen voi tulla tilanne, että internetoperaattorin NAT-taulukosta loppuvat vapaat portitkin kesken. Siinä vaiheessa voi olla vitsit vähissä, kun internet katkeaa tuhansilta käyttäjiltä NAT:n takia. ...


olen kuullut mielipiteen että nat on itsessään rikki. tuo porttien loppuminen on erinomainen esimerkki että nat on joku purkkaviritys ja senkin tie kuljetaan loppuun.

 

telian ipv6 osasto:

Voiskohan sitä kysyä toistakin asiaa samalla?

 

Otin itse 6rd:n käyttöön hiljattain, olen aiemmin kokeillut joitain skriptihässäköitä mutta tuntui aika epämääräiseltä. Mutta hiljattain bongasin että systemd:hen on tullut tuki 6rd:lle eli Linux-reitittimessä 6rd:n käyttöönotto tarkoittaa nyt yhtä riviä konffitiedostoon.

 

Mutta ongelma on sama kuin noissa skriptikokeiluissa aiemmin: jos sitä 6rd-putkea ei pidä sisältä päin auki generoimalla jonkinlaista  liikennettä, yhteydet ulkoa päin eivät toimi. Voisiko tämän omituisuuden siis poistaa? Tai onko Telialla esittää suositeltavaa (minimaalista) tapaa pitää putki auki? Nykyään kun puhutaan vihreydestä ja turhan energiankulutuksen välttämisestä niin olisi syytä miettiä uudestaan tätäkin.

Käyttäjätaso 1
Kunniamerkki +2

Itse en ole koskaan päässyt 6rd:n kanssa sinuiksi, osittain juuri kuvailemastasi syystä. 6rd ei toimi ainakaan, jos sen yrittää asentaa NAT:n takana oleva laitteeseen sellaisenaan. Kuulostaa tosin siltä, että olet säätämässä 6rd:tä julkisessa verkossa näkyvään reitittimeen, joka jakaisi 6rd:stä muodostetun aliverkon IPv6-osoitteita edelleen sisäverkon laitteille. Sitä en osaa sanoa, miksi 6rd nikottelee tuossakin tapauksessa, eikä IPv6-liikenne reitity NAT:n ohi kuten natiivissa IPv6:ssa. Onkohan se 6rd:n vika vai ominaisuus? Taannoin törmäsin samanlaiseen ongelmaan, vaikka reititin 6rd:tä oli tukevinaankin.

 

Väliaikaisratkaisuna voi kokeilla WireGuard-pohjaista IPv6-tunnelia, joka toimii NAT:n takaakin: https://route48.org/

Tällaiset tunnelit toisaalta aiheuttavat usein omat ongelmansa, joista mainitsin keskustelulangan aloitusviestissäni, enkä itse tunneleita enää juurikaan käytä. Esimerkiksi Yle Areena vaatii tunnistautumista, jos sen aineistoja yrittää katsella IPv6-tunnelin kautta, koska tunnelin pää voi olla ulkomailla. Jos on valmis maksamaan kunnollisesta IPv6:sta, kannatan DNA:n prepaidmobiililaajakaistaliittymän hankkimista.

Kunniamerkki +10

mihin tuota tukea muuten tarvii tuota ipv6

Käyttäjätaso 3
Kunniamerkki +10

@tero812  kirjoitti:

mihin tuota tukea muuten tarvii tuota ipv6


ilmeisesti kysymys on "mihin ipv6-tukea tarvitaan?".

 

itse sähläilen ipv4:sen julkisilla ip-numeroilla, jolloin muualta voi ottaa yhteyksiä minun laitteisiin suoraan. tosin tarve pienempi nykyisin. esimerkiksi ssh ja tiedostojen siirto. jos ipv6 toimisi kaikkialla niin ipv4:n voisi unohtaa.

 

useimmiten ipv4 toimii nat:n takana, jolloin suorat yhteydet minuun päin ei toimi. mutta ipv6 tarjoaisi julkisia ip numeroita (lähes) kaikille, tosin kummallakin osapuolella pitää olla ipv6-tuki. syy miksi ONGELMA-nat ratkaisua käytetään on ipv4 numeroiden vähyys, kun nat:lla saadaan ns. tekohengitettyä vähän lisää näennäisiä ipv4-numeroita, tosin joskus portitkin loppuu kesken.

 

oikea lääke pidemmällä aikataululla on ipv6, eikä ONGELMA-nat.

Käyttäjätaso 2
Kunniamerkki +16

Lisäksi kehittyvien maiden väki kun siirtyy internetin käyttäjiksi kuten Intia niin pitää päästä verkkoon niin IPv6 ainoa tie ettei meillä internet hajaudu kahtia. Siirtymävaiheessa IPv4 ja IPv6 rinnakkain joka vaan pitkittyy. Se että meillä Suomessa operaattoreilla on hyvin IPv4-osoitteita niin näissä kehittyvillä mailla ei ole ja siellä sitten NAT ovat isompia tästä syystä. 

 


Natiivi IPv6 tukea ei varmaan saada kaikkialle johtuen legacy hardwaresta joten jonkinlaista NAT / Proxy tullaan pitkään mutta tärkeähän IPv6 saada silti automaattisesti loppukäyttäjälle mahdollisimman hyvin + palveluihin niin etenee siirtymä. 


@Tehokayttaja  kirjoitti:


 



Telialla pitäisi sikäli olla pullat hyvin uunissa IPv6:n suhteen, että Telian runkoverkot ovat aivan huippuluokkaa. Mistä IPv6-kenkä puristaa? Saisiko tähän lankaan esimerkiksi lausunnon Telian verkoista tai teknologiasta vastaavalta johtajalta?






Tätä lupailimmekin aiemmin ketjussa selvittää, ja sain nyt vastauksen asiantuntijaltamme. Tämän hetkisen varovaisen arvion mukaan IPv6 olisi tuloillaan aikaisintaan loppuvuodesta. Sen käyttöönottoa on hidastanut verkon mittavat uudistustyöt, mutta tulossa kyllä yhä on!



 



Tulemme varmasti myös kertomaan tässä ketjussa lisätietoa kun saamme tarkempaa aikatauluarviota tai infoa.

Käyttäjätaso 1
Kunniamerkki +2

Ilahduttavaa kuulla, että nyt on olemassa edes jonkinlainen aikatauluarvio oikean IPv6-tuen tuomisesta Telian verkkoon. On kuitenkin muistettava, minkälainen kärsimysten tie Elisallakin on ollut kiinteiden liittymien IPv6-tukensa kanssa: arvio IPv6-valmiudesta on siirtynyt jatkuvasti eteenpäin milloin loppukäyttäjille jaettujen laitteiden ongelmien vuoksi, milloin motivaation. Toivon hartaasti, ettei Telia lähde samalle linjalle, ja toisi ainakin IPv6-tuen mobiilikäyttäjien saataville näin alkuun. Ei luulisi olevan vaikeaa? Ehkäpä ydinverkon laitekanta tukisi mobiili-IPv6:ta jo nyt, mutta sen asetukset ovat jämähtäneet 1990-luvulle?

 

Maailmanlaajuinen IPv6-kattavuus näyttää vakiintuneen pysyvästi 40 prosentin yläpuolelle, joten paine Telian suuntaan kasvaa onneksi koko ajan.

Ja olisihan se kivaa, jos jokaiselle käyttäjälle voisi aintaa tuhat julkista IPv6-osoitetta tai vaikka miljoona. Ne kun ei ihan heti lopu kesken...

Tässä juuri DNA:n kaapeliverkosta Telialle siirrettynä asiakkaana ei vaan ymmärrä, että se IPv6 DHCP-PD ei sieltä verkosta tupsahda vaikka DNA:n DHCP-PD juuri pääsi peruskoulun ensimmäiselle luokalle.

Käyttäjätaso 1
Kunniamerkki +2

Nostetaanpa tätä aihetta. Telia on nimittäin tuoreiden tietojen mukaan ottamassa käyttöön SA-tilan kaupallisessa 5G-verkossaan. Ensiksi todellisen 5G:n ja viipaloinnin hyödyistä päässevät nauttimaan FWA-yhteyden tilaajat, kuten asiaan kuuluukin. Tosin kuten keväällä epäilinkin, Telia on tuomassa SA:n saataville ennen IPv6:ta 5G-vimman seurauksena. Tämä on tappio kaikille tehokäyttäjille.

 

Lukijoille tiedotettakoon myös, että Elisan kiinteiden liittymien asiakaskunnassa on kytemässä pieni IPv6-kapina. Ainakin kaksi Elisan asiakasta on ilmoittanut Elisan Yhteisössä irtisanoneensa liittymänsä IPv6-tuen puutteen vuoksi ja vaihtaneensa kilpailevan operaattorin leiriin. Luulisi Teliankin ymmärtävän, että asialla alkaa olla jo kiire, jos valveutuneet kuluttajat alkavat jo tehdä omia johtopäätöksiään. Toistan aiemman teesini: aktivoikaa IPv6 edes mobiililiittymiin mahdollisimman pian. Jos tukea on valmisteltu jo vuosia, mielestäni ei ole mitään päivänvaloa kestäviä perusteita viivyttää asiaa enää ensi vuoteen tai jopa sen yli.

Onko Telialla missään IPv6:sta? Mikäli ei, toivon, ettei vaan kaikissa serverissä ja reitittimissä ole estetty/disabloitu IPv6 ja kukaan ei uskalla aktivoida, kun luultavasti moni asia menee pieleen.

Saattaa myöskin olla, että Telialla on joissain jutuissa IPv4-pohjaisia IP-rajoituksia, jotka tietysti hajoaa IPv6:sen myötä, koska se on korkeamma priorieetilla. Arvatkaas vaan, mistä tiedän...

 

SA olisi ihan kiva olla ja jos se ei hengitä kunnolla, niin aina voi kääntää reitittimestä NSA:n päälle. (ZTE MC801A)

Käyttäjätaso 3
Kunniamerkki +9

@Tehokayttaja  kirjoitti:


Nostetaanpa tätä aihetta. Telia on nimittäin tuoreiden tietojen mukaan ottamassa käyttöön SA-tilan kaupallisessa 5G-verkossaan. Ensiksi todellisen 5G:n ja viipaloinnin hyödyistä päässevät nauttimaan FWA-yhteyden tilaajat, kuten asiaan kuuluukin. Tosin kuten keväällä epäilinkin, Telia on tuomassa SA:n saataville ennen IPv6:ta 5G-vimman seurauksena. Tämä on tappio kaikille tehokäyttäjille.



 



Lukijoille tiedotettakoon myös, että Elisan kiinteiden liittymien asiakaskunnassa on kytemässä pieni IPv6-kapina. Ainakin kaksi Elisan asiakasta on ilmoittanut Elisan Yhteisössä irtisanoneensa liittymänsä IPv6-tuen puutteen vuoksi ja vaihtaneensa kilpailevan operaattorin leiriin. Luulisi Teliankin ymmärtävän, että asialla alkaa olla jo kiire, jos valveutuneet kuluttajat alkavat jo tehdä omia johtopäätöksiään. Toistan aiemman teesini: aktivoikaa IPv6 edes mobiililiittymiin mahdollisimman pian. Jos tukea on valmisteltu jo vuosia, mielestäni ei ole mitään päivänvaloa kestäviä perusteita viivyttää asiaa enää ensi vuoteen tai jopa sen yli.






Kyllä, SA -tuki 5G verkkoomme on julkaistu. Aiemmin annettu arvio IPv6 -tuesta on edelleen sama: mahdollisesti vuoden loppuun mennessä.





@Lanttilo @  kirjoitti:








Onko Telialla missään IPv6:sta? Mikäli ei, toivon, ettei vaan kaikissa serverissä ja reitittimissä ole estetty/disabloitu IPv6 ja kukaan ei uskalla aktivoida, kun luultavasti moni asia menee pieleen.



Saattaa myöskin olla, että Telialla on joissain jutuissa IPv4-pohjaisia IP-rajoituksia, jotka tietysti hajoaa IPv6:sen myötä, koska se on korkeamma priorieetilla. Arvatkaas vaan, mistä tiedän...



 



SA olisi ihan kiva olla ja jos se ei hengitä kunnolla, niin aina voi kääntää reitittimestä NSA:n päälle. (ZTE MC801A)












Ei ole natiivia IPv6:sta käytössä meidän verkossa. Verkon toiminnasta tarkempia teknisiä ratkaisuja ei voida luonnollisesti avata julkisesti, mutta IPv6 tuen julkaisu on tahtotila ja se tullaan ottamaan käyttöön heti kun mahdollista. Standalone on tosiaan hieno uudistus 5G -verkkoon ja toivottavasti sen käyttöönotto nopeuttaa myös IPv6 tuen julkaisua mobiiliverkossa.

Käyttäjätaso 1
Kunniamerkki +2

Vuosi alkaa hiljalleen olla jo lopuillaan, eikä Telian IPv6-tukea näy ei kuulu. Elisa on sen sijaan alkanut kuulemma tuoda IPv6-tukea tuotantokäyttöön kaapeliverkossaan Kokkolan seudulla. Telia näyttäytyy entistä selvemmin IPv6-fossiilina.

 

 

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +14

Tiedoksi Kuusitunnelin käyttäjille, palvelu suljetaan 31.12.2022 eikä uusia käyttäjiä ole enää otettu elokuusta alkaen.

Jättää kyllä hiljaiseksi, ettei Telia ole saanut IPv6:sta käyttöön edes siihen mennessä, kun tunnelitarjoajat alkavat jo lopettelemaan.

Käyttäjätaso 3
Kunniamerkki +10

Pitkä on matka on jo kuljettu kohti natiivia IPv6-tukea. Matkaa valitettavasti on edelleen jäljellä ja lupausta IPv6 lanseeraukselle emme voi luvata tälle vuodelle. 

Käyttäjätaso 1
Kunniamerkki +6

Itsellä on tunne (tieto?), kun Suomessa siirryttiin Telian alaisuuteen alkoi monet asiat hidastumaan, päätöksentekokulttuuri kun on Ruotsissa erilainen. En tiedä paljonko kommunikaatio- ongelmat rassaa, sekä katsotaanko meitä periferiana johon ei kannata panostaa?

Pahinta kuitenkin on se, että Suomen päässä putoilee Telian väeltä katteettomia lupauksia ja mennään täysin mutu- tuntumalla. Ammattitaidon puutetta?

Käyttäjätaso 3
Kunniamerkki +10

Itsellä on tunne (tieto?), kun Suomessa siirryttiin Telian alaisuuteen alkoi monet asiat hidastumaan, päätöksentekokulttuuri kun on Ruotsissa erilainen. En tiedä paljonko kommunikaatio- ongelmat rassaa, sekä katsotaanko meitä periferiana johon ei kannata panostaa?

Pahinta kuitenkin on se, että Suomen päässä putoilee Telian väeltä katteettomia lupauksia ja mennään täysin mutu- tuntumalla. Ammattitaidon puutetta?

Telia Finlandina meillä on edelleen oikeus tehdä omia päätöksiä ja palveluiden kehitystä. Kaikki päätöksenteko ei siis ole siirtynyt lahden toiselle puolelle. Luonnollisesti kustannustehokkuutta haetaan palveluissa, mitkä ovat myös muissa Telia maissa käytössä. Telia TV-palvelu on yksi esimerkki tästä. Mutta täysin totta se on, ettei iso laiva käänny yhtä ripeästi kuin pienempi laiva.

Katteetomia lupauksia myös meillä pyritään välttämään viimeiseen saakka. Niiden antamisesta, kun ei ole hyötyä millekkään osapuolelle. Ymmärrämme, että luottamus liiketoiminnassa on yksi suurimmista kulmakivistä. Sen tunnustan, ettemme ole pystyneet kaikkia lupauksia lunastamaan aikataulujen suhteen. Uudistuneen Yhteisön avautuminen ja aiemmin vuodesta viestitty IPv6-tuen lanseerauksen tahtotila tästä viimeisimpänä esimerkkinä.

Kunniamerkki +1
@Tehokayttaja  kirjoitti:

 

Telialla pitäisi sikäli olla pullat hyvin uunissa IPv6:n suhteen, että Telian runkoverkot ovat aivan huippuluokkaa. Mistä IPv6-kenkä puristaa? Saisiko tähän lankaan esimerkiksi lausunnon Telian verkoista tai teknologiasta vastaavalta johtajalta?

Tätä lupailimmekin aiemmin ketjussa selvittää, ja sain nyt vastauksen asiantuntijaltamme. Tämän hetkisen varovaisen arvion mukaan IPv6 olisi tuloillaan aikaisintaan loppuvuodesta.

Mistä vuodesta on puhe?

Vastaa