5G

Keijo Kantojärven maailma rakentuu numeroista – Juuri nyt yksi luku on ylitse muiden

Keijo Kantojärven maailma rakentuu numeroista – Juuri nyt yksi luku on ylitse muiden
Käyttäjätaso 3
Kunniamerkki +4

Kun Keijo Kantojärvi ei juokse suunnistusrastilta tai pesältä toiselle, hän lukee uutisia ja tutkii tilastoja. Niiden takaa pilkottaa uusi, 5G:n muovaama maailma. Kun me muut vasta arvailemme, niin Kantojärvi tietää jo, miksi ja miten uusi teknologia alkaa hiljalleen ohjata yhteiskuntaa.

 

”Kaikki tietävät, että 5G:stä tulee valtavirtaa, mutta emme tiedä, kuinka nopeasti se tapahtuu. Tilannetta muuttavat myös mustat joutsenet, kuten koronapandemia. Puhelimessa puhuminen oli pitkään ollut tasaisessa laskussa, mutta yht’äkkiä korona toi viime vuonna puheminuutteihin kaikkien aikojen ennätyksen”, Keijo Kantojärvi sanoo.

 

”Televiestintäala koskettaa isoja massoja – oikeastaan kaikkia maapallon ihmisiä – joten äkilliset muutokset ovat harvinaisia ja trendit selkeitä, ne voi melkein piirtää viivoittimella.”

 

Kaikki merkit viittaavat siihen, että 5G lyö itsensä läpi nopeammin kuin 4G. 5G-laitteet valtaavat jo nyt markkinoita ja verkkojen rakentaminen etenee vauhdilla. 4G:n eteneminen tapahtui mobiililaajakaistavetoisesti, kun taas 5G yleistyy puhelimien kautta: monen laitevalmistajan uudet mallit julkaistaan vain 5G-versioina ja 5G-laitteita löytyy jo edullisissakin puhelimissa.

 

”5G:n läpimurtosovellus puuttuu vielä. Ensi vaiheessa 5G tuo saataville entistä tehokkaammat yhteydet. Pian uusi teknologia tuo mukanaan sovelluksia, joista tulee isoja, arkeamme muuttavia ilmiöitä. 5G vähentää tiedonsiirron viiveen lähes olemattomiin, mikä tuo tilaa uusille kriittisille sovelluksille, mahdollistaa esimerkiksi itseohjautuvien autojen riittävän nopean reagoinnin.”

 

Pelaaminen ja suoratoistopalvelut vaikuttavat 5G:n kehitykseen

 

”Työnkuvani ytimessä on kuluttajatrendien ennakoiminen. Skannaan sitä, mitä Suomessa ja maailmassa on tapahtumassa. Esimerkiksi Etelä-Koreassa yli viidennes ihmisistä käyttää jo 5G-liittymää. Analysoin kehitystä liiketoimintojemme näkökulmasta: seuraan sekä globaalien markkinoiden kehitystä että kotimaisten kilpailijoiden tuloksia ja niiden merkitystä omalle liiketoiminnallemme”, Kantojärvi selittää.

 

Kun koronapandemia leimahti, Kantojärvi alkoi seurata aiempaa systemaattisemmin kansantalouden ja inflaation kehitystä. Oman toimialan tunteminen ei riitä, vaan mitkä tahansa murrokset voivat olla signaaleita, joilla on vaikutusta Telian toimintaan.

 

”Televiestintäalalle ominaista ovat tiiviit rajapinnat monelle muulle toimialalle. Lisäksi vaikkapa suoratoistopalvelujen kysynnän kehittymisellä tai pelaamisen trendeillä on iso heijastevaikutus tietoviestintämarkkinan kehitykseen”, Kantojärvi kertoo.

 

Kantojärvi kerää käyttämänsä datan pitkälti julkisista lähteistä, kuten tutkimuslaitosten ennusteista, Tilastokeskuksen julkaisuista ja kansainvälisen tietoliikennealan analyysi-, vertailu- ja konsulttiyrityksen Tefficientin raporteista. Myös pankkien korttimaksudata paljastaa paljon meistä suomalaisista.

 

Data muuttuu strategiseksi näkemykseksi laskennan ja analyysin avulla.

 

”Harvemmin työni on puhdasta lukujenmurskausta. Enemmänkin kyse on kokonaiskuvan hahmottamisesta. Tehtäväni on tuottaa näkemystä: joskus siinä onnistuu hyvin, välillä huonommin”, Kantojärvi hymähtää.

 

Maaottelu: Suomi johtaa Ruotsia 5G:ssä

 

Suomalaisten datan käyttömäärät ovat maailman mittakaavassa ylivoimaisia: suomalaiset käyttävät dataa keskimäärin kaksi gigatavua päivässä. Monessa maassa se riittää kuukauden ajaksi. Jopa Ruotsissa datan käyttö jää neljäsosaan Suomesta.

 

5G nopeuttaa datan liikkumista, mikä entisestään lisää datan käyttöä.

 

”Koronavuosi aiheutti selvän nousun. On kuitenkin vaikea erottaa sitä, mikä osa kasvusta johtui koronasta ja mikä 5G:n yleistymisestä”, Kantojärvi sanoo.

 

Vuosi 2020 oli ensimmäinen, jonka aikana 5G-verkkoa rakennettiin Suomessa merkittävällä volyymilla. Pian 5G kattaa jo kaksi kolmasosaa suomalaisista. Kattavuus on tällä hetkellä eurooppalaista kärkikastia. Rakas läntinen naapuri on meitä selvästi jäljessä.

 

”Ruotsi on yksi Euroopan hitaimpia 5G-etenijöitä: 5G-lisenssien huutokauppa myöhästyi ja saatiin järjestettyä vasta vuoden 2021 alussa. Ruotsi oli alun perinkin muita maita jäljessä, mutta Kiinaan liittyvät turvallisuusepäilyt siirsivät prosessia entisestään. Ruotsissa päädyttiin lopulta sulkemaan Huawei 5G-verkon ulkopuolelle tietoturvasyistä.”

 

Suunnistus yhdistää kaveriporukan

 

Analyytikon rakkain harrastus on suunnistus. Lajissa Kantojärveä viehättää liikunnallinen ja älyllinen haaste, joka irrottaa sopivasti päivän pohdinnoista.

 

”Kun illalla menee rasteille, työasiat on pakko jättää sikseen ja keskittyä karttaan ja maastoon.”

 

Kantojärvi käy joka vuosi kaveriporukan kanssa suunnistamassa Jukolan viestissä. Traditio on jatkunut opiskeluajoista asti.

 

”Viime vuonna perinne katkesi koronan takia, mutta optimisteina olemme jo tilanneet junaliput kesäkuuksi Rovaniemelle”, Kantojärvi sanoo.

 

Kantojärvi on hullaantunut myös pesäpalloiluun. Hän harrasti lajia juniorina ja palasi sen pariin höntsäporukassa kolme vuotta sitten.

 

”Koskaan emme ole pelanneet yhtä paljon kuin viime keväänä, kun korona sulki sisäharrastukset ja katkaisi myös työkontaktit.”

 

Mahtaako 5G:n murros ulottua niinkin perinteisiin lajeihin kuin suunnistukseen ja pesäpalloiluun? Se jää nähtäväksi.

 

5G numeroina:

  • 5G-verkon peitto Suomessa on 67 % väestöstä, mutta vain 2 % pinta-alasta.
  • Suurin 5G-liittymien osuus Kiinassa ja Koreassa, missä se on noin 20–25 prosenttia. Muualla maailmassa 5G-liittymien osuus jää alle 10 prosenttiin.
  • 5G-puhelinten osuus operaattorien Suomessa myymistä uusista puhelimista oli joulukuussa 2020 44 %. Norjassa vastaava luku oli 62 %, Ruotsissa 51 %.
  • Keskimäärin suomalainen käyttää mobiilidataa päivittäin lähes 1,9 gigatavua. Tämä vastaa HD-laatuisen videon katsomista yli tunnin ajan.

 

Teksti: Soili Helminen, Janne Kaijärvi

Kuva: Otto Uotila

 

--

 

Rakennamme mobiiliverkkoamme yhdessä kotimaisen kumppanin kanssa suomalaisten käyttöön. Tutustu meidän kaikkien turvaverkkoon.

Tutustu myös muihin turvaverkkosisältöihin:

 

 


14 kommenttia

Niin, ei varmaan mikään muu maa, kuin Suomi ole "edelläkävijä" näissä 5G-asioissa. Mistähän johtuu? Varmaan siitä, että muissa maissa osataan suhtautua varovaisesti tähän uuteen teknologiaan, josta on jo paljon negatiivista tutkimusnäyttöä ihmisten terveyteen. Meillä Suomessahan mennään teknologia edellä näissä asioissa, eikä piitata mahdollisista terveysvaikutuksista. Kuitenkin maailmalla on näyttöä esim syövän syntyyn ja vaikutuksista hedelmällisyyteen. 

Miten on mahdollista, että meillä on maailman väljimmät raja-arvot langattoman säteilyn suhteen? Monissa muissa maissa on paljon tiukemmat raja-arvot kuin meillä. Meillä vaan halutaan vastuuttomasti lisätä tätä teknologiaa täysin piittaamatta terveysvaikutuksista. Nyt asentamanne tukiasemat on pystytetty täysin vastuuttomasti ja luvatta aivan keskelle taajamia, joilla altistatte suuren määrän ihmisiä  taja-arvot moninkertaisesti ylittäviille säteilymäärille.  Nyt niiden aiheuttamista terveysvaikutuksista kärsivät monet; on uupumusta, väsymystä, päänsärkyä, unettomuutta ja tinnitusta. Kun ihmiset toivon mukaan nopeasti havahtuvat näihin haittavaikutuksiin, niin loppuu tuotteidenne kysyntä ettekä tule saamaan sympatiaa.  Ei kukaan halua näitä laitteita, nopeampa yhteyksiä eikä mastoja, jos toisessa vaakakupissa on oma terveys. 

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +20

Kyllä tämä taitaa olla täällä Suomessa ihan hyvällä mallilla Suomen säteilyturvakeskuksen mukaan : https://www.stuk.fi/aiheet/matkapuhelimet-ja-tukiasemat/matkapuhelinverkko/5g-verkon-sateilyturvallisuus 

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +11

Lasketaankohan tuohon mobiilidataan myös mobiililaajakaistat? Mikä datan määrä on sitten jos kiinteätyhteydet lasketaan mukaan. Luulen, että esim kuitu ja kamoyhteyksien yli vedetään aikamoisia datamääriä. Ai, niin mutta kiinteät yhteydethän alkavat olemaan so last season, ainakin Kolmen Suuren mukaan

Käyttäjätaso 3
Kunniamerkki +14

Ruotsi on kyllä todellisuudessa valovuosia edellä suomesta tietoliikenneasioissa! Eli valokuitu on siellä paljon yleisempi, josta johtuen ihmisillä on ollut vuosikausia olemassa huomattavasti 5G:tä paremmat yhteydet kotonaan. Suomessa taas kiinteä verkko on pääosin tsaarinaikaista ja lisäksi valokuidun nopeuttakin rajoitetaan keinotekoisesti, jotta saataisiin pysymään kansa siinä uskossa että 5G olisi se ainoa tavoittelemisen arvoinen juttu. Piilottamalla jo olemassaoleva, joka suhteessa parempi tiedonsiirtotekniikka saadaan myytyä heikompaa tekniikkaa, koska valtaosa ihmisistä ei yksinkertaisesti ymmärrä millä tasolla mennään.

 

Samasta syystä ruotsi etenee 5G:ssä hitaammin. Siellä ei väärinkäytetä mobiililaajakaistoja kodin ainoana nettiyhteytenä, koska taloon tulee paljon parempi kuitukin. Miksi käyttää vain 5G:tä, kun on jo vuosikausia ollut 10G? Puhelimessa harva tarvitsee 5G:tä mihinkään, koska 4G:kin riittää pelkkään puhelinkäyttöön enemmän kuin hyvin.

 

Kahden gigatavun keskimääräinen netinkäyttö päivässä indikoi sekin, miten jälkijunasa suomessa ollaan näissä asioissa. Kahdella gigallahan ei katsota edes puolikasta TV-sarjan jaksoa Netflixistä 4K HDR laadulla! Pelkkä Netflixin käyttö täydellä laadulla generoi yli 7 gigatavua tiedonsiirtoa jo tunnissa per laite. Ja koska Netflix mahdollistaa neljän laitteen yhtäaikaisen käytön, saisi pelkästään sillä jopa 28 gigatavun tuntikohtaiset datamäärät aikaiseksi, jos useampi perheenjäsen käyttää yhtä aikaa.

 

Ja Netflix on vielä pientä: jos harrastaa jotain luovaa kuten valo/videokuvaus ja tästä johtuen ajellaan kuukausittaisia backuppeja pilviin ja/tai ylläpidetään erilaisia valokuva/videosivustoja tai jaetaan kuvia sosiaalisessa mediassa. Kaikki edellämainittu kun lasketaan yhteen, katsotaan kuukausittaisia datamääriä ja jaetaan lukema 30:llä niin aletaan olla lähempänä 100 gigatavua/vuorokausi.

 

Millä vuosituhannella te oikein elätte?

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +11

Joo, tuossa kun ruotsalaisten kanssa palavereita pitänyt, niin ne rehvastelee niillä 1Gigan kuituyhteyksillä. Täällä sitten yritetään pätkivillä mobiiliyhteyksillä pitää Teams-palavereita, kaista ei riitä videolla ja ääni pätkii. Hienoa olla mobiilimaailman ykkönen.

Käyttäjätaso 3
Kunniamerkki +14

Sepä se... Mobiiliyhteyksien laajamittainen väärinkäyttö kodin ainoana nettinä hidastaa parempien yhteyksien, kuten kuidun yleistymistä. Suomalaisethan on tunnetusti tosi vaatimatonta kansaa, eli minimitaso riittää aivan kaikessa, tärkeintähän valtaosalle on että kunhan se on se kaikista HALVIN - tai jos saa sen valkoisen muoviämpärin ilmaiseksi. Siksi myös netti halvimman mukaan, eli käytännössä tietenkin mobiililaajakaista.

 

Toki Ruotsissa myös valtio on ollut tukemassa näitä ihan eri tavoin kuin suomessa. En tiedä paljonko kansalaiset ovat siellä joutuneet kuiduistaan maksamaan. Tosin kyllä suomessakin on saanut valokuituliittymiä alle tonnilla silloin kun kyseessä on ollut alueellinen saatavuus. Mutta kun tuokin hinta on valtaosalle aivan liikaa...

 

Mutta kyllä todellinen kärkimaa nettiyhteyksissä näillä seuduilla on kyllä ehdottomasti Ruotsi! Telian kuitukin on ruotsissa 1000/1000 Mbit, kun taas suomessa rajoitetaan lähtevää kaistaa tahallaan ja Telian business owner sanoo ettei suomalaisille kannata tarjota symmetristä kaistaa (kansahan on täällä tottunut sikahitaisiin mobiiliyhteyksiin joten 1000/100 Mbit/s on jo käsittämättömän nopeaa suurimmalle osalle).

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +11

Näillä Kolmella Suurella ja Mahtavalla operaattorilla on jokin ihme kuituviha. Tälläkin seudulla paikallinen yhtiö on kuiduttanut alueita ja kas kummaa kun niille alueille on ensimmäisenä tulossa 5G verkko. Jää kuitu vähäiselle käytölle kun hinnan perusteella suurin osa valitsee 5G liittymän. Sitten isketään kun ******* ei kulje.

Nyt pandemian aikana toimivat verkkoyhteydet olisivat mitä tarpeellisimpia, mutta eihän näillä nykyisillä yhteyksillä oikeasti tehdä etätöitä. Etätyötä on muukin kuin Teams-palaverit. Gigatavujen suuruisten file-pakettien siirto 10M upload nopeudella kestää ja kestää. Jos olisin joutunut tekemään etätöitä Telian tarjoamalla yhteyksillä, olisin joutunut lähtemään muualle tai hakemaan työterveydestä rekkakuorman rauhoittavia. Toisaalta pitää muistaa, kun tämä epidemia on ohi valtaosassa työpaikoista ei puhuta enää etätöistä. Meillähän ei edes ole mitään virallista etätyöpolitiikkaa ja kyllähän sitä tarjotaan että toimistolle voi tulla tiettynä aikana tekemään töitä. Työnantajat kuitenkin haluavat kontrolloida työntekijöitä, vaikka sitä ei julkisesti kerrota. Eipä siinä sitten vakaita yhteyksiä tarvita ja Suomesta tulee tietoliikenteen Albania.

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +11

Hmmm, mielenkiintoinen sensurointi postaukseeni vaikka kyseessä ei ollut mikään rumasana, lähellä kylläkin...

Käyttäjätaso 3
Kunniamerkki +12

Tästä aiheesta onkin keskusteltu enemmän toisessa ketjussa jo liittyen valokuituun, 5G:hen ja Ruotsin tilanteen vertailuun.

@AsiakasY varmistelen näitä lukuja vielä ja palaan aiheeseen myöhemmin. Taitaa mennä ensi viikon puolelle, mutta otetaan asiaan varmuus. Tuo sensurointi on näyttänyt tulevan palstan alustalta automaattisesti.
**Edit: yksityisviestit ovat tällä hetkellä pois käytöstä Yhteisössä, joten poistin tekstistä osan, jossa kehoitin sellaista laittamaan**


 


@Suleviviisgee tähän terveysaiheeseen @kiisseli67 linkkasikin jo hyvän artikkelin, joka on melko tyhjentävä tästä aiheesta. Siihen ei ole oikeastaan muuta lisättävää kuin, että me noudatamme ehdottomasti säteilyn raja-arvoja ja ne määrittelee sekä valvoo STUK. Terveysnäkökulmaa on tutkittu paljon ja se onkin tärkeä näkökulma, josta me pidämme huolen noudattamalla meille annettuja säädöksiä. 

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +11

Itselläni on yhdistetty kaapelimodeemi ja mobiililaajakaista kuormantasain-reitittimellä ja mobiilipuolen kulutus on noin reilu 10 GT vuorokaudessa, kun tällä hetkellä IPTV-boksi menee sen kautta. Muuten se on jäänyt vajaaseen 2GT vuorokaudessa. Tämä nyt vain omana huomiona

Sinulle @JoonasLam  ja @kiisseli67 : kuten juuri tuolla aiemmin kerroin, niin Suomessa on maailman väljimmät raja-arvot, joten raja-arvojen noudattamisella ei ole mitään tekemistä terveysnäkökohtien kanssa! Säädöksetkään  eivät tuo mitään turvaa, koska täällä on varmasti myös maailman höllimmät säädökset.


 STUK ei valvo mitään, koska ei ole resursseja!


Ketään ei myöskään kiinnosta nämä terveysasiat , jota käytätte härskisti hyväksenne! Jos ottaisitte huomioon terveysnäkökohdat, niin ette pystyttäisi mastojanne keskelle taajamia.


Noissa aikaisemmissa kommentoinneissa tuotiin hyvin esille myös tämän 5G teknologian tehottomuus, jos halutaan sitä tehoa. Langaton teknologia on sanalla sanottuna huono kaikilla mittareilla: terveyden, energiasyöppöyden ja hitauden. 

Edit @JoonasLam : muokattu tägäykset viestiin

Käyttäjätaso 3
Kunniamerkki +12
@Suleviviisgee  kirjoitti:

Sinulle @JoonasLam  ja @kiisseli67 : kuten juuri tuolla aiemmin kerroin, niin Suomessa on maailman väljimmät raja-arvot, joten raja-arvojen noudattamisella ei ole mitään tekemistä terveysnäkökohtien kanssa! Säädöksetkään  eivät tuo mitään turvaa, koska täällä on varmasti myös maailman höllimmät säädökset.


 STUK ei valvo mitään, koska ei ole resursseja!


Ketään ei myöskään kiinnosta nämä terveysasiat , jota käytätte härskisti hyväksenne! Jos ottaisitte huomioon terveysnäkökohdat, niin ette pystyttäisi mastojanne keskelle taajamia.


Noissa aikaisemmissa kommentoinneissa tuotiin hyvin esille myös tämän 5G teknologian tehottomuus, jos halutaan sitä tehoa. Langaton teknologia on sanalla sanottuna huono kaikilla mittareilla: terveyden, energiasyöppöyden ja hitauden. 




Kuten aiemmin linkattu STUK:n nettisivustokin tarkemmin kertoo, raja-arvoissa on iso turvamarginaali ja ne nojaavat parhaaseen kansaanväliseen tieteelliseen tietoon. Meidän tehtävämme on näitä säädöksiä ja ohjeistuksia noudattaa.

Kun 5G:tä otetaan käyttöön, tullaan lähivuosina myös poistamaan vanhaa teknologiaa taajuuksilta. Uudempi teknologia kuluttaa vähemmän energiaa saman datamäärän lähettämiseen kuin vanha teknologia. Altistumisen kokonaiskuva ei siis muutu vaikka datamäärät kasvavat ja uutta teknologiaa otetaan käyttöön.

Asennamme ja sijoitamme tukiasemat niin, ettei niiden säteily ylitä asetettuja raja-arvoja. Tukiasemien aiheuttama altistuminen on yleensäkin hyvin vähäistä ja antennien läheisyydessä mitatut tehotiheydet ovat tyypillisesti alle prosentin altistumisen enimmäisarvoista.

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +11

Tälle @Suleviviisgee  lle niin en vastusta 5G teknologiaa, siellä on ymmärtääkseni paljon potentiaalia. Mutta tuotteistus ja sen markkinointi nostaa karvat pystyyn. Tiedossa on vain yhä kalliimpia liittymiä.

Mitenkähän on noiden mainitsemiesi terveysvaikutusten kanssa? Jos väsyttää ja on uupunut, on tehokkain keino ulkoilua ja nukkua kunnolla ja säännöllisesti. Monet kukkuvat aamuyön tunneille viikonloppuisin ja viikolla ollaan niin väsykissä. Ei 5G tai muutkaan geet siihen suoraan vaikuta, välillisesti kyllä kun voi suoratoistaa yöt pitkät sarjoja ja elokuvia.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

Pieni tarkennus tuohon @JoonasLam kommenttiin vanhan teknologian poistamisesta taajuuksilta. Vanhoja taajuuksia ei suinkaan jätetä käyttämättä, vaan vanhan teknologian poistuessa taajuudelle tulee tilalle uutta tekniikkaa.

Vastaa