Esittelyssä Suunto 3 Fitness - Älykello joka saa sinut liikkeelle

  • 16 November 2021
  • 0 kommenttia
  • 117 katselukertaa

Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +14


 


Olemme hiljattain saaneet verkkokauppamme valikoimiin Suomesta alun perin alkunsa saaneen Suunnon älykellot. Suunto on yksi maailman johtavista urheilukellojen, sukellustietokoneiden, sekä urheiluinstrumenttien suunnittelijoista, sekä valmistajista. Tuotteita myydään yli sadassa maassa, ja ne ovatkin päätyneet niin urheilijoiden, kuin muidenkin seikkailijoiden joka päiväisiin varusteisiin.


Verkkokaupassamme on kolme erilaista Suunnon älykellomallia: Suunto 3 Fitness, Suunto 9, ja Suunto 9 Baro. Itselläni on ollut käytössä jonkun aikaa näistä malleista ensin mainitsemani Suunto 3 Fitness, joten esittelen tässä blogissani hieman tarkemmin sen ominaisuuksia. Myös hinnaltaan kyseinen malli on edullisin, joten kuntoilua aloittelevakin voi hyvin lähteä tästä mallista liikkeelle.


 


Kerron ensin omista syistäni, miksi päädyin hankkimaan kyseisen kellon. Tämä voisi myös hieman avata millaiseen käyttöön Suunto 3 Fitness voisi sinullekin tulla.


 


Miksi Suunto 3 Fitness?


 


Olin jo jonkun aikaa haaveillut treenikaverista, joka mittaisi sykkeen, laskisi askeleet, ja seuraisi aktiivisuuttani, sekä untani 24/7. Tärkeänä pidin myös sitä, että kello oikeasti  kannustaisi minua liikkumaan, eikä vain seuraisi taustalla kuinka makaan sohvalla, ja ilmoittaisi etten ole päivän aikana liikkunut tarpeeksi. Halusin myös kellon, joka ulkonäöllisesti sopii niin urheiluvaatteisiin, kuin tavallisiinkin arkivaatteisiin, sekä istuu järkevästi kapeaankin ranteeseen.


 


Tutustuttuani eri merkkeihin ja malleihin, päädyin Suunto 3 Fitness -kelloon. Suurimmat syyt miksi päädyin juuri tähän oli nimenomaan ulkonäkö, kohtuullinen hinta, sekä kellosta löytyvä mukautuva harjoittelunohjaus. Näiden lisäksi laitteesta löytyi myös paljon muitakin ominaisuuksia, joten käydään tarkemmin läpi miten ne ovat oikeasti arjessa toimineet, ja mitä lisäarvoa niistä kenties itsellesi saisit.


 



Aktiivisuuden seuranta


 


Aloitetaan Suunto 3 Fitness -kellon perusominaisuuksista. Aktiivisuudenseuranta tallentaa liikkeesi vuorokauden ympäri mitaten askeleesi, sykkeesi, sekä kuluttamasi kalorit (lajiteltu kokonaiskulutukseen, sekä aktiivikaloreihin). Näiden lisäksi kello mittaa myös stressi- sekä palautumistasoasi päivän aikana, jotta pystyt varmistamaan voimavarojen riittävyyden koko päiväksi. Stressitasoa ja voimavaroja kello analysoi sykevälivaihtelusi avulla, ja sen pohjalta saat tiedon oletko aktiivinen, passiivinen vai jopa stressaantunut.


 


Kello mittaa sykkeen ranteestasi Valancellin rannesykemittaustekniikalla. Laitteeseen on yhdistettävissä myös erillinen sykevyö, jolloin sykelukema on vieläkin tarkempi. Itselläni ei sykevyötä ole ainakaan toistaiseksi, mutta harkinnassa se on välillä ollut. Ajoittain sykelukema on mielestäni ollut liian alhainen tai  liian korkea. Yleensä kellon paikkaa korjailemalla tuloksesta on tullut järkevämmän kuuloinen, eli sen liikkuessa ranteessa voi tulla hieman heittelyä sykkeeseen.


 


On ollut mielenkiintoista seurata miten kello tunnistaa omat voimavarat ja palautumisajan treenin jälkeen. Myös monesti kun katsoin kellon määrittelemää stressitasoani, tuntui että se pitkälti piti paikkansa ja samansuuntaisia fiiliksiä oli itsellänikin. Etenkin aloittelevalle kuntoilijalle nämä ominaisuudet ovat varmasti hyviä, koska oman kehon tulkitseminen voi olla alussa haastavaa. Kellon avulla näet helposti, milloin olisi hyvä jättää treenit väliin, ja milloin olet taas energisenä valmiina liikkumaan.


 


Suunto 3 Fitness -kellossa on kiihtyvyysanturipohjainen nopeuden, tahdin ja matkan mittaus lenkkeilyä varten. Sisäänrakennettua GPS-paikanninta siinä ei kuitenkaan ole, eli saadaksesi tarkat tiedot reitistäsi ja matkastasi, kannattaa laite yhdistää bluetooth-yhteydellä puhelimeesi, ja pitää puhelin mukana lenkkeillessäsi.


 


Tallennettavien treenien lajivalikoima on todella laaja, ja niitä löytyykin noin 70 erilaista. Menet sitten riippuliitämään, kuntosalille painoharjoitteluihin, tai keilaamaan, voit vain täpätä lajitreenin päälle ja lähteä hikoilemaan. Myös uinti onnistuu, sillä Suunto 3 Fitness on vedenkestävä aina 30 metriin saakka. Kellon mittaamista askelmääristä voisin sanoa sen verran, että kuten muissakin aktiivisuusrannekkeissa / älykelloissa monesti käy, askeleita tipahtelee välillä mittariin myös käden heiluttelustakin. Tällöin saattaa käydä niin, että kertynyt askelmäärä on hieman enemmän, kuin mitä todellisuudessa olet saanut aikaiseksi. Suurin osa askelista on varmasti kuitenkin ihan oikeasti saavutettuja.


 


Mukautuva harjoittelunohjaus


 


Kaikista ominaisuuksista olin eniten innoissani mukautuvasta harjoittelunohjauksesta. Koko kellon hankintahaaveeni lähti liikkeelle nimenomaan toiveesta saada enemmän inspiraatiota liikkumiseen, ja koin että tämä ominaisuus voisi olla juuri sellainen puuttuva sytyke.


 


Suunto 3 Fitness luo sinulle räätälöidyn viikoittaisen harjoittelusuunnitelman aina seuraaville seitsemälle päivälle. Näet ranteestasi suoraan milloin, ja millaisella intensiteetillä sinun tulisi liikkua oman tavoitteesi saavuttamiseksi.  Mukautuvaa harjoittelunohjausta voit käyttää kolmessa erilaisessa tilassa, ja näistä voit valita omaa tavoitettasi vastaavan tilan: Nykyisen kuntotason ylläpito, kunnon kohtalainen kohentaminen, tai kunnon parantaminen intensiivisemmällä suunnitelmalla.


 


Harjoittelunohjauksen mukautuvuudella tarkoitetaan harjoitussuunnitelman päivittymistä toteutuneiden treenien mukaan. Jos sinulta jää harjoituskerta väliin, tai innostutkin tekemään enemmän, kello päivittää harjoittelunohjaustaan vastaamaan näitä. Suunto 3 Fitness myös oppii treenausrytmistäsi, eli jos treenaat enemmän ja pidempään, saat seuraavan viikon treenisuunnitelman jo valmiiksi hieman erilaisena. Sinulle suunnitellun treenin saat helposti parilla napin painalluksella käyntiin, ja kun harjoitus on aloitettu saat ilmoituksia jos treenissäsi on liikaa, tai liian vähän vauhtia. Kello ohjaa sinua pysymään oikealla sykealueella saavuttaaksesi tavoitteesi ja kehittääksesi tämän hetkistä kuntoasi.


 



Oman käyttökokemukseni perusteella harjoittelunohjaus toimi hyvin. Aluksi harjoitussuunnitelma oli melko lyhyillä ja kevyillä treeneillä, mutta se päivittyi suoritettujen treenien perusteella vastaamaan sitä tasoa, mitä ehkä itse odottikin että oma kunnonkohotus vaatii.


 


Mukautuvan harjoittelunohjauksen voit halutessasi kytkeä myös pois päältä, jos tuntuu että se ei itsellesi ole tarpeellinen. Voit tallentaa treenejäsi lajitreeneinä, jolloin pystyt seuraamaan omaa kehittymistäsi esimerkiksi oman harrastuksesi parissa. Tällöin kellosta käynnistetään harjoitus valitulla lajilla.


 


Sain itse harjoittelunohjauksesta juuri sellaisen liikkeelle potkijan, mitä kaipasinkin. Aamulla herätessä näkyi heti päivän suunnitelma, ja millaista treeniä minun pitäisi sinä päivänä tehdä. Mielestäni siis oikein kiva ominaisuus, ja iso plussa tälle mallille. En ainakaan äkkiseltään löytynyt mistään muusta kellosta vastaavaa ominaisuutta.


 


Unen seuranta


 


Jotta voimavarat pysyvät hyvällä tasolla, on tärkeää saada myös riittävät yöunet. Kun pidät kelloa ranteessa nukkuessasi, pääset aamulla herättyäsi näkemään uniyhteenvedon. Näet yhteenvedosta kuinka kauan nukuit, minkä pituisen ajan nukuit syvää unta, sykkeesi keskiarvon, sekä unen laadun prosentuaalisesti.


 


Uniyhteenveto oli ainakin itselleni mielenkiintoista luettavaa. Kello tuntui osuvan aina oikeaan nukahtamis- ja heräämisajan osalta. Prosentuaalinen arvosana unen laadusta näytti myös monesti ihan järkeenkäyvältä; usein arkena unenlaatuni oli noin 70 prosenttia, ja viikonloppuisin nukuin selkeästi rentoutuneemmin 90 prosentin laadulla. Unenlaatu oli minulla heikoimmillaan 30 prosentin luokkaa, ja tällöin olin todella väsynyt koko seuraavan päivän ajan.


 


Syvän unen paikkansapitävyyttä on vaikea arvioida, sillä en myöskään tiedä mikä olisi hyvä syvän unen määrä. Yleensä syvän unen kesto pyöri minulla kahden tunnin tietämillä, ja se ainakin omaan korvaani kuulostaa ihan hyvältä lukemalta.


 


Muut ominaisuudet


 


Suunto 3 Fitness -kello yhdistetään Suunto -sovellukseen, joka on ladattavissa maksutta App Storesta, sekä Play -kaupasta. Kellon keräämät tiedot tallentuvat tämän jälkeen automaattisesti sovellukseen, ja pystyt sieltä tarkemmin katsomaan tietoja tekemistäsi treeneistä, kuluttamistasi kaloreista, unenlaadusta, sekä kuntosi kehittymisestä. Jos pidät puhelintasi lenkillä mukana, saat myös reittitietosi Suunto-sovellukseen puhelimen GPS-yhteyden avulla. Treeniesi omat tähtihetket voit jakaa muille Suunto -sovelluksen käyttäjille, ja olla myös heihin yhteydessä sovelluksen kautta.


 


Myös muiden älykellojen tavoin saat ilmoitukset puhelimestasi suoraan näkyviin Suunto 3:n näytölle. Kosketusnäyttöä ei ole, mutta navigointi onnistuu mielestäni näppärästi sivuista löytyvillä painikkeilla. Jonkun aikaa meni painikkeiden oppimiseen, mutta tämä vaati vain hieman näpertelyä ja laitteeseen tutustumista. Kellotaulun ulkonäön pystyt valitsemaan erilaisista vaihtoehdoista ja vaihtamaan sitä myös oman mielesi mukaan.


 


Yhdeksi plussaksi voisin nostaa myös pitkän akun keston; latausväli on helposti yli 4 päivää (omassa käytössäni keskimäärin 5-7 päivää) ja täyteen lataaminen ei vie kauaa aikaa. Tämä on suuri etu, jos haluat nimenomaan kellon keräävän mahdollisimman paljon tietoa itsestäsi, eikä sitä tarvitse pitää vähän väliä latautumassa lipaston päällä.


 


Suunto 3 Fitness -kelloa suosittelisin ennen kaikkea sinulle, joka ehkä aloittelet kuntoilua terveyttä edistääksesi, tai olet muuten kiinnostunut keräämään tietoa tämän hetkisestä kuntotasostasi, sekä kehittämään sitä eteenpäin. Myös jos haluat saada dataa ihan perusarjestasi, sekä näkemään unenlaadun vaikutukset palautumiseen ja voimavaroihisi, tästä olisi varmasti sinulle hyötyä ja iloa.


Suunto 3 Fitness on tilattavissa verkkokaupastamme usealla eri värivaihtoehdoilla. Väreissä kulta, kupari, violetti, ja kokomusta on pinnoitetusta teräksestä valmistetut painikkeet, sekä kellotaulun kehys. Mustassa värissä on puolestaan ruostumattomasta teräksestä valmistettu kehys. Muuten nämä mallit ovat keskenään täysin identtiset.


 


Jos mieleesi nousi jokin kysymys Suunto 3 Fitness -kellon ominaisuuksista, niin vastailen niihin mielelläni! :smileyhappy:


 


Lue lisää:



0 vastausta

Ei vielä vastauksia. Ole sinä ensimmäinen ja vastaa, kysy tai kommentoi!

Vastaa