Kaikenlaisia ongelmia ilmeisesti Telialla on. Kiitos kuitenkin ihanille asiakaspalvelijoille siellä langan toisessa päässä!<3 Paitsi tämän päivän toiselle joka laittoi "hetkeksi" jonoon kysyäkseen laajakaistasta huollolta. No anteeksi hänelle mutta on alkanut Telian 020 numeroihin jatkuva soittaminen tympimään viimeisen parin kuukauden aikana. En jaksanut 33 minuutin puhelun jälkeen kuunnella enää sitä jonotusmusiikkia, vieläpä toista kertaa saman päivän aikana... Ensin myydään väärä palvelu ja ihmetellään miksi se ei toimi. Kehotetaan soittamaan huoltoon joka ilmoittaa että palvelu ei pysty toimimaan. Sitten luvataan korjata asia. Sitten viikon päästä taas kaiken vaivan ja yrittämisen jälkeen huolto ilmoittaa että ei tätä olekaan ikinä korjattu vaikka niin luvattiin. Parin päivän päästä selviää että ainoa vaihtoehto on tilata kokonaan uusi digiboksi koska eivät muuten voi vaihtaa palvelua pariin viikkoon toimivaksi. Sillä reklamaatiopuolella, kas kummaa, on ruuhkaa... Kaikenlaiset pienet ylimääräiset lisämurheet joita ei jaksa edes kirjoittaa ja sitten olen kaksi kertaa joutunut aiheettomasta toimitusmaksusta soittamaan... Eikä koko Telia tv ole toiminut sekuntiakaan koko aikana, eikä minulle kauppaa tehtäessä kerrottu että tallennuspalvelu maksaa erikseen 6€/kk. En tiedä olisiko pitänyt itkeä vai nauraa tänään kun poistin maksullisen tallennuspalvelun. Mitä minä sillä teen? Nykytaidetta liiloista ja harmaista ruuduista?? Piti olla lasten kanavapaketti, eihän se toiminut koska ei "kirjastot" saati tv toimi. Ainoa mika toimi on netflix josta pitää kuitenkin oma laskunsa maksaa. Eli nyt parin puhelimitse tehdyn laskun oikáisun alaspäin jälkeen alkaa "pikkaisen" mietityttämään että miksi minun pitäisi maksaa 24€! Omasta hukkaan heitetystä ajasta? Nykytaide ruuduista tv:n sijaan? Olisi vieläkin maltti säilynyt kaikesta tästä. Mutta että käytännössä puhelin asiakaspalvelija hylkää minut maksulliseen jonoon... Toivottavasti tämä teksti lohduttaa jotakuta Telian kanssa ongelmiin joutunutta siitä että asiat voisivat mennä vielä huonommin.:D.
Vastaa
Rekisteröidy
Onko sinulla jo tili? Kirjaudu sisään
Enter your E-mail address. We'll send you an e-mail with instructions to reset your password.