Yhteisö

Lueskele, kysy neuvoa, keskustele, opi uutta ja liity mukaan!
Jäseniä 63251
Kirjoituksia 172603

Tarvitseeko lapsi älypuhelimen vai riittääkö peruspuhelin?

Moderaattori
Kirjautuneena

Tarvitseeko lapsi älypuhelimen vai riittääkö peruspuhelin?

Lapsi ja puhelin 2.png

 

Tarvitseeko lapsi heti ensimmäiseksi puhelimekseen älypuhelimen vai riittääkö peruspuhelin? Tämä on kysymys, joka jakaa varmasti mielipiteitä yhtälailla kuin vaikkapa vuohenjuusto tai valkosipuli. On älypuhelimen puolestapuhujia ja niitä, jotka perustellusti ovat valinneet kantansa peruspuhelimen puolesta. Sekin koulutaivalta aloittelevien lasten vanhempia saattaa mietityttää, että tarvitseeko lapsi ylipäänsä puhelinta heti ensimmäisellä tai edes vielä toisella luokalla. 

 

Jokainen perhe on erilainen ja siitäpä syystä tarve koululaisen ensimmäiseksi puhelimelle vaihtelee. On perheitä, joissa lapsella on hyvä olla yhteys vanhempiin jo heti ensimmäisen luokan syksystä eteenpäin, jos vaikkapa koulu alkaa aamukymmeneltä ja vanhemmat ovat lähteneet jo kahdeksaksi töihin. Toiset lapset kaipaavat aikuisen tukea enemmän, kun taas toiset tuntuvat itsenäistyvän ja olevan omatoimisia hyvinkin varhain.

 

Saattaako paineet puhelimen ostamiselle tulla taustoista, kuten pelkääkö lapsi itse tai askarruttaako vanhempia lapsen puolesta, että voiko lapsi joutua ilman hienoa puhelinta silmätikuksi kaveripiirissään? Onko lasten keskuudessa kilpavarustelua jo aivan pienestä pitäen, ja jos on, miten siihen pystyisi vaikuttamaan omilla valinnoilla? Nämäkin ovat seikkoja puhelimen teknisten ominaisuuksien rinnalla, jotka saattavat laittaa mietityttämään puhelinkauppoja tehdessä tai niitä suunnitellessa. 

 

Puntarointia peruspuhelimen ja älypuhelimen välillä

 

Olen koonnut tähän niin peruspuhelinten kuin älypuhelinten ominaisuuksia, jotta voit asian ollessa ajankohtainen punnita niiden välillä ja valita helpommin juuri teille sopivan vaihtoehdon pikkukoululaisen ensimmäiseksi puhelimeksi. Jos koulu alkaa tämän kesän jälkeen, on hyvä olla nyt viimeistään liikkeellä, jotta puhelimenkäyttö sujuu koulun alkaessa. Suosittelen myös lukemaan artikkelimme, jossa paneudutaan puhelimenkäytön sääntöihin lapsiperheissä.

 

Peruspuhelin on hyvä valinta, kun sen tarkoituksena on vain ja ainoastaan yhteydenpito soittamalla tai tekstiviestittelemällä. Vanhemmat voivat olla varmoja ettei puhelimelle tule niin sanottua ylimääräistä hupikäyttöä, ja erilaisilta lieveilmiöiltä säästytään varmuudella. Sellaisia voivat olla esimerkiksi houkutus pelaamiseen ja erilaisten sovellusten lataaminen. Peruspuhelimella kosketus sosiaalisen median joskus julmaankin maailmaan jää vielä kokematta tai ainakin vähemmälle kuin kenties älypuhelimen kanssa. Peruspuhelinta käyttämällä vanhemmat saavat verraten helposti kontrolloitua lapsen virtuaalista elinpiiriä ja suojattua tätä tietotulvalta.

 

Peruspuhelimen puolesta puhuu myös sen edullisuus älypuhelimiin verrattuna. Se on hyvä alku lapselle opetella vastuuta ja omista tavaroista huolehtimista ilman liian suurta taakkaa ja pelkoa, jos jotain tapahtuukin ja puhelin menee rikki. Melkein yhtä tärkeää kuin itse puhelin, on sen suojakuoret ja -lasi. Niihin kannattaa satsata ja hankkia ne samantien puhelimen oston yhteydessä. Näin saatat lisätä puhelimen käyttöikää huomattavasti! 

 

Älypuhelin voi olla hyvä hankinta, jos vaikkapa ajatellaan pidempiaikaista käyttöä puhelimelle. Se voi hyvinkin mennä lapsella muutaman vuoden, ja lapsen kehittyessä ja kasvaessa voit antaa hänelle vapauksia käyttää puhelinta yhä monipuolisemmin. Tätä nykyä on useita eri mahdollisuuksia rajata puhelimenkäyttöä, ja pitää se hallinnassa. Sellaisia ovat mm. Googlen Family Link ja Applen Ruutuaika. Telia Turvapaketin ja sen turvaselaimen ja lapsilukon käyttö ovat erittäin hyviä apukeinoja lapsen puhelimen turvalliseen käyttöön. Sen avulla puhelimen tiedot ovat turvassa vaikka puhelin sattuisi katoamaankin. 

 

Siinä missä lapsen älypuhelimen käyttö tuo perheen aikuisille vastuuta, se tuo myös turvaa. Lapsen kanssa yhteisesti on hyvä sopia, että vanhemmat voivat seurata puhelimen välityksellä lapsen liikkeitä koulumatkalla ja olla varmoja, ettei tämä unohdu matkalla leikkeihin vaan saapuu sovitusti niin kouluun kuin sieltä kotiinkin. 

 

Älypuhelin voi tätä nykyä olla peruspuhelinta parempi yhteydenpitoväline ajatellen myös muita sukulaisia kuin ydinperhettä. Monella isovanhemmalla on älypuhelin, ja mikä sen mukavampaa kuin soittaa videopuhelu puolin ja toisin, jos sukua asuu kauempana tai ei ole muuten mahdollisuutta tiiviille tapaamisille. 

 

 

Lapsille soveltuvat puhelimet verkkokaupassa

 

 

Lapsella saattaa olla toiveita omasta puhelimesta. Kohtaavatko ne vanhempien näkemysten kanssa?Lapsella saattaa olla toiveita omasta puhelimesta. Kohtaavatko ne vanhempien näkemysten kanssa?

 

Millaisia kokemuksia sinulla on pikkukoululaisen puhelimen hankinnasta, käyttöönotosta tai alkutaipaalesta sen kanssa?

 

Lue myös:

0 tykkäystä