Julkinen alue
Telia Yhteisö
peruuta
Näytä tulokset kohteelle 
Hae sen sijaan kohdetta 
Tarkoititko: 

Kotimaan matkailu -kansikuva.png

 

Koronavuosi on vauhdittanut kotimaan matkailua, ja nyt suomalaiset reissaavat kotimaan sisällä enemmän kuin koskaan. Suomesta löytyy monia upeita nähtävyyksiä, kuten tuntureita, luonnonpuistoja, kauniita soita ja idyllisiä pikkukaupunkeja. Esimerkiksi Pohjois-Suomi on ollut monen suomalaisen suosima matkakohde, minkä lisäksi lyhyempi kaupunkilomailu, ”staycation” on ollut viime vuosien trendinä. Kokosimme yhteen tähän artikkeliin vinkkejä kotimaan matkailua varten.

 

 

Suositut kohteet Suomessa

 

Viime vuoden aikana ulkomaille ei ole oikein voinut matkustaa, mutta onneksi kotimaastamme Suomesta löytyy aivan yhtä kauniita paikkoja ja nähtävyyksiä. Suomalaisten suosimiin kotimaan kohteisiin lukeutuvat muun muassa Porvoo, Hanko, Kalajoki, Koli ja Levi – näin muutama mainittuna. Tunnin ajomatkan päässä Helsingistä sijaitseva Porvoo on suosittu kesäkohde, jossa kävijöitä houkuttelee kaunis vanhakaupunki ja upea jokiranta. Suomen eteläisimmästä kaupungista Hangosta löytyy monia hiekkarantoja sekä kauniita saaria. Kalajoen hiekkasärkät houkuttelevat monia kävijöitä etenkin kesäisin. Pohjois-Karjalassa sijaitseva Kolin kansallispuisto tarjoaa matkailijalle luontoa ja upeita maisemia. Levi puolestaan on suosittu lomailukohde ympäri vuoden, ja se sopii niin talviurheilun kuin kesäaktiviteettienkin ystäville. Monessako näistä kohteista sinä olet jo ehtinyt vierailla?

 

 

Sovellukset kotimaan matkailuun

 

Parhaat sovellukset matkustamiseen ovat sellaisia, jotka helpottavat matkan tekoa. Näillä sovelluksilla pääset alkuun Suomi-matkailussa. Kaikki alla mainitut sovellukset ovat ladattavissa maksutta App Storesta tai Google Play -sovelluskaupasta.

 

 

Nomadi

 

Nomadi on Tamperelaisen Citynomadin kehittämä sovellus, josta löydät karttoja sekä eri kävely- ja pyöräilyreittejä helpottamaan niin Suomessa kuin ulkomailla liikkumista. Reittejä löytyy niin kaupunki että luontoympäristöstä. Sovellus johdattaa sinut tutustumaan ympäristöön ja suosittuihin nähtävyyksiin.

 

CityNomadi -sovellus.png

 

 

Get Tips

 

GetTips on sovellus, jonka avulla voit tarkistaa jo ennen reissuun lähtöä majoittumiseen liittyvät asiat. Sovellus näyttää myös matkan aikana tietoa paikallisista palveluista ja tapahtumista.

 

Get Tips -sovellus.png

 

 

Tripsteri

 

Tripsteri App Oy:n DayTripster  on uuden ajan vastuullinen päiväretkisovellus, jonka kautta voit etsiä ja tallentaa suosikkipaikkojasi läheltä ja kauempaa. Sen avulla voit esimerkiksi katsoa julkisen liikenteen reittiohjeet, varata ravintolapöydän, hotellihuoneen tai hävikkiaterian. Sovelluksen kerrotaan tarjoavan näkyvyyttä pienyrittäjille, lähiruualle, kaupunkitapahtumille, luontokohteille ja lähellä sijaitseville pikkupaikoille, joista turistit eivät vielä tiedä. 

 

Day Tripster -sovellus.png

 

 

Viihdykettä ajomatkalle

 

Lasketaan vastaan tulevia autoja, pelataan maisemabingoa, arvuutellaan sanoja...Pitkät ajomatkat voivat helposti käydä puuduttaviksi. Etenkin perhematkoilla usean tunnin automatkat voivat kiristää niin vanhempien kuin lasten hermoja. Pitkille ajomatkoille kannattaa varautua erilaisilla viihdykkeillä, kuten äänikirjoilla, pelikorteilla, musiikilla, matkapeleillä sekä tabletilla, jolla voi pelata tai katsoa ohjelmia. Esimerkiksi elokuvien ja sarjojen katselu onnistuu myös tien päällä, sillä esimerkiksi Telia TV kulkee kätevästi mukanasi minne menetkin. Lempisarjojen parissa aika kuluu kuin siivillä! 

 

Jos ajomatkalla nettiyhteys toimii huonosti, voi puhelimella pelata myös offline-tilassa. Monet lastenpelit ja muut lapsille sopivat sovellukset toimivat hyvin ilman nettiyhteyttä. Esimerkiksi Google Play -sovelluskaupasta löytyy kokonaan oma kategoria offline-peleille. Jotta älylaitteista ei lopu akku kesken matkan, kannattaa reissuun napata mukaan kätevä varavirtalähde, jolla laitteet saa pidettyä koko matkan täydessä tehossa.

 

Roadtrip kansikuva.png

 

 

Nopeat yhteydet myös tien päällä

 

Vaikka matkapuhelinverkon peittoalue on Suomessa hyvin kattava, voi kuuluvuus silti alueellisesti vaihdella jonkin verran. Kuuluvuus on monen tekijän summa. Siihen vaikuttavat muun muassa tukiaseman sijainti, maaston muoto sekä se, missä verkossa laite on – 5G, 4G vai 3G-verkossa. Verkon signaalin laatu heijastuu myös nettiyhteyden nopeuteen. Tämän voi huomata esimerkiksi autossa matkustaessa. Puhelin voi aluksi toimia 4G-verkossa, mutta vaihtuu keskellä matkaa 3G-verkkoon, jolloin nettiyhteys hidastuu. Tiedonsiirtonopeuteen vaikuttaa lisäksi verkon käyttäjien lukumäärä sekä se, kuinka paljon dataa verkossa liikkuu samanaikaisesti.

 

Olemassa olevien 3G- ja 4G-verkkojen parantamisen ohella rakennetaan myös 5G-verkkoa kiihtyvää tahtia. Matkalle lähtiessä voit halutessaan vilkaista oman operaattorisi kuuluvuuskartasta, miten oma lomareitti on katettu matkapuhelinverkon suhteen. Riippuen käytössä olevasta liittymästä, osassa paikoissa voi saada myös paremmat kuuluvuudet kuin kotona.

 

Kotimaassa matkustaminen kuva.png

 

 

Oletko sinä harrastanut Suomi-matkailua tänä kesänä? Jaa kommenttiosioon näkemisen arvoiset paikat!

 

 

Lue lisää: 

HannaSu
Moderaattori
Moderaattori

Jaa artikkeli

https://yhteiso.telia.fi/t5/Blogi/Vinkit-kotimaan-matkailijalle/ba-p/225990
Linkki kopioitu