Nopeuden nostoa raja-alueilla


Tässä eilen ja tänään tullut x+1 eri puhelua / asiakaspalvelijan kanssa puhuttu. Eli asustelen täällä hieman kauempana tuosta puhelinkeskuksesta (6km on mitattu joskus aikoinaan linjalle pituudeksi). Olen onneksi vahingossa saanut tämän megan nopeuden (enää saatavuus tuumaa 256k). Eilen sain sopivalla jargonialla yhden aspalaisen siirtämään puheluni tekniselle puolelle. Siellä sain kaverin kokeilemaan vielä nopeampaa liittymää (2M) ja kas kummaa homma toimi hyvin (en tiedä oliko sit annex l käytössä vai ihan vain normi adsl 2M nopeudella). Valitettavasti hällä ei ollut hintatietoja joten piti tiputtaa takaisin ja kun päivä oli jo niin pitkällä niin tälle päivälle jättää soitto sitten tuon hinnan selvittämiseksi.

Aamulla sitten heti soittoa taas yhdelle asiakaspalvelijalle ja hän tuumasi selvittävänsä asian. Valitettavasti en juuri sattunut olemaan puhelimen luona / kuullut tulevaa puhelua, joten tuli vastaus tekstiviestillä ettei onnistu. No tuosta sitten aattelin soitella uudestaan, siihen numeroon josta se vastaamaton puhelu oli tullut. Tuo puhelu yhdistyi jonnekin myyntiin ja taas vaihteeksi samaa tyhjänpäiväistä puhetta siitä että matkaa on. No lopulta hän totesi että kysellä asiasta "toimituksesta" ja antoi keskuksen numeron jonka kautta pitäisi sinne päästä. No keskus ei tiennyt yhtään mitään mistään "toimituksesta" joten ohjattiin taas asiakaspalveluun. Sieltä kiinni saamani henkilön kanssa keskustelin jonkin verran tästä asiasta, mutta asia jäi taas tuloksettomaksi ja hän lupasi kysellä asiasta taas.

Nyt sit teille tilauksia ja muutoksia tekeville: MIKSI EI VOIDA TEHDÄ NOPEUDEN MUUTOKSIA TÄÄLLÄ RAJA-ALUEILLA, JOS KERTA ASIAKAS HALUAISI NOPEAMPAA JA TIEDOSTAA JO ETTÄ OLLAAN RAJOILLA TOIMIVUUDEN SUHTEEN???? MIKSI EI OLE ASIAKASKOHTAISIA MAHDOLLISUUKSIA SOPIA ASIOISTA???? YMMÄRRÄN KYLLÄ JOS OLETUKSENA TYRMÄTÄÄN NÄMÄ, MUTTA JOS ASIAKKAAN KANSSA PÄÄSTÄISIIN YHTEISYMMÄRRYKSEEN NIIN MIKSEI OLE MAHDOLLISTA TEHDÄ YKSILÖLLISIÄ SOPIMUKSIA NÄISTÄ ASIOISTA?????

PS. Heti kun tulee mahdollisuuksia toisiin operaattoreihin niin varmaankin vaihtuu, mut nyt pysytään tässä mitä on, koska muuta ei ole ja kuitenkin tarvitsen nettiyhteyden.

12 kommenttia

Hei Hazardi,

emme voi tehdä sitovia sopimuksia liittymistä, mitä emme voi täydellä varmuudella toimittaa. Siksi on käytössä johtopituudet, joille tiettyjä nopeuksia voidaan laittaa.

Katsotko nyt liittymäsi toimivuutta. Tein siihen pienen muutoksen verkon puolella. Mikäli jotain virheilyä alkaa esiintymään, niin palautan aiemmat asetukset.
Hei

Tein tuossa muutamia testejä ja otin kuvia tilanteista. Minkäänlaisiin ongelmiin en ole tässä missään vaiheessa törmännyt. Tässä vielä siis linkkejä kuviin joita kasailin tuolta.

http://nikita.tnnet.fi/~hazardi/Nopeustesti_zyxel_status.png
http://nikita.tnnet.fi/~hazardi/SpeedtestnetTuloksia.png
http://nikita.tnnet.fi/~hazardi/Nopeustesti_20121011_1945.png
http://nikita.tnnet.fi/~hazardi/dumeter_funet100m_kesken.png

Ymmärrän kyllä että joku tietty linja pitää asioissa olla, jolla siis lähdetään liikenteeseen. Koulutukseltani olen tietotekniikan ihmisiä (Insinööri, tietotekniikka ja FM tietojenkäsittelytieteen) ja olen sen useaan otteeseen ilmaissut noissa keskusteluissani, että ymmärrän jotain näiden päälle ja tiedostan mahdollisuuden sille, että tulee oikeasti raja vastaan jossain vaiheessa. Minun tapauksessani kuitenkin aina tullut vastausta että ei voi edes kokeilla. Olen myös ilmaissut haluja toisien mahdollisten tekniikoiden (annex l:n jo mainitsinkin) käytöstä, jos vain teidän suunnalla olisi siihen mitään halukkuutta. Olen myös harkinnut yhdistellä eri tekniikoita (adsl+3g), mutta kun ei löydy sopivia laitteita (vikasietoisia kyllä löytyy, muttei kuorman jakavia tai jopa yhdistäviä, tosin yhdistävät tarvitsisi sitten viritelmät operaattorin päähänkin) ja ei tuo 3g paljoa iloa tuota täällä, kun ne hädin tuskin saa edes sen megan.

Eilen lopulta sain tuon kokeilu mahdollisuuden, hetken aikaa, eikä silloin ollut mitään ongelmia. Tänään tämä nopeuden muutos myöskään ei ole tuonut kuin positiivista muutosta aikaan.

Enää siis olisi hinta tieto ja laskutus toimimaan oikein 🙂
Väliaikatieto. Hyvin toimii ja kukkuu ei mitään ongelmia.
En muistanut lauantaina enkä eilen mitenkään raportoida (oli mielessä välillä, mutta unohtui lopulta), koska toimi niin mainiosti ilman ongelmia. Myös hyppy 39 km korkeudesta tuli katsottua ja samalla surffattua muuallakin verkossa, ongelmitta (irc:ssä kylläkin muutama valitteli, ettei tuo hyppäyskuva toimi, mutta mulla toimi hyvin koko 3h ajan mitä oli lähetys päällä).
Yhä toimii mainiosti 🙂 Nyt tosiaan kun saisi sen sopimus & hinta puolen kohdilleen, niin voisi tämän jättää.

Ellei sitten jopa tekisi maksiminopeustestiä, eli "vapauttaa" tyystin tuon linjan keinotekoiset rajoitteet ja katsois miten dslam ja zyxelin modeemipalomuurikytkin homman kättelis 🙂 Eli josko jopa jotain nopeampaakin 🙂
Vaihteeksi tilanne päivitys. Ei yhtikäs mitään ongelmia 🙂
Käyttäjätaso 3
Kunniamerkki +11
Mitenkähän saisin vastaavan muutoksen nopeammaksi. Nyt 8 megainen eikä nopeampaa kytketä. Pari kertaa on linjaa korjattu (lanka poikki) ja remontin ajaksi asentaja on poistanut nopeusjarrun. Tuumasi vain kokeillessaan että 20 megaa tulee läpi häiriöttömästi. Mutta kun keskittimelle on 2240 metriä niin 8 megaa on maksimi ja PISTE! Ei tässäkään ilmakaapelia ole kuin 100m, loput maan alla.
Homma toimii vieläkii mainiosti ja maksellaan 1M liittymän hintaa. Käy mulle 🙂 Ja mielellään tässä nopeempaakii testailis, jos vain joku tekniseltä puolen vapauttaisi tuota linjaa, niin tietäs mihin tää noin 6km linja pystyis.

Ja tuntuu tosiaan olevan melko nihkee linja tuolla. Ymmärrän, että joku perusta hommille on hyvä olla, mutta tosiaan eikö voisi sopimuksilla hoitaa hommaa kuntoon, että näillä reunoilla onnistuisi hieman nopeammat yhteydet (edes "tarpeeksi pitkän valittelun" jälkeen, kun itselläni meni noin 7v että sain tämän nopeudennoston). Ei mielestäni olisi kuin sopimisasia, että tiedostetaan rajoilla meno, valitus-/vaatimusoikeutta pienennetään ja ensimmäiset ratkaisut olisi nopeuden tiputus, jos jotain isompaa ongelmaa alkaa esiintymään.
Välillä väliaikatietoja. Mainiosti toimii eikä mitään ongelmia ole näkynyt 🙂
Yhä toimii mainiosti ja lopulta sain aspastakin jotain pientä palvelua tuohon sopimuspuoleen, mutta yhä 1M jäi 😞.

Vielä kysymys, että voisiko tuon yhteyden "vapauttaa" eli näkisi, miten hyvän nopeuden siitä voisi käytännössä saada. Tällöin voisi sopimukset tehdä 8M mukaan.
Hei Hazardi,

Yhteyden linjapituus on niin pitkä että nopeampi yhteys ei ikävä kyllä ole mahdollinen.
Tehdään taas väliaikaraportti. 2M nopeudella toimii yhä mainiosti ADSL. Kesällä tosin ukkonen pisti modeemin pois pelistä (se yksinäinen jyrähdys ja kaukana, mut linjan varrella), mut ei vaikuttanut toimintaan, kun "uuden" eli vanhan purkin naftaliinista kaivoin linjoille.

Kesällä hankittu sauniksen 4G moggula tosin rinnalla "load balancena" tässä pöytäkoneella + wlania ulkomaailmaan pyörittämässä. Tosin laatu on erittäin epävakaa, kun heittelee nopeudet 0,5Mbps-33Mbps haarukassa riippuen säästä, vuorokauden ajasta ja taivaankappaleiden sijanneista. Nyt ku löytys jostain joku sopiva purkki jossa ois kaikki mahdollinen yhdistely ja vielä toimivana, mut aika kiven alla tuntuvat olevan kuluttuajatuotteissa, ellei mene yrityskäyttöön tarkoitettuihin purkkeihin (hintoo alkaa tulla).

Ainiin ja kuituakin ois tuossa vajaan kilsan päässä, mut ku puuttuu operaattori, kun kuitu on tuossa Fingridin 100kV linjan ukkosenjohtimessa niin + liityntä pisteestä ei tietoa, et oisko se tuossa vai jossain muualla + aika hinnakas (18,6€/kk/km + alvi pääle ja linja pitäs ottaa lähimmälle sähköasemalle eli 9km päähän).

Vastaa