Kotipuhelinliittymä ja VoIP?

  • 8 June 2015
  • 7 kommenttia
  • 172 katselukertaa

Sonera on nyt sitten päättänyt olla toinen suomalainen operaattori, joka lopetti uusien lankapuhelinliittymien myynnin kokonaan. MTV:n uutinen aiheesta.

Todella harmillinen muutos, siitäkin huolimatta että liittyminen kysyntä on varmaankin ollut melko vähäistä viime aikoina. Tähän on ollut taas syynä liittymien hinta.

 

Toisaalta, uusi Kotipuhe-liittymä vaikuttaa hinnoittelunsa puolesta todella järkevältä. Vihdoinkin kotipuhelinliittymä, johon saa puhepaketteja. Puhepaketteja, joihin kuuluu paikallispuheluiden lisäksi myös kauko- ja matkapuhelut.

 

Ainoa ongelma uusissa liittymissä (kotipuhe & kotinumero) on se, että molemmat ovat GSM-liittymiä. Lähes kaikilla suomalaisilla on jo käytössään yksi tai useampi GSM-liittymä.

 

Esimerkiksi, itselläni on Sonera sopiva jätti GSM-liittymä. Liittymään kuuluu rajattomasti puheluita normaaleihin kotimaan numeroihin. Miksi siis haluaisin maksaa uudesta GSM-liittymästä uudella puhepaketilla?

 

Kotiin haluan kuitenkin kiinteän puhelinliittymän. Siinä on monia etuja, joita GSM-liittymässä ei ole. Siksi pidänkin siitä kiinni kynsin hampain, vaikka liittymän hintoja korotetaan joka vuosi.

 

Miksi Sonera haluaa korvata kiinteät lankapuhelinliittymät GSM-liittymillä? Korvaava tekniikka olisi VoIP, jota Sonera ei kuitenkaan kuluttaja-asiakkaille myy. Varmasti suurin osa asiakkaista haluaisi kotipuhelimeensa kohtuuhintaisen kiinteän liittymän, jos sitä tarjottaisiin vaihtoehtona.

 

Ehdotan uutta tuotetta Soneran muuten loistavaan liittymävalikoimaan, myynnistä poistuneen kotipuhelimen tilalle: Kotipuhe- ja kotinumero-liittymät VoIP-tekniikalla, Soneran laajakaista-asiakkaille laajakaistan lisäpalveluna. Vastaava tuote on jo myynnissä TeliaSoneralla muissa maissa esim. Ruotsissa Telialla.

 

Klaanilaiset, mitä mieltä olette? Haluaisitteko kotiinne mieluummin kiinteän (VoIP) vai mobiilin (GSM) liittymän, jos liittymien hinnoittelu olisi täysin sama?


7 kommenttia

Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +16

Ekaksi kehun sinun kirjoitustasi... loistava... samaa meiltä vaikka itse en kotipuhelinkäyttäjä pitkään aikaan ole ollut pitkään aikaan... ~10 vuoteen?

 

Syynä juurikin oli tämä hinta ja kun käyttöä ei ollut... Edelleenkin taitaa se kotipuhelinnumero tuolta puhelinluettelossa löytyä vaikka ei käytössä ole ollut pitkään aikaan.

 

Tuo mainitsemasi kotipuhelinliittymä ei ole minusta sama kuin kotipuhelin... Naurettava tuote... sama kuin naamioisin kännykän vähän suuremman kuoren sisälle...

 

GSM liittymät ovat operaattorille jälleen halvempia... Nuo kuparikaapelit ovat kalliita... paljon helpompaa laittaa samaan verkkoon lisää matkapuhelinliitymiä... Kuparikaapeleita poistetaan aika paljon sähkölinjojentakia kun ne laitetaan maanalle, nehän on samassa tolpassa niin videään koko tolppa, joka on yleensä sähköyhtiön omia, ei operaattorin. Operaattori ei tietenkän halua maksaa tolpista joten saa kaapelit mennä. 

 

Sitten kun kuitu sen verran kallista ja turhaa ilmeisesti tuoda (se on pakko tulla, langaton vain matkakäyttöön) niin pystytetään LTE 800Mhz tolppa ja myydään "50Mbps"/"150Mbps" kaistaa vaikka alueella teknillinen rajoitus on tuo 75Mbps... ja kun se jaetaan sadalle niin kyllähän se siitä tukkeutuu...  

 

Kuten olen aina sanonut niin isot operaattorit, Sonera, DNA ja Elisa ei ole oikeastaan hävittävää kun ovat yhtä suuria. Pienillä operaattoreilla on kilpailua joten sielä tapahtuu parannuksia... Isot operaattorit säästävät... Mainitsen Lounean, ainakin sillä on saatavilla tälläinen VoIP tekniikka.

 

En ole siis käyttäjä mutta kannata kotipuhelinta tarjoavan erityisesti iäkkäille ihmisille. Toki tuo kotipuheliliittymä toimii ideaalisesti samana paitsi että tekniikka sama kuin kännykässä. Minusta ehdotus loistava tuo VoIP... 

 

Lisäksi kun keskustellaan VoiIP:stä niin olisihan hienoa että olisi pian VoLTE:kin pian tarjolla jottei aina tartte pudottaa 3G verkkoon kun puhelu tulee... niitä nyt kyllä vähemmän soitellaan mutta silti... Perinteinen puhelua ei vielä ole silti kuopattu. 

 

Kunniamerkki +14

Tuo VoIP ei ole koskaan oikein lyönyt itseään Suomessa läpi, johtuen varmaankin edullisista liittymistä kattavassa gsm-verkossa. Jos en nyt väärin muista, niin taisi Sonerakin joskus vuosikymmen sitten kokeilla voipin myyntiä (vai oliko se joku eri tekniikka laajakaistapuhelimeen), silloin kun VoIP-hype oli kovimmillaan, mutta tuote vetäistiin markkinoilta aika nopeasti.

 

Saman kohtalon koki myös yhden toisen operaattorin voip-palvelu, joka sekin lopetettiin muutaman vuoden jälkeen.

 

Gsm-liittymä pöytäpuhelimella on jo todella lähellä vanhaa kunnon lankapuhelinta niin käytettävyyden kuin ominaisuuksiensa osalta. Verkkovirtasyötön ja vahvan antennin ansiosta myös kuuluvuus on heikossakin verkossa erittäin hyvällä tolalla. Jos taas haluaisi käyttää langatonta dect-puhelinta, ei eroa kännykän ja sellaisen välillä oikeastaan ole (paitsi että kännykkä on aina monipuolisempi ja tukee mm. tekstareita).

 

Henkilökohtaisesti en kyllä juurikaan näe Suomessa markkinoita (kuluttajapuolen) voip-liittymille, yrityspuolellahan noita jonkin verran on käytössäkin, ja siellä niistä saadaan hyötyjä irti eri tavalla kuin kotioloissa. Kysyntä kuluttajatuotteille on niin pientä, että alue tuskin operaattoreita juurikaan kiinnostaa. Näitä palveluitahan saa hankittua myös palveluntarjoajilta laajakaistan kylkeen, esim. Skypeen saa puhelinnumeron ja siihen on olemassa myös yhteensopivia lankapuhelimen näköisiä luureja.

Ymmärrän maaseudun asukkaiden halun pitää kiinteä liittymä laajakaistan saatavuuden takia ja toisaalta operaattorien halun kerätä ne kalliisti ylläpidettävät puhelinlangat pois. Tosin ne kiinteät laajakaistatkin on ko. alueilla hinnoiteltu niin, että niitä otetaan vain todelliseen tarpeeseen.

Lanka- tai kotipuhelimen tarvetta yksityistaloudessa en oikein ymmärrä, koska ainoat lankapuhelimenkäyttäjät, jotka tunnen ovat molemmat melkein 90 v ja heistäkin toinen myöntää, että lankapuhelin on aika turha. Vaikka uusia lankapuhelinliittymiä ei enää myytäisiin, ei heiltä kukaan ole puhelinta viemässä, kun molemmat asuvat kaupungissa.

Nuoremmat kapulan käyttäjät eivät tule kaipaamaan kiinteä puhelinlaitetta kotiin vanhetessaankaan. Yritystoimintaan ja erilaiset turva- yms. erikoisratkaisuihin en nyt ota kantaa.


@kjns kirjoitti:

Tuo VoIP ei ole koskaan oikein lyönyt itseään Suomessa läpi, johtuen varmaankin edullisista liittymistä kattavassa gsm-verkossa. Jos en nyt väärin muista, niin taisi Sonerakin joskus vuosikymmen sitten kokeilla voipin myyntiä (vai oliko se joku eri tekniikka laajakaistapuhelimeen), silloin kun VoIP-hype oli kovimmillaan, mutta tuote vetäistiin markkinoilta aika nopeasti.

 

Saman kohtalon koki myös yhden toisen operaattorin voip-palvelu, joka sekin lopetettiin muutaman vuoden jälkeen.

 

Gsm-liittymä pöytäpuhelimella on jo todella lähellä vanhaa kunnon lankapuhelinta niin käytettävyyden kuin ominaisuuksiensa osalta. Verkkovirtasyötön ja vahvan antennin ansiosta myös kuuluvuus on heikossakin verkossa erittäin hyvällä tolalla. Jos taas haluaisi käyttää langatonta dect-puhelinta, ei eroa kännykän ja sellaisen välillä oikeastaan ole (paitsi että kännykkä on aina monipuolisempi ja tukee mm. tekstareita).

 

Henkilökohtaisesti en kyllä juurikaan näe Suomessa markkinoita (kuluttajapuolen) voip-liittymille, yrityspuolellahan noita jonkin verran on käytössäkin, ja siellä niistä saadaan hyötyjä irti eri tavalla kuin kotioloissa. Kysyntä kuluttajatuotteille on niin pientä, että alue tuskin operaattoreita juurikaan kiinnostaa. Näitä palveluitahan saa hankittua myös palveluntarjoajilta laajakaistan kylkeen, esim. Skypeen saa puhelinnumeron ja siihen on olemassa myös yhteensopivia lankapuhelimen näköisiä luureja.


Niin. Niitä VoIP-liittymiä myytiin ns. tiskin alta. Voiko odottaa kovin suurta menestystä palvelulle, jota ei markkinoida mitenkään? Kuinka moni edes osaa kaivata palvelua, jota ei tiedä olevan olemassa? Entä jos VoIP-liittymiä olisi markkinoitu kuten operaattoreiden viihde-palveluita?

 

VoIP-palveluiden lopettamisen tärkein syy tuskin oli palvelun käytön tai kysynnän vähäisyys. Vaan se, että ilmaisella VoIP-liittymällä soitetut maksuttomat puhelut olivat pois GSM-verkossa soitetuista maksullisista puheluista.

 

VoIP-liittymiä ei ollut alkujaan hinnoiteltu niin, että ne olisivat olleet tuottavia. Otetaan esimerkiksi Saunalahti Nettipuhelin VoIP-liittymä. Kuukausimaksu 0 €/kk, sisältäen maksuttomat puhelut toisiin Saunalahti Nettipuhelin-liittymiin, sekä 3000 min/kk maksuttomia puheluita Saunalahti GSM-liittymiin. Toimi kaikkien operaattoreiden internet-yhteyksillä, myös ulkomailla. Liittymän saattoi käyttää joko lankapuhelimella ja VoIP-yhdyskäytävällä, VoIP-puhelimella tai tietokoneeseen/kännykkään asennetulla VoIP-ohjelmalla.

 

Niin, voiko ilmaisen liittymän tarjoaminen olla operaattorille kannattavaa?

 

Itse ehdotin, että operaattori (Sonera) tarjoaisi Kotipuhe- ja Kotinumero-liittymiä (GSM) myös laajakaistan lisäpalveluna VoIP-tekniikalla. Skypeä ei voi verrata VoIP:lla toteutettuun lankapuhelinliittymään, vaikka siihen saakin lisämaksusta oman puhelinnumeron.

olkitu:

Kiitos. Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Se, että en itse tarvitse jotain palvelua ei tarkoita sitä, etteikö joku muu voisi tarvita. Itse en tarvitse Viihde-palvelua, minulle riittää olemassa oleva TV, DVD-soitin ja kiintolevytallennin. Mutta se, että palvelua tarjotaan halukkaille, ei ole minulta pois.

 

VoIP-palveluiden ylläpitokustannuksia ei todellakaan voi verrata perinteisten lankapuhelinpalveluiden kustannuksiin. VoIP ei vaadi operaattorilta suuria investointeja verkkoon tai tekniikkaan, siksi pienetkin operaattorit voivat hyvin tarjota VoIP-palveluita asiakkailleen. Joten miksi Sonera ei voisi?

 

Toimivaan VoIP-palveluun tarvitaan vain operaattorilta palvelualusta, tilaajalta internet-yhteys ja sopiva päätelaite (modeemi/yhdyskäytävä ja puhelin tai VoIP-puhelin). VoIP-palvelua voisi periaatteessa tarjota laajakaistaan liittyvänä lisäpalveluna, kuten vaikka nyt sähköpostipalvelua. Näin esim. Telia käsittääkseni tekee.

 

Voisin olettaa, että Soneralla on tekniikka jo olemassa. Palvelu vain puuttuu.

Käyttäjätaso 3
Kunniamerkki +11

Vaan onko VoIP estetty?

 

Kun hankin Soneran kuituliittymän, niin liittymäkuvauksen viimeisenä lauseena oli:

"

  • IP-puhelinpalvelua ei ole saatavana verkossa. "


@VMJ kirjoitti:

Vaan onko VoIP estetty?

 

Kun hankin Soneran kuituliittymän, niin liittymäkuvauksen viimeisenä lauseena oli:

"

  • IP-puhelinpalvelua ei ole saatavana verkossa. "


Sonera ei itse halua myydä VoIP-liittymää. Mikään ei silti estä hankkimasta sitä muualta.

 

Itse olen asentanut yhden VoIP-liittymän Soneran kuitulaajakaistaan. Hyvin on kuulemma toiminut.

Vastaa