Telia Yhteisö on Vain luku -moodissa, kunnes sulkeutuu kokonaan lokakuussa
Keskustelua Telian puhelin- ja nettiliittymistä.
Viimeksi kommentoitu
Olen nyt Espanjassa Vappuun asti. En ole aikaisemmin käytttänyt vastaajapalvelua ja se ei ole päällä eikä määritelty.Haluaisin ottaa sen käyttöön yksinkertaisella ilmoituksella minun espanjalisesta puhelinnumerostani.Kun soitan numeroon 358 42 333 0 333 siellä ensimmäisenä sanotaan, että määrittelyn voi tehdä vain omasta numerosta eikä sitä voi tehdä ulkomailta. Miksiköhän ei ulkomailta? Milläköhän keinoin saisin tehtyä tällaisen puhelinnumerotiedoituksen.Onko olemassa parempi tapa kuin lähettää sim-kortti pojalleni ja pyytää häntä tekemään nauhoitus ja määrittely. Tämä koska olen allergisoitunut roamingmaksuille ja ihmisen laiskuuteen käyttää kiertoteitä silloin kun eivät itse joudu kuluja maksamaan. Myös kaksisimmitaiteilu samassa puhelimessa on turhauttavaa. Pystyykö tekstiviestejä ja multimediaviestejä torppaamaan, niin että lähettäjä saa siitä ilmoituksen?
Osaisiko joku antaa vihjeitä, miten kannattaisi alkaa tutkimaan ja kokeilemaan miten saisin hinta/laatu suhteessa sujuvimman nettiyhteyden kotiini. En ole kovin hyvin perillä näistä asioista. Olen äskettäin muuttanut syrjäseudulle, ja nyt pitäisi saada suhteellisen toimiva nettiyhteys läppärilleni. Kiinteää yhteyttä ei tänne ole mahdollista saada. Minulla on tällä hetkellä Saunalahden Saunalahti Mobiililaajakaista 4G (19,80€kk, määräaikaisuus on vielä 05/2015 asti) joka kyllä toimii, mutta jolla ei ilmeisesti pääse lähellekään maksamaani 4G kapasiteettia? Nettimokkulani on Huawei E392u-12. Speedtest antaa seuraavaa n. keskimäärin:Ruuhka-aikoina: Ping 27-28, Download 4-15 Mbps, Upload 0,10-2,40 MbpsYöllä/ ei ruuhka: Ping 26-27, Download 20-32 Mbps, Upload 2,00-4,00 Mbps Nämä mitattu ikkunalaudalla, sisällä asunnossa huonompia tuloksia, ainakin puolet huonompia arvoja. Kansalaisen karttapaikan ja näköhavaintojeni mukaan jonkun (tai useamman samassa) operaattorin
Hei.Jos tilaan Soneran laajakaistaliittymän ja Viihdepalvelun, tulevatko palvelut kahdelle eri liittymänumerolle (ts.kahdelle erilliselle laskulle) vaiko yhden liittymänumeron alle?Kiitoksia.
Olen tehnyt matkapuhelin liitymä palvelusopimuksen 19.02.2015. Odotan vieläkin että milloin liitymä alkaa toimimaan? On tosiaan soneralla näinkin hidas palvelu, vai mistä on kysymys. ja vieläkö monta viikkoa pitää odottaa?
Hei! Meillä on teiltä otettu kaapelinetti mutta ei löydy modeemia.. Joten voiko teiltä ostaa modeemin? Ja onnistuuko se verkosta vai pitääkö käydä liikkeessä tai asioida puhelimitse?
Hei, Luin eräältä toiselta foorumilta Soneran edustajan viestin, että Sopiva Suurenmoisen nopean datan määrä on muuttunut 10 Gt --> 20Gt.Kysyisin, että pitääkö muutos paikansa? Ja tapahtuuko muutos myös automaattisesti nykyisiin Sopiva Suurenmoinen liittymiin ja milloin tämä suurempi nopean datan pakettikoko on käytettävissä ? Soneran sivuilla liittymien verkkokaupassa oli yhä 10Gt määrä.
http://klaani.sonera.fi/t5/Palstan-arkisto/Yhteys-ei-toimi/td-p/84354 Sama ongelma täällä kuin linkin keskustelussa, josta ei paljon iloa irtonut. Kiinteä laajakaista siis kyseessä. Yhteys on toiminut normaalisti, mutta perjantaina katkesi. Nyt aina selaimen avattuani tulee rekisteröitymissivu, jonka toimitettuani sivu ilmoittaa, että yhteys toimii. Silti mikään sivu ei aukea, vaan selain palaa aina rekisteröitymissivun alkuun. Soneran chat-mies ei osannut neuvoa, mutta olisiko yhtä helppo toimitus kuin linkin takan olevan maanviljelijän ongelman ratkaiseminen?
Hei. Minulla/minun perheelläni on pieni ongelma. Ongelma tulee tässä: Ihmettelemme miksi meidän Ping on 5, Download 50-90 ja sitten upload vain 1-3.5.. Tarvitsisin apua että saisin paremman uploadin. Koska haluasisin mielelläni live striimata mutta näin hitaalla uploadilla se on mahdotonta.Kiitos jo etukäteen!
Onko mahdollista nostaa valokuituyhteyden nopeutta ilman, että päivittää seuraavaan laajakaistavalintaan?Minulla on nyt 100/10 Mb/s, ja haluaisin nostaa nopeutta ilman, että minun täytyisi ottaa tuo 1000/100 Mb/s yhteys, sillä 39€/kk on liikaa mitä tuosta yhteydestä hyötyisin.Jokin 250/100 tai 250/250 Mb/s olisi hyvä, jos hintakin on.Mutta ensisijaisesti kysyn, että onko tälläinen edes mahdollista?
Vaihdoin pistorasiaan menevän kaapelin (tulee tolpan kaapelin jälkeen välikatolta seinässä rasialle), ja nyt huomasin että muuten kaikki on OK ja jopa paremmin kuin vanhalla 70 luvun piuhalla (tilalle laittoin UDP CAT6) mutta FEC.....FEC Errors (Up/Down):3 / 32.609.857 Muuten asiat parani esim.SN Margin (Up/Down) [dB]:21,4 / 13,1Line Attenuation (Up/Down) [dB]:3,7 / 12,9 Kyseessä on tosiaan VDSL ja Inteno DG301AL mopedi. Kaapeli on liitetty oikeaoppisella Scotchlok liittimillä, ja kaiken pitäisi olla ok. Nyt mietin, joko vielä kertaalleen liitän paikat yhteen, tai voiko olla linja jotenkin säädetty vanhalle huonolle piuhalle ja täytyy Soneran päästä joku asetus vähän chekata? Piuhan menin vaihtamaan koska netti katkeilee päivittäin noin minuutiksi kerran muutamassa tunnissa. Nyt jotain neuvoja, alkaa jo vähän väsyttää tämä taistelu.
Maksoin tänään klo 8 aikaan maanantaina erääntyvän puhelinlaskuni. Tiedän, ettei raha kulje viikonloppuisin ja siksi olen huolissani, ettei raha siirry maanantaina liittymälle. Olen osuuspankin asiakas, enkä tiedä kuinka kauan siirto kestää. Kannattaako minun soittaa maanantaina Maksumaatti - palveluun varmuuden vuoksi ja kysyä onko lasku maksettuna? Mitä jos se ei ole? Mitä teen? Stressaan kovin tästä asiasta ja pelkään, että se ei siirry maanantaina.
Hei. viimeisen kahden kuukauden aikana yhteys on pätkinyt joka päivä n. 10 sekunnin - 1 tunnin välein jatkuvasti, tätä siis jatkuu koko päivän, yhteys on 8/1 meganen ja kaikki kusee. Olisi kiva jos tähän kyseiseen keskusteluun liittyisi sonerankin väkeä joilta voisi saada vastausta.
Hei,minulla on prepaid liittymä josta olen yrittänyt lähettää viestiä lyhytnumeroon 16130. Viesti kyllä lähtee puhelimen ilmoituksen mukaan mutta ei mene perille. Olen tälle samalle toimijalle lähettänyt aikaisemminkin viestejä onnistuneesti, käytössäni oli silloin eri liittymkänumero kuin nyt. (silloin oli eri lyhytnumero jota en enää muista) mutta siellä on tapahtunut muutoksia aikaisempaan. Tämä nyt käytössäni oleva liittymä on Easy Prepaid Aito 4G, aikaisemmin oli se "tavallinen" Prepaid. Onko näissä uudemmissa asetettu operaattorin toimesta jotakin estoja ettei tuohon ko. lyhytnumeroon voi lähettää viestejä. Viestin hinta siellä vaintelee riippuen millaisen käyttöajan tilaa.Olen asiaa tiedustellut ko. toimijan asiakaspalvelusta ja sieltä saanut liitteen mukaisen vastauksen.
Onko lähetys nopeuden nosto mahdollista, jos käytössä on jo nopein mahdollinen liittymä? Onnistuuko se lisämaksusta tai latausnopeuden pudotuksella?
Hei,Haluasin irtisanoa kaapeli liittymäni. Tarvitseeko kaikki asiat hoitaa puhelimella?Liittymän kanssa oli tarve ostaa myös modeemi.
Jotain pitäisi käydä modeemissa muuttamassa että saisi pleikan ja Maxivisionin kirjautumiset onnistumaan.Kiitoksia vastauksesta.
Mikä voi olla vikana kun aloittaa pelaamaan niin kiinteän netin pingit on n.30-40 välillä ja jonkun aikaa pelannu niin heittää serveriltä pihalle liian suurien (ping yli 300) Netti pätkii muutenkin ja monesti tarvii päivän aikana käynnistää modeemi uudestaan kun netti ei pelaa muutenkaan ja ongelma ei vain wifinä. Siis kun netti pätkäisee niin buutattava modeemi niin taas pelaa ainakin hetken. Modeemina teiltä aikoinaan saatu TW-EA510.
Talonyhtiööni avattiin tänään Sonera valokuitu–nettiyhteys, minkä johdosta olin myös tilannut Sonera Viihde -paketin. Tänään "ilokseni" huomasin, että nettiyhteys toimii vain makuuhuoneen verkkopistokkeesta, eikä makuuhuoneesta käytännössä pysty (tai no pystyy, mutta n. 20 m piuhalla ja kahden "käytävän" poikki) vetämään kaapelia olohuoneeseen, jonne pitäisi saada paketissa mukana tullut Thomsonin TG789vn ja siihen piuhalla digiboksi ja pari muuta laitetta. Tuota Thomsonia ei ymmärtääkseni pysty siltaamaan wlanin yli toiseen wlan-tukiasemaan (vai voiko?). Mikähän voisi olla helpoin tapa saada makuuhuoneen verkkopistokkeesta langattomasti yhteys olohuoneen TG789:ään? Sähköverkkolaitteet (esim. ZyXEL PLA-4201) ja Inteno Zap toki mahdollisia, mutta tuleeko IPTV-signaali näillä mukaan tällä settingillä? Kaapista näytti löytyvän läjä vanhempia laitteita ml. Airport Express, Thomson
Hi! First of all, my apoligies for do not write this post in English, but my english skills are very poor. I am a customer of Sonera 4G broadband (50/10) and I have notice something pretty curious. When I take a speedtest and I choose a server inside Finland the speed is quite high and almost the agreed one. However, if I take a test to an outside of Finland server ... The connection coverts into crap... I totally understand about overload at sometimes and so... and I would understand some decrease in the speed as in the tests from inside finland. However I think this is too much and has nothing to with the fact it is a wireless connection and it could get overload in the node antenna sometimes. In my understanding this is general poor connection from the whole Sonera to Internet.If I pay 50/10... I want that.
Hei,Soneran piti toteuttaa ADSL-liittymämme (Kodin Netti Perus 5-10 Mbit) siirto uuteen osoitteeseen torstaina 19.02.2015. Vasta perjantai aamuna klo. 07:39 tuli tekstiviesti, "Laajakaistasi on asennettu. ... Jos nettiyhteys ei toimi, lähetä tekstiviesti 'Toimitus 346-xxxxxx' numeroon zzzzz", otamme yhteyttä sinuun". Koska modeemi ei ollut pystynyt muodostamaan minkäänlaista yhteyttä, lähetinkin tuollaisen tekstiviestin perjantaina 20.02.2015 klo. 11:40.Mitään ei ole vielä kuulunut. Nyt on tosin vain ensimmäinen arkipäivä tekstiviestin lähettämisen jälkeen, mutta kuitenkin tuntuu, että asiat etenevät vähän turhan hitaasti.Kokeilin tuota 24/7 Chat:ia, mutta siellä tapaamani asiantuntija vain sanoi, että "En edes pysty tarkistamaan, onko siirto tosiaan toteutettu. Soita tekniseen tukeen".Tekninen tuki taitaa olla maksullinen palvelu, joten eipä tuo nyt niin hirveän houkuttelevalta kuulosta.Pitäisikö tehdä vielä "virallisempi" vikailmoitus...? Ehkä, mutta sitten siinä on vaara, että Soner
Hei Yritin kirjautua modeemiin osoitteessa 192.168.1.1 mutta ainut salasana mikä toimii on "user" mutta en voi tällä portforwardoida. Yritin resetata modeemin ja käyttää salasanaa 1234 ja admin. Olen kokeillut lukuisia muita salasanoja mutta mikään ei näytä toimivan. Missäköhän vika piileisi?
Ei vaan onnistu sisäänpääsy sonera viihteeseen..kännyyn salasanat uppoaa .mun läppäri herjaa vaan koodi 113 MIKÄ se tarkoittaa olen asentanut silverligterin firefoxilla ...mitä ihmettä vielä pitäs tehdä voiko jiku vastata mikä on koodo 113 ??????
Ainakun olen menossa keskisuomeen autolla, niin aina samoissa kohdissa yhteys katoaa tai tulee 2G miksei ole 3 tai 4G:tä? Parantaako ja laajentaako sonera oikeasti 3 ja 4G verkkojaan? Ainakaan sieltä mistä minä kuljen niin ei. Myös palautetta tulin antamaan: häiriötiedotteissa myös 4G tiedot, rakenteilla olevat verkot karttaan myös 4G tiedot. Kotona 3G toimii mahtavasti. Naapurini sanoi että myös 4G, minulla ei vielä kokemusta mutta kun vaihdan huhtikuussa niin katsotaan :).
MoroPerhana, ei se vaihtamalla parane. Ei pelannut viime syksynä 4g vaikka kuuluvuuskartta toisin ilmoitti. Viikolla 48 tehty mukamas parannusta kuuluvuuteen. Kehitystä on tapahtunut, nyt jopa 4g vilahtaa puhelimes ja jopa pysyykin jonkun aikaa. Eipä edelleenkään suostu kunnolla toimimaan. Liittymätyyppi aiheen mukainen
Hei, Olen Sri Lankassa 02.10.2014 alkaen ja palaan huhtikuussa. Olen laittanut laajakaistayhteyteni Suomesta lähtiessäni lepotilaan. Sain pari päivää sitten tiedon, että liittymä on kytketty. Mitä se tarkoittaa? Tavoitteeni on, että yhteys tulisi käyttöön palatessani Suomeen. Mitä toimenpiteitä minun pitää tehdä, että tämä toteutuisi? Mauri Ilva
Onko sinulla jo tili? Kirjaudu sisään
Eikö sinulla ole vielä tiliä? Luo tili
Enter your E-mail address. We'll send you an e-mail with instructions to reset your password.