Telia Yhteisö on Vain luku -moodissa, kunnes sulkeutuu kokonaan lokakuussa
Sana on vapaa.
Viimeksi kommentoitu
Hei Olisiko mahdollista tarkistaa/kilpailuttaa teillä myynnissä olevat tietokonekomponentit-näytönohjaimet?Tällä hetkellä hinnat ovat kovin korkealla verrattuna kilpailijoihin. Lisäksi toivoisin teille myyntiin tulevan uudet RTX-3000 sarjan näytönohjaimet.
Olen aikaisemmin irkkaillut onnistuneesti irc.inet.fi-palvelimen kautta, mutta nyt sovellukseni sanoo "too many host connections (local)". Voitteko tehdä asialle jotain?
Monta viikkoa aikaisemmasta viestistäni (liittyi mobiilivarmenteen kytkemiseen) unohtui ottaa esille seuraava asia. Viime vuoden Vastaamo tapauksen myötä alettiin puhumaan siitä, että eri sivuilla joissa käsitellään henkilötietoja pitäisi olla vahva tunnistautuminen normaalien tunnusten sijasta. Kumminkin Telian omille sivuille pystyt kirjaantumaan sisälle vahvan tunnistautumisen sijasta normaaleilla tunnuksilla ja tekemään muutoksia omiin liittymiin. Näin toimin omalta osaltani kun sanoin irti yhden liittymistä sekä vaihdoin toisen liittymän tyyppiä. Sitä vain, että eikös Teliankin kannattaisi luopua kokonaan tuollaisesta heikosta tunnistautumisesta. Tai sitten tehdä muutoksia systeemeihin. Jos esimerkiksi liittymän omistaja kirjaantunut normaaleilla tunnuksilla sisään vahvan tunnistautumisen sijasta. Ja jos nyt sitten henkilö tekee muutoksia omiin liittymiin niin tällöin vaadittaisiin vahvan tunnistautuminen ennen kuin toimenpide hyväksyttäisiin. P
Olin tänään yhteydessä Telian asiakaspalvelijaan chatin kautta ja sain epäkohteliasta palvelua, eikä asiakaspalvelija Marjaana osannut vastata kysymyksiini GDPR:ään liittyen.Toivoisin näihin kysymyksiin vastausta ja myöskin mahdollisesti hyvitystä menetetystä ajasta. Liitteenä screenshotteja chatista. Marjaana vastasi minulle kun mainitsin että hän kuulostaa epäkohteliaalta "Se on aika hyvä verto "kuulla" minut kun vaan kirjotan sulle ja annan ohjeet 😁> ettei nyt vaan oo itse tullut noustua peppu edellä sieltä sängystä :D" Onko hyvän asiakaspalvelun tunnusmerkki... en tiedä, mikä minä olen tuomitsemaan?
Onhan tästä aiemminkin täällä kirjoitettu, vailla tuloksia, mutta laitetaan nyt vielä kerran. Ärsyttää suunnattomasti katsella, kuinka Elisa kauppa tarjoaa kerta toisensa jälkeen järkyttävän paljon parempia ja halvempia tarjouksia ja etuja, kuin Telia ikinä. Esimerkkinä nyt esim. Halvemman hintaluokan 5G-puhelimet... Elisan haukatuissa hinnoissa esim. OnePlus Nord N10 5G, 199€ (kaupan päälle sai vielä jotkut hyvät kuulokkeet) Sama luuri Telialla (ilman extrakuulokkeita) 279€. Samoin Motorolan halvemman hintaluokan 5G - luuri...Elisalla alle 200€, Telialta ei taida saada ollenkaan. Että kyllä kannattaa olla telian "asiakas". Tästäkin laitettu viestiä jo ties montako kertaa, että muistakaa asiakkaanne tarjouksia ja valikoimaa miettiessänne, mutta kun ei , niin ei. Ja EI, teidän asiakasetutarjouksissannekaan ei tällaisia tarjouksia ole. En kerta kaikkiaan voi ymmärtää tällaista eroa. Onneksi nämä asiat vo
Onko tavallista että Telia-liikkeessä, myyjä aktivoi uuden liittymän asiakkaan omalla puhelimella ja tämän kilpailevan yrityksen mobiiliverkkoyhteyttä käyttäen? Onko Telia:lla sim-kortin aktivointiin liikkeessä liittyen yhteinen käytäntö/sääntö? Miten myyjät opastetaan/perehdytetään toimimaan tilanteessa jossa uusi liittymäkortti aktivoidaan asiakkaalle? Edit HannaSu: muokattu hieman otsikkoa
Lähisukulainen, jonka nimissä oli Telialta määräaikainen nettiliittymä ja Telia TV:n tallennuspalvelu menehtyi hiljattain. Koska asuimme samassa taloudessa yritin siirtää kyseistä liittymää omiin nimiini, sillä se olisi ollut kaikkein helpoin tapa jatkaa palvelun käyttöä. Ensin chatissä Telian asiakaspalvelija sanoi, että siirto on mahdollinen, mutta chatin jälkeen laittoikin viestin, ettei onnistu. Seuraavana päivänä puhelimessa hän ilmoitti, että ainoa vaihtoehto minulle on ottaa täysin uusi liittymä, minkä sitten teinkin, sillä eipä vaihtoehtoja annettu. Samalla katosi tuhansia tunteja tallennuksia Telia TV:stä ja näköjään myös jo yli 10 vuotta olleet kahden muun perheenjäsenen sähköpostitilit on suljettu. Jouduin tilaamaan uuden modeemin ja Telia TV-boksin (hintaan 30 € lähetys), vaikka niistä olivat uudet versiot vaihdettu meille alle vuosi sitten. Hieman nyt jäi pohdituttamaan, että näinkö Telia toimii aina, kun perheessä on kuolemantapaus? Deletoidaan koko Telia TV:n tallen
Jokaisella foorumilla tulee olla ainakin yksi ketju tietokoneiden kasaamisesta, joten perustetaan sellainen! Jos olet valitsemassa tietokoneeseesi osia ja haluat kommenttia niiden yhteensopivuudesta, laita ihmeessä viestiä niin ihmetellään asiaa yhdessä.
Hei jos nyt koitetaan täältä vielä kun eihän tällä telialla ole kuin tuo botti keskustelu nopeasti tavoitettavissa. Ei täällä sattuisi olemaan tietoisia open natin saamisesta pceelle call of duty peleissä. Yhteenkään peliin en ole saanut telian netillä open natittia mitenkää kun taas dna sai tuosta vain. Youtube videot on käyty läpi ja port forwarding kohtaa ei löydy mistään että se vaihtoehto voidaan varmaan sulkea heti pois.
en pysty lukeeEdit IlariJR: otsikkoa muokattu kuvaavammaksi.
Aloin ihmettelemään kun Gmail sähköpostiini ei ole ollenkaan tullunna maaliskuun laskua. Kirjaannuin Telia sivulle (selaimella) ja lasku osiosta löytyi avoin lasku. MUTTA tuossa laskussa EI OLE virtuaaliviivakoodia ollenkaan. Kuinkas saisin tuon uusimman laskun sähköpostiini, jotta voin maksaa sen ajoissa. Katsoin tietoni ja ne kaikki on ja pitäisi olla ajantasalla. Edit SaJoonas: muokattu otsikkoa
Joka kerta kun kirjaannun Telian omille sivuille. On sitten mobiilivarmenteella, Telian tunnuksilla tai verkkopankkitunnuksilla.Niin AINA tulee tällainen virheilmoitus ja silti menee hetken kuluttua omille sivuille. Että mikähän mättää ja missä mättää? tuo virheilmoitus on tullunna jo useitten kuukausien ajan. Edit SaJoonas: täsmennetty otsikkoa
olisi hyvä jos telia ottaisi valikoimaan myös polkypyörät vain kotimaiset esim tunturi ,nopsa ym Varmaan olis menekkiä paljon telirahotuksen kautta tai suoraan ostona.Ja sillä tuettaisi kotimaista työlisyyttä ja myös liikuntaa. Edit LiisaMn: siirretty keskustelu tähän osioon
Nyt käytössämme määräaikainen Telia Yhteys kotiin L.Taloyhtiöön on tullut hiljattain Telia Taloyhtiönetti.Jos vaihdan/muutan sopimuksemme tuohon taloyhtiönettiin niin säilyvätkö olemassa olevat pp.inet.fi sähköpostilaatikot (2 kpl) käytössämme?Ja jos säilyvät niin ovatko edelleen maksuttomia?
Mulle soitti nuori mieshenkilö ja ilmoitti, että katsotaan nämä Telian liittymät uusiksi nyt kun sopimus on päättymässä. Sanoin sille, että soppari katsottiin uusiksi jo syksyllä, että WTF? Ei täällä kyllä ole mainintaa, sanoi hän ja rupesi utelemaan kaikkia liittymiini liittyviä asioita. Tiesi kyllä mitä liittymiä mulla on, mutta kun uudelleen sanoin, että nämä on marraskuussa hoidettu, niin hänelle tulikin kiire lopettaa puhelu. Soperteli vain, että joo tuosta löytyikin oikea tieto, kiitos hei! Jäi vahva tunne, että tässä nyt yritettiin lypsää jotakin tietoa. Luulisi, että Telialla on ajantasaiset tiedot asiakkaidensa liittymistä? Edit HannaSu: muokattu otsikkoa hieman.
Olen yrittänyt tulostaa sähköpostilaskuja, mutta tulosteena tulee sellainen n 200% suurennos, eli sivusta näkyy tulosteessa vain yksi nurkka. Kuinka saan muutettua sen sellaiseen muotoon, että voin tulostaa laskun? Tämä ongelma (yksi monista Telian kanssa) alkoi vuodenvaihteessa. Aikaisemmin tällaista ongelmaa ei ollut:/
Good evening, I would like to order an Iphone 12 pro Max 512GB and when paying there is a page that shows bank accounts. However, I have a French bank account. Is it possible to pay with it, and if so, how will I pay with this French Account? I hope to receive an answer as soon as possible and please accept, Madam, Mr., sincere greetings. Edit katjane: siirretty toiseen aihealueeseen, muokattu otsikko ja poistettu allekirjoitus
Hei, tilasin eilen puhelimen iphone 12 pro, 256gt ja värinä silver. Lukee että on käsittelyssä. Kiinnostaisi, että milloin se sieltä sitten tulee ja onko sitä tällä hetkellä varastossa.
Moi minulla on kanssa ollut telian asiakaspalvelun kanssa ongelmia? Puhelimella ei aina pääse asiakaspalvelijalle odotusajat pitkät ja odottaminekin maksaa,sieltä saa huonoa asiakaspalvelua tyyliin maksaa tämä palvelu sinulle,sillä soitat 020 alkuiseen palvelunumeroon ja laskua tulee. Olin pitkään Soneran asiakas ja muutettuamme toiseen paikkaan ei Soneran/Telian palvelut toimineet siellä,siksi vaihto dnalle ja en uskonut heidän lupaustaan aluksi meillä ei hinnat sitten nouse? Ja kyllä hinta pysyi vakaana koko palvelun ajan tietysti maksoin palvelunumeroihin soitamisesta extraa mutta ei ollut tälläisia vaihteiluita kuten nyt telialla on 100-52 e välillä laskut on. Dna asiakaspalvelu soitti minulle jos heillä oli kamppanja loppumassa tai hinta uhkasi nousta sellaiselle tasolle he tekivät uuden sopimuksen.Telialla ei ole ilmaista asiakaspalvelua ja he mainostavat chattia ilmaiseksi ei se ole jos omalta koneelta teksaat chat palvelijan kanssa maksat netin käyttömaksun kuitenkin.Tänään tai
Hei, Ostin tänään puhelimen Telian Citycenter myymälästä ja myös palautin sen sinne pikimmiten. Minulle siis myytiin väärän värinen puhelin. Omituista on, kuinka myyjä varmisteli minulta ostotilanteessa monta kertaa haluaamaani mustaa väriä, mutta myi kuitenkin sinisen. Uskoisin, että myyjällä oli hyvin tiedossa, ettei kyseistä mustaa väriä ole koko Helsingissä tai edes varastolla jäljellä, sillä kyseessä oli Applen uusi lippulaivatuote iPhone 12. Puhelimen saatavuudesta kysellään varmasti jatkuvasti, mutta silti myyjä väitti vahingossa myyneensä minulle väärän värisen, vaikka se väri selvästi puhelimen laatikossa lukee. Parasta oli, että palauttaessani puhelinta myyjä ei vaikuttanut yllättyneeltä eikä pahoitellut kuin kertaalleen. Päällimmäisenä mieleen jäi hyvin epäinhimillinen reaktio myyjän kuulleessa tehneensä selkeän virheen. Koen tulleeni huijatuksi. Harmi, mutta en voi suositella Telian palveluita jatkossa kenellekkään. Kirsikkana kakun päälle otin puhelimeeni laitevakuu
HeiTilasin telialta hetki sitten logitech G pro wireless pelihiiren ja huomasin jo ekana päivänä että hiiressä on jotain vikaa, esimerkiksi jos minulla oli jossain pelissä puhenäppäin mouse 3 näppäimessä ja painoin mouse 1 näppäintä niin puhenäppäin meni päälle. Asensin hiiren ajurit ja liitin hiiren uudestaan koneeseen ja ei muutosta, jouduin vaihtamaan mouse 3 puhenäppäimen toiseen nappiin. Tällä hetkellä mouse 3 ei toimi ollenkaan scrolli kyllä toimii, mutta näppäin ei. Haluasin palauttaa tuotteen, koska siinä on selvästi jotain vikaa.
Hei, tilasin teiltä juuri puhelimen rahoituksella ja sellaista tiedustelisin, että näkyykö ensimmäinen lasku omien sivujen rahoitus-osiossa vai tuleeko se vain paperisena laskuna? Kun olen nyt lomailemassa enkä ole siis kotona vastaanottamassa laskua.
Pyytäisin selkeytystä luottotieto-asiaan joka on minulle uusi. Olisin siirtäyt liittymäni black friday -tarjouksen vuoksi telialle, mutta maksuhäiriömerkinnän vuoksi tämä ei onnistunut ollenkaan. En osannut varautua ongelmaan, mutta en myöskään löytänyt verkosta ajankohtaista tarkkaa tietoa... Jos uuden normaalisti laskutettavan liittymän avaus on täysin mahdotonta luottotiedoissa olevan merkinnän takia, toivoisin sekä asiakkaan että asiakaspalvelijoiden ajan säästämiseksi että tämä tieto lukisi jossakin. Tässä tapauksessa myymälässä minulle tarjottiin ainoaksi vaihtoehdoksi liittymän avaamista jonkun muun nimissä, mikä ei sopinut minulle. Maksuhäiriömerkintäni on viime vuonna saatu ja rekisteröity maksetuksi, mutta tällä ei siis ollut vaikutusta asiaan. Kiitän etukäteen jos joku telian työntekijä vastaisi tähän tiedusteluun.
Palautin tuotteeni ja minulle tuli viesti, "jotta voimme palauttaa tarvitsemme vielä henkilötunnuksesi reskontaa varten" mihin ilmoitan tämän? Olisi kiva saada rahani takaisin. Edit ReOlivia: Täsmennetty hieman otsikkoa
Hei, milloin telian finance yleensä lähettää eka lasku?Edit JoonasLam: täsmennetty hieman otsikkoa
Onko sinulla jo tili? Kirjaudu sisään
Eikö sinulla ole vielä tiliä? Luo tili
Enter your E-mail address. We'll send you an e-mail with instructions to reset your password.