Telia Yhteisö on Vain luku -moodissa, kunnes sulkeutuu kokonaan lokakuussa
Wanhat arkistoidut keskustelut.
Viimeksi kommentoitu
Hei!Tein eilen liittymäsopimuksen netissä ja valtuutin Soneran irtisanomaan vanhan liittymäni ja siirtämään nykyisen numeroni. Sain aamulla tekstiviestillä vahvistuksen uudesta sopimuksesta. Tämän jälkeen vanha liittymäni lakkasi toimimasta eli ilmoittaa "ei verkkoa". Eikö vanhan liittymän pitäisi toimia siihen asti, kunnes uusi liittymä astuu voimaan?
Soneralta soitettiin tänään. Syynä määräaikaisen sopimuksen loppuminen. Tarjottiin uutta kahden vuoden sopimusta. Kieltäydyin ehdottomasti, sillä minusta kahden vuoden pituinen sopimus on niin "last season", että...Sopimus jatkuu siis toistaiseksi voimassaolevana, mutta tietysti Sonera sitten nostaa hintaa nykyisestä. Tämän verran vanhaa asiakasta kunnioitetaan ja hyvitetään uskollisuudesta. Olisi ollut minusta reilua pitää hinta edes samana.Maksan sitten jonkun aikaa kiskurihintaa, mutta nyt voin vaihtaa palveluntarjoajaa milloin sen parhaaksi näen. Minusta parempi vaihtoehto kuin kahden vuoden pakkoliittymä, jota ei voi irtisanoa, vaikka edullisempia ja nopeampia (valokuitu) tulisi tarjolle. Täsmennettäköön, ettei Sonera ole tiettävästi laittamassa kuituyhteyksiä paikkakunnalleni.
Sain perjantaina soiton soneralta, jossa "päivitettiin" tietojani. Soittaja siis varmisti että sähköpostini ja osoitteeni on sama kuin aiemminkin. Miksi tämmöistä "päivitystä" on tarve tehdä? Soittaa asiakkaalle ja kysyä että asut sä vielä samassa mestassa missä kuukausi sitten?Eiköhän tuo osoite muutu sitten jos muutan?Noh. Sitten kaveri sanoikin että meillä on mahtava kanavapaketti tarjous että saan sen ilman avausmaksua (eikö tuo avausmaksuilla rahastaminen ole hieman ysäriä?) ja että kytkemiseen menee pari-kolmepäivää ja se on sitten ensiviikolla kytkettynä. Tässä vaiheessa kysyisin että missä vaiheessa olen ilmoittanut halukkuuteni tilaamaan tuon paketin? En missään, koska myyjä ei antanut edes puheenvuoroa...Aivan haista paska toimintaa tämmöinen ja taatusti joltain asiakkaalta saadaan rahat vedettyä lompakosta!!Eikö riitä että työnnän teille 80e/kk vaan pitää vielä sitten koittaa väkisin persraiskata viimeisetkin fyrkat. Voi vttu sanon minä ja vaihan kohta puljua, kunhan jouluna
Hei!Muutin ulkomaille puoleksi vuodeksi ja hankin täällä paikallisen operaattorin liittymän. Kuulin, että voi nollata ulkomailla asumisen ajaksi määräaikaisen Soneran liittymän? Koska muutto ulkomaille on pätevä syy purkaa sopimus tai ainakin pistää se tauolla. Nyt maksan Soneran liittymästä 10e/kk eli laitettiin pienin mahdollinen soppari. En tosin käytä suomalaista liittymää ollenkaan täällä vaan vasta kun palaan takaisin Suomeen. Onko siis mahdollista olla maksamatta edes tuota pienentä mahdollista liittymämaksua, koska en asu tällä hetkellä Suomessa?
Miten soneran sähköpostista voi lähettää tulevat viestit edelleen toiseen sähköpostiin?
Heippa, soittelin tässä tällä viikolla Soneran asiakaspalveluun ja halusin antaa vielä palautetta näin jälkikäteen. Puhelimella pääsi vaihteeksi tosi nopeasti läpi, itselläni on ikäviä kokemuksia siitä, kun pari vuotta sitten olen jonotellut 35 minuuttia, kunnes oli pakko katkaista, kun en enää ehtinyt puhua. Tästä on selvästi tultu eteenpäin. :)Yleisesti ottaen välillä on ollut mutkia aikaisemmin teidän palveluiden kanssa, mutta asiat on kuitenkin aina saatu tyydyttävästi hoidettua kuntoon. Tällä kertaa asiakaspalvelussa minua palveli muistaakseni Terhi niminen henkilö ja hän hoisi asiani hyvin kuntoon. Olen tosi tyytyväinen häneltä saamaani palveluun ja halusin siitä vielä antaa palautetta näin jälkikäteen.
Elikkä meillä on nyt yli kuukauden ollut seuraavan kaltainen ongelma. Tämä alkaa jo olla todella turhauttavaaKun pelaan yhtä tiettyä peliä (Left 4 dead 2), koko talon netti katkeaa ihan tuosta vain. Joskus ei tarvitse edes liittyä serveriin, riittää pelkästään että peli on käynnissä ja netti katkeaa vähän ajan päästä, myös kaapeli TV:n yhteys katkeaa samalla.Tätä peliä on pelattu yli neljä vuotta täysin ongelmitta, ja minua ihmetyttää todella paljon miksi näin käy nyt jatkuvasti, jossain on pakko olla jokin vika.Kaksi vikailmoitusta on jo jätetty mutta näköjään vikaa ei vain löydy. Modeemissakaan ei tuskin ole vikaa, sillä kokeilin toista modeemia jonkin aikaa sitten ja sama ongelma toistuu myös sillä.Kaapeliyhteys ei ole mahdollinen, sillä modeemi on alakerrassa ja kaikki koneet yläkerrassa.Kun yhteys katkeaa, kaikki valot palaa normaalisti, mutta tietokone väittää rajoitettua yhteyttä ja kun testaan yhteyden modeemilla se ilmoittaa että yhteys yhdyskäytävään, ja DNS palvelimiin on po
MoikkaTässä on nyt vuoden päivät kärsitty enemmän ja vähemmän pätkimisestä mikä on todella sääli - koska netti toimi täysin ongelmitta reilu vuoden täydellä 100/10 nopeudella. Viimeinen ilmoitus vikapalveluun meni viikko sitten perjantaina ja robotti lupasi, että ilmoitellaan miten tilanne etenee mutta koskaan ei kuulunut mitään.Aikaisemmat viat ollaan korjattu modeemia vaihtamalla (ei ollut siinä vika) ja kuittaamalla, että on alueellinen ongelma ja mitä näitä on ollut.Nyt kurkkasin, että jotain korjattu kun netti pysynyt pystyssä - mutta ilmeisesti ainut asia mitä ollaan tehty on se, että on laitettu profiiliin rajoitukset päälle. Bandwidth (Up/Down) [kbps/kbps]: 6.989 / 69.994. Ja tämähän ei ole mitään korjaamista tai hyväksyttävää. Pitääkö alkaa valitettavasti miettimään operaattorin vaihtoa ?ps. Eilen jonotin 25min aspaan ja tänään 15min ilman vastausta.
Terve!Langattomalla Intenolla tuntuu olevan jatkuvaa painimista nettipelien toimivuuden kanssa, esimerkiksi juuri tänään julkaistu Mario Kart 8 ei toimi, ja sepä aiheuttaa vallan suurta sylkemistä allekirjoittaneen kotitaloudessa. Olisiko sieltä päästä mahdollista puukottaa Wii U:n käyttämiä portteja auki? Netti toimii muuten näppärästi mutta nettipelit eivät Wii U:lla toimi kuin silloin tällöin tuurilla.Käytän siis Intenon boksia langattomana Wii U:n kanssa.
TervehdysTilasimme soneralta taloyhtiön valokuitu liittymän. Liittymä käyttää VDSL2 tekniikkaa. Kysymys kuuluukin, että voiko tuota otsikossa mainutta modeemia käyttää kyseisessä liittymässä? Yhteys tulee puhelinpistokkeen kautta. mutta ajattelin hakea tuollaisen kaapelin missä on RJ45 & toisessa päässä RJ11
Hei,Taitaa olla Soneran verkossa jotain vikaa!Ei toimi kunnolla 4G vaan ilmestyy 3G tai H+Tämä toinen juttu ei suoraan kuulu asiaan, mutta valokuitu fttb vedetty, mutta silti wifi meni piiloon ja mobiilidata ilmestyi.
Hei,Piti palauttaa televisioon tehdasasetukset, ja samassa yhteydessä lakkasivat maksukanavat ja HD kanavat näkymästä.. ilmoittaa vain että "salattu signaali"Tarvitaanko tuohon uusi valtuutus kortille teidän puolelta vai millä ongelmasta selvitäänTero
Vaihdoimme elokuussa kanavapakettia uuteen Viasat Viihde- kanavapakettiin. Tarjoukseen kuului kaksi ensimmäistä kuukautta veloituksetta, jonka jälkeen kuukausihinta 19,90. Ensimmäisessä laskussa kanavapaketista on kuitenkin hintana jo 19,90, mihin jäivät tarjouksen mukaiset veloituksettomat kuukaudet???
Saako Huawein pakotettua tietylle taajuudelle? (800mhz). Nyt on erikoinen tilanne, kun tuli tuohon aivan viereen uusi lähetin joka toimii 800mhz taajuudella ( täydet kuuluvuudet kun on yhteydessä ) ja kauempana on 1800mhz lähetin ( kuuluvuus 1-2 palkkia ). Nyt jostain syystä modeemi haluaa hakea 1800 taajuuden vaikka 800 olisi parempi. Eli saanko pakotettua taajuuden? Ainakin maailmalla on modeemin softia millä se onnistuu, mutta onko Soneralla? :/
Siis ostin uuden puhelimen(nakia lumia 625)mutta siinä ei toimi salama mikä avuksi
Laitoin teille jo aikaa sitten viestin, missä ihmettelin laajakaistan myyntikeinoja. Ei ole vastausta kuulunut. Kesällä mulle myytiin puhelimitse kotiin laajakaista argumentilla: "meillä on ollut ongelmia mobiilinetin nopeuden kanssa, ja halutaan tarjota siksi asiakkaillemme kiinteä laajakaista kotiin ilman lisäkustannuksia, ja mobiilinetti säilyy rinnalla täysin ilmaisena". No, helppoon menin ja otin sen laajakaistan teiltä. Hetki meni ja mailiin kilahti laajakaistaliittymän lasku 30e/kk!. Mobiililiittymäni maksoi vain 9,90€/kk. Hmm, mitenköhän siellä teidän yrityksessänne ymmärretään käsite "ilman lisäkustannuksia"?On se kumma. Olin erittäin tyytyväinen asiakas ennen tätä kikkailua. No, vastausinnokkuudesta päätellen asia ei teitä aiemminkaan kiinnostanut, joten nyt on kalenterissa muistutus ensi syksylle, jolloin irtisanon kaikki Soneran kanssa tekemäni sopimukset (kun 24kk puhelinsopimus päättyy). Ja siitä vuoden päästä irtisanon vielä tämän saatanan laajakaistan.Kiitos.
Hei,Alustuksena tämän foorumin etusivulta kaksi esimerkkiketjua, joissa on jo sivuttu samaa aihetta ilman yhtäkään vastausta Soneran työntekijöiltä:(kokonaan samaa asiaa) viewtopic.php?f=86&t=19586(vastauksissa samaa asiaa) viewtopic.php?f=86&t=18528Minulle tuli juuri äsken, toisen kerran puolen vuoden sisään, puhelu, jossa asia ei mennyt ollenkaan niin kuin piti.Kummassakin puhelussa samat ongelmat:- Myyjä esittäytyy Soneran työntekijänä, joka on päivittämässä olemassaolevan liittymän tietoja- Myyjä ei sano suoraan myyvänsä lisäpalvelua- Myyjä ei itse asiassa sano myyvänsä mitään- Myyjä ei mainitse mutkittelematta tuotteen hintaa ennen suoraa kysymystä, ja silloinkin vasta kolmannella kysymiskerrallaMiten te voitte sallia tämänkaltaista markkinointia nimissänne? Oletteko suoraan ohjeistaneet toimimaan näin? Tämänkaltaisilla puheluilla myytte ainoastaan asiasta ymmärtämättömille vanhuksille ja muuten helposti vietäville ihmisille. Ilmeisesti mielestänne tämä on hyvä asia...Eikö
Voiko yhdellä lisenssiavaimella (useamman koneen lisenssi) asentaa Sonera Tietoturvan sekä Macille että PC:lle?
Hei!Yritin katsoa sivuiltanne että millon iPhone 6 128gb tulisi mutta luki vain että saaapuu lähiaikoina ? eli? saanko tiedon millon ne saapuvat? Ter. diana
Tiedän kyllä oikean ip-osoitteen koska se toimii minulla mutta kaverini ei pääse sinne mistähän voisi johtua kyseessä siis Huawei E3276
Olen tehnyt vikailmoituksen telefinlandin puolelta noin 2 viikkoa sitten ja minulle soiteltiinkin heti samana päivänä. Puhelun lopussa kaveri sanoi että olette yhteydessä kun selviää miten ongelman kanssa edetään. Mitään ei ole kuulunut ja edelleen 4G yhteys hidastuu luokattomaksi klo 17:00-23:00normaali nopeudet 20-40 / 5Mbpsruuhka-aikana 1-2 / 5MbpsAsun kuuluvuuden rajamailla, mutta olen laittanut ulkoantennit ja Huawei B593s reititin ( pakotettu 4G) näyttää 2-3 pykälää kuuluuvuuksia kokoajan.Onko lähiaikoina tulossa uusia 4G mastoja tälle suunnalle? Missä lähimmät tukiasemat ovat nyt?
Hei,hain uuteen puhelimeeni uuden sim-kortin Sonera-kaupasta. Koska en voinut ottaa sitä samantien käyttöön, sain ohjeeksi, että sim-kortin voi rekisteröidä vain soittamalla asiakaspalveluun. Onko tosiaan näin vai voiko rekisteröinnin tehdä myös tekstiviestillä (kuten näissä muissa tapauksissa on ohjeena)? Tai onnistuuko se Omien sivujen chatin kautta? Tarkoitus olisi ottaa uusi puhelin ja sim käyttöön huomenna iltapäivällä, minne asti vanhan puhelimen tulisi toimia.
Eikö Soneran liittymien pitäisi toimia Baltian maissa ongelmitta ja samalla laskutuksella kun se on täällä Suomessakin? Vai olenko lukenut/ luullut väärin?? Koska minulle on tullut lisämaksuja siitä että on ollut netti päällä vaikka netti kuuluu liittymääni..
Mitä tulisi tehdä että saisin tehtyä muutoksia laajakaistaliittymään joka on vaimon nimissä?Valtakirja johonkin? Liittymän muuttaminen jotenkin molempien nimiin?Eilen juttelin myyntipalvelun kanssa puhelimessa puolisen tuntia. Hyvin hoitui asia, mutta lopulta en saanut muutoksia tehtyä valtuuksien puutteen vuoksi. En edes varsinaista muutosta yrittänyt tehdä, vain korjausta tulevaan laskuun.En millään jaksaisi vaimoa briiffata asiasta niin paljoa että hän itse kykenisi soittamaan ja selittämään samat asiat uudestaan.
Hei, olen kahden viime laskun mukana saanut 5 euron edestä lisäveloitusta maksukehoituksen muodossa. Minulla on siis sopimus 10,06e maksavasta laajakaistasta ja olen laskut maksanut ajoissa ja oikein. Ihmettelen siis tätä 5e maksukehoitusta?
Onko sinulla jo tili? Kirjaudu sisään
Eikö sinulla ole vielä tiliä? Luo tili
Enter your E-mail address. We'll send you an e-mail with instructions to reset your password.