Telia Yhteisö on Vain luku -moodissa, kunnes sulkeutuu kokonaan lokakuussa
Laite- ja tarvike-esittelyitä, arvosteluita ja uutisia.
Viimeksi kommentoitu
PÄIVITETTY 08/2025Kosketat puhelintasi jopa tuhansia kertoja päivässä, joten puhelimen huolellinen puhdistaminen ulkoisesti on yhtä tärkeää, kuin omien käsiesi peseminen säännöllisesti. Puhelin kerää itseensä jokaisella käyttökerralla uusia pöpöjä, joten putsaamaton puhelin voi olla pidemmällä aikavälillä likaisempi kuin vessan ovenkahva. ”Kosketusnäytölliset laitteet, kuten älypuhelin, tulisi pyyhkiä mielellään päivittäin puhdistusliinalla ja puhdistusaineella. Tämä toimenpide poistaa laitteen pinnalle kertynyttä likaa, rasvaa ja muita epäpuhtauksia”, vinkkaa Telian valikoimapäällikkö Max Toivonen. Verkkokauppamme valikoimasta löytyy PanzerGlass -puhdistusaine, joka on vesipohjainen, hajusteeton, myrkytön ja alkoholiton, eikä kuluta älypuhelimen näytön omaa suojakerrosta. Puhdistusaine soveltuu myös tableteille, tietokoneille, kannettaville sekä silmälaseille. PanzerGlass puhdistusaineen 8ml pullo riittää säännöllisessä käytössä noin 20 päivää. ”Puhelimen putsaamiseen kannattaa käyttä
Kesällä meistä suurin osa lomailee ja mikäs olisi sen parempaa tekemistä kuin nauttia ajasta hyvän kirjan parissa. Kirjojen lukeminen ja kuunteleminen on rentouttavaa puuhaa ja sateisina päivinä on ihana uppoutua omien lempikirjojensa pariin. Kirjat kulkevat mukanasi minne tahansa menetkin Storytel reader -lukulaitteella. Lukulaite tarjoaa sinun luettavaksesi tuhansia e-kirjoja sekä äänikirjoja kuunteluun. Maailma on täynnä erilaisia kirjoja, niin tietokirjoista rakkausromaaneihin kuin erilaisiin runo- ja esseekokoelmiin. Kun valinnanvaraa on paljon, voi olla vaikea valita itselleen sopivaa luettavaa kaikkien vaihtoehtojen joukosta. Kokosinkin alle viisi erilaista kirjaehdotusta sinua varten, josta löytyy vaihtoehtoja sekä nuorille aikuisille, että myös vanhemmalle lukijakunnalle. Nämä kirjat löytyvät Storytelistä joko ääni- tai e-kirjana. Kun tilaat Storytel Reader -lukulaitteen verkkokaupastamme, saat kolmen kuukauden Storytel -tilauksen kaupan päälle (arvo 47,99
Suomalainen urheilukelloja valmistava Polar julkaisi eilen 30.6. uuden fitnesskellonsa Polar Uniten, joka on nyt saapunut myös meidän verkkokauppaamme. Tästä älykellosta löytyvät muistakin Polarin urheilukelloista tutut ominaisuudet, kuten päivittäinen treeniopas FitSpark, palautumista seuraava Nightly Recharge, integroitu GPS, Precision Prime -rannesykkeenmittaus sekä ohjattu hengitysharjoitus Serene. Nightly Recharge mittaa palautumisesi joka yö ja FitSpark -treeniopas antaa sinulle henkilökohtaista treeniopastusta. Polar on tämänkin mallin kohdalla jatkanut samaa simppeliä ja tyylikästä linjaa. Kello painaa vain 32 grammaa ja siinä on ohut sekä siro muotoilu. Pelkistetyn ulkonäkönsä myötä kello sopii niin arki- kuin treeniasuusi. Unite-fitnesskello on tehty kestämään kovempaakin käyttöä: kellotaulun pinta on lasikuidulla vahvistettua polymeeriä ja ohjauspainike materiaaliltaan ruostumatonta terästä. Kello on vedenkestävä, joten sen voi ottaa mukaan myös uintiharj
Ensikosketukseni Marshall Stanmore -kaiuttimeen, eli tuttavallisemmin ”Marsuun”, oli kun näin siitä kuvan markkinoinnin powerpoint -leiskassa muutama kuukausi sitten. Muistan ajatelleeni että ”wau, siinäpä hienon näkönen ämyri”. Mutta, koska se oli pelkkä kuva videotykin heijastamana niin en saanut täysin käsitystä mm. Marsun koosta enkä varsinkaan siitä kuinka huippu kampe se oikeasti onkaan! Nyt, kun olen päässyt sitä käyttämään niin olen täysin myyty mies ja haluan jakaa kokemukseni kanssanne. Kaiuttimen mitat ovat (KxSxL): 18,5cm x 18,5cm x 35cm ja paino 5,1kg. Varsin kookkaasta möhkäleestä siis on kyse mutta koon tajuaa vasta kun pitää kaiutinta käsissä. Kuvassa on mittatikkuna iPhone 6, tuomassa osviittaa Marsun koosta. Laitteen paino tuo usein - ainakin minulle - mielikuvan laadusta ja varsinkin Marsun kohdalla tämä pitää hyvin paikkaansa. Painoa tuo laadukas kotelo sekä sen materiaalit ja elementit, sekä Marsun oma sisäänrakennettu virtalähde
Kauan odotetut ja supersuositut VoLTE- ja VoWiFi eli 4G- ja WiFi-puhelut ovat nyt asiakkaidemme hyödynnettävissä myös Apple iPhone -puhelimilla. Saat puhelut käyttöösi, kun lataat puhelimeesi 26.3. julkaistun iOS12.2-käyttöjärjestelmän. Telia 4G-puheen edutMahdollistaa puhelut ja 4G-netin käytön yhtä aikaa Puhelut yhdistyvät nopeammin Mahdollistaa WiFi-puheluiden soittamisen Telia WiFi-puheluiden edutVoit soittaa puheluita paikoissa, joissa puhelimella ei normaalisti ole kuuluvuutta, alueen wifi-verkkoa hyödyntäen4G-puhe on oletuksena päällä uudessa iOS12.2:ssa, joten jos liittymäsi on yhteensopiva niin pääset soittamaan puheluita heti käyttöjärjestelmän päivityksen jälkeen.iOS12.2 tuo mukanaan siis 4G-puhelut ja 8.6.2019 tullut operaattoripäivitys toi wifi-puhelut iPhonelle. Päivitysohjeet 1. Puhelimeen tulee ladattavaksi uusi iOS12.2 ohjelmisto. Sen pääset lataamaan Asetukset > Yleiset > Ohjelmistopäivitys. 2. Päivityksen jälkeen, klikkaa asetukset > yleiset > tietoja.
Uusi iPhone SE julkistettiin 15.4. Tässä artikkelissa kerromme uuden iPhonen ennakkomyynnistä, käymme läpi puhelimen tärkeimmät ominaisuudet ja päivitämme tietoa toimitusten etenemisestä. Lisäksi järjestämme arvonnan, jossa voit voittaa itsellesi AirPods Pro -kuulokkeet. iPhone SE - iPhone 8:n muotoilu yhdistettynä huipputehoihin Apple iPhone SE:n sisällä sykkii A13 Bionic siru, joka löytyy myös iPhone 11 Pro -mallista. Tehokkaan sirun ansiosta esimerkiksi appien käynnistys ja uusimpien pelien pelaaminen tuntuu laitevalmistajan mukaan sujuvalta. Puhelimessa on 4,7 tuuman Retina HD -näyttö ja laitteen runko on valmistettu lasista sekä alumiinista. iPhone SE on muotoiltu iPhone 8 -mallin mukaan ja siksi se muistuttaakin ulkoisesti vuonna 2017 julkaistua virkaveljeään. Laitteesta löytyy myös IP67-luokitus, joten se kestää Applen mukaan roiskeet, pirskeet, läiskeet ja pulahdukset, eikä pölykään ole ongelma. Edistyksellinen kamerajärjestelmä mahdollistaa
Meistä moni käyttää nykyään tavallisten puheluiden tai tekstiviestien tilalla jotain erillistä sovellusta yhteydenpitoa varten. Vaihtoehtoja on monia ja jokaisella on varmasti se oma mieluisin sovellus juuri omaan tarpeeseen. Monet sovellukset tarjoavatkin puheluiden ja viestien lisäksi mahdollisuuksia ryhmäkeskusteluihin, videopuheluihin ja moniin muihin toimintoihin. Tässä artikkelissa otetaan katsaus viiteen eri vapaa-ajan yhteydenpitoon sopivaan sovellukseen. WhatsApp Messenger Yksi varmasti suosituimmista viestintäsovelluksista on WhatsApp Messenger. Suosituin ominaisuus WhatsAppissa lienee ryhmäkeskustelut eli voit luoda uuden ryhmän, johon lisäät haluamasi henkilöt mukaan. Voit chattailla ryhmän tai yksittäisen henkilön kesken sovelluksella ja jakaa kuvia, videoita, ääntä, sijaintia sekä muita tiedostoja. Tämä toimii hyvin vaikkapa tulevan tapahtuman suunnittelussa tai muuten vaan yhteydenpidossa. Viestien lisäksi WhatsAppilla onnistuu myös s
Samsung julkisti Milanossa 10.4. pidetyssä A Galaxy Event -tapahtumassa peräti neljä uutta A-sarjan puhelinta jatkoksi jo aiemmin julkaistulle Galaxy A50:lle. Uudet älypuhelimet ovat mallinimiltään A20e, A40, A70 ja A80, joista ensimmäisenä Suomen markkinoille saatiin keskihintaisten älypuhelinten luokkaan sijoittuva Samsung Galaxy A40. Kompakti puhelin isolla näytöllä Galaxy A40 on erinomainen valinta, jos haussa on kompakti puhelin, jota on helppo käyttää myös yhdellä kädellä. Se onkin A-sarjan malleista pienikokoisin ja näin ollen myös kapein. Pyöristettyjen kulmiensa ansiosta A40 tuntuu kädessä vielä kokoaan pienemmältä. Kompaktista koostaan huolimatta Galaxy A40:n näyttö on peräti 5,9 tuumainen ja se ulottuukin lähestulkoon reunasta reunaan peittäen 93% puhelimen etupinta-alasta. Huipputerävä Super AMOLED -näyttö tukee myös Full HD:tä resoluution ollessa 1080 x 2340 pikseliä. Samsungille tuttuun tapaan A40 näyttää pelkistetyn tyylikkäältä ja korkealuokkaisesti valmistet
Oletko miettinyt kaiuttimen ostamista, mutta valinnanvaikeus iskee samantien, kun pitäisi valita se oikea monen eri valmistajan ja laitteiden väliltä? Jos musiikin kuuntelu on lähellä sydäntäsi, niin tässä on kaiutin, joka on oivallinen valinta. JBL Link on ääniaktivoituva ja kannettava Bluetooth-älykaiutin, joka on varustettu langattomalla verkolla. Kattavalla stereosoundilla toimiva Link 10 mahdollistaa valmistajan mukaan vaikuttavan ja kristallinkirkkaan hifi-äänentoiston. Nauti siis musiikin tunnelmasta tällä sykähdyttävällä soittimella, joka täyttää äänentoistollaan tilan kuin tilan! Kaiutin kulkee näppärästi menossa mukana pienen kokonsa myötä Link 10 -kaiutin on kooltaan pienikokoinen ja siro. 0,7 kg painoinen laite kulkee kätevästi laukussa ja on siten helppo kantaa mukana paikasta toiseen. Kaiutin on vesitiivis (IPX7) materiaalien ansiosta, joten sen voi ottaa huoletta esimerkiksi rannalle tai uima-altaalle mukaan ilman pelkoa sen kastumisesta. Kaiuttimen
Podcastit ovat vakiinnuttaneet paikkansa myös Suomessa. Suosiostaan huolimatta podcast voi olla osalle meistä vieras konsepti. Alle on havainnollistettu mistä oikein on kyse. Artikkelin lopusta löydät myös muutaman podcast ehdotuksen kuunteluun. Mikä podcast? Podcastit ovat digitaalisessa ympäristössä julkaistuja äänitallenteita, jotka yleensä keskittyvät tiettyyn teemaan tai aiheeseen. Tavallisesta radio-ohjelmasta podcast eroaa siten, että ohjelma on kuunneltavissa milloin haluat ja niitä voi käytönnössä tehdä kuka vaan. Useimmiten podcasteja julkaistaan tasaiseen tahtiin teemansa ympärille. Ohjelma voi olla yksin käytyä dialogia, keskustelua parin ihmisen välillä ja toki mukana voi olla myös haastateltavia. Podcast muistuttaa mielestäni blogia, joka on tehty äänimuotoon. Hyvin tehty podcast tuntuu henkilökohtaiselta ja sitä melkeinpä tuntee olevansa itsekin studiossa mukana keskustelussa. Lemppari podcast pitää sinulle seuraa lenkillä, kotitöiden ohella
Nokia toi markkinoille uusimman kovan käytön puhelimen, joka ei vettä, pölyä, hiekkaa, putoamisia eikä äärilämpötiloja hätkähdä. Nokian mukaan puhelimessa on selkeä sekä vahva tuntuma ja luistoneston sekä kumitettujen kulmien ansiosta puhelin pysyy tiukassa otteessa. Suurten painikkeiden ansiosta sitä voi käyttää vaikka hansikkaat kädessä. Turvasilmukalla saat puhelimen kiinnitettyä rannehihnaan tai avainnauhaan.Enemmän kuin roiskeenkestävä Nokia lupaa, että puhelin kestää upotuksen veteen jopa 1,5 metrin syvyyteen (max. 30min) ja pudotuksen kovalle pinnalle jopa 1,8 metrin korkeudelta. Puhelin täyttää näin ollen MIL-STD-810G -standardin vaatimukset. Valmistajan mukaan puhelin soveltuu rankkaan sotilaskäyttöön, ja säilyttää toimintakykynsä niin -20 asteen pakkasissa kuin +55 asteen helteissä. Jos metsään haluat mennä nyt... ... niin takuulla yllätyt miten hyvä metsäkaveri Nokia Tough 800 -puhelin onkaan! Nokian mukaan Kaiutintoiminnon äänenvoimakkuus on
AppGallery on Huawein virallinen sovelluskauppa, josta voit ladata lukuisia suosittuja sovelluksia Huawei-laitteeseesi. AppGalleryn valikoima kasvaa jatkuvasti niin Suomessa, kuin maailmalla. Kansainvälisesti suosituista sovelluksista muun muassa Microsoft Office, BBC, Snapchat, Twitter, Tinder, TikTok ja Amazon Shopping ovat jo ladattavissa ja kotimaisista sovelluksista esimerkiksi Yle Areena, Finnair, Tori, Iltalehti ja Foreca Weather ovat jo julkaisseet tai julkaisemassa sovelluksensa myös AppGalleryssa. AppGallerysta löydät myös Quick Apps -pikasovelluksia, jotka eivät rasita älylaitteesi muistikapasiteettia. Suomessa näistä hyvinä esimerkkeinä Kauppalehti, Ilta-Sanomat ja Posti. AppGallery sisältää yhteensä 18 sovelluskategoriaa, joihin lukeutuvat muun muassa uutiset, viihde ja sosiaalinen media. Toivelista-toiminnon avulla käyttäjät voivat toivoa sovelluksia, joita kaupasta ei vielä löydy. Huawei käy myös parhaillaan neuvotteluja lukuisten suomalaisten sovelluskehittäjien ja yri
Motorolan uutuuspuhelimet ovat saapuneet täydentämään meidän valikoimaamme. Motorola on ollut viestintälaitteiden historiassa ja kehityksessä mukana alusta saakka. Toiminta aloitettiin vuonna 1928 ja alkuun yhtiö keskittyi akkukäyttöisten radioiden kehitykseen. Sittemmin siirrytiin isosti radio- ja autopuhelimiin. Mainetta ja kunniaa valmistaja niitti, kun vuonna 1969 Neil Amstrongin historialliset sanat "one small step for a man, one giant leap for mankind" taltioitiin Motorolan tekniikalla. Maailman ensimmäisen matkapuhelimen valmistaja esitteli vuonna 1973. Motorola DynaTAC:in hintalappu oli hurjat 4000 dollaria. 90-luvulta jokainen muistaakin Motorolan simpukkapuhelimet. Aikansa Motorola kamppaili ykkössijasta Suomalaisen Nokian kanssa. Motorola Mobility ja Motorola Solutions Alkujaan yhdysvaltalainen matkapuhelinvalmistaja jaettiin vuonna 2011 kahdeksi erilliseksi yhtiöksi, jotka ovat Motorola Mobility ja Motorola Solutions. Motorola Mob
AKG on ollut jo vuosikymmenten ajan musiikkipiirien arvostama merkki erinomaisen äänentoistonsa ansiosta. AKG voitti esimerkiksi vuonna 2010 Grammy-palkinnon ääniteknologiansa ansiosta. Nyt tämä Samsungin omistama brändi on julkaissut uudet vastamelukuulokkeet, jotka kantavat nimiä AKG N700NCM2 ja AKG Y600NC AKG N700NCM2 - Varma valinta täydelliseen musiikkielämykseen AKG N700NCM2 kuulokkeet tarjoavat laitevalmistajan mukaan voimakkaan ja syvän bassoäänen sekä äänen selkeät vivahteet täydellisessä tasapainossa. Näissä kuulokkeissa on jopa 23 tunnin akkukesto, jonka ansiosta voit nauttia koko päivän upeista musiikkielämyksistä, podcasteista tai keskittyä työntekoon kaikessa rauhassa. AKG lupaa 23 tuntia kuunteluaikaa käyttäessäsi Bluetooth-yhteyttä ja vastamelutoimintoa – ja jopa 36 tuntia kuunnellessasi esimerkiksi musiikkia johdon kautta vastamelutoimintoa käyttäen. Vastamelutoiminto poistaa häiritsevät äänet, jotta voit kuunnella suosikkimusi
Honor AH100 -älyvaaka on edullinen vaihtoehto sinulle, joka olet kiinnostunut oman kehosi hyvinvoinnista ja haluat seurata treenituloksiasi tai saada päivittäistä dataa painonhallinnastasi. Se on tyylikkään näköinen ja sen pinta on karkaistua lasia, joten vaaka on helppo pitää puhtaana. Honor AH100 -älyvaaka mittaa painosi aina 150 kiloon asti. Painon lisäksi vaaka mittaa perusaineenvaihduntasi, painoindeksisi, kehon nesteprosenttisi, rasvaprosenttisi, luumassasi, lihasmassasi ja sisäelinrasvasi. Helppokäyttöisellä applikaatiolla seuraat kehitystäsi Vaa'an led-näyttö kertoo mittauksen yhteydessä painosi sekä rasvaprosenttisi ja muut tulokset välittyvät Bluetooth-yhteyden avulla Huawei Body Fat Scale -applikaatioon, joka on saatavilla Android- ja iOS-laitteille. Sovellus tallentaa mittaushistoriasi, joten kehityksen seuraaminen on helppoa. Jotta mittaustulokset olisivat mahdollisimman tarkat, sovellukseen tulee syöttää oma ikä, paino ja pituus. Sovellus
Meidän liittymäasiakkaana voit nyt ostaa takuulla varustetun Telia Recycled-kierrätyspuhelimen! Meille palautuu paljon hyväkuntoisia puhelimia esimerkiksi yritysten käytöstä tai muiden vaihto- ja kierrätysohjelmien puolesta. Telia Recycled -hanke toimiikin näin yhtenä konkreettisena esimerkkinä koskien uusia Telian Daring 2030 -ilmastotavoitteita. Kierrätyspuhelimien avulla kerran käytetty laite ei jää kertakäyttöiseksi, joka on lopulta asiakkaan sekä ympäristön etu. Kierrätyspuhelin on laadusta ja eduista tinkimättä hyvä vaihtoehto uuden puhelimen ostamiseen. Kierrätyspuhelimen hankinta Asiakkaiden toiveista alkunsa saanut Telia Recycled-kierrätyspuhelin on toki edullisempi kuin tuliterä uusi puhelin. Pilotoimme kierrätyspuhelimien myyntiä, jonka myötä valikoimassamme on nyt kuusi eri puhelinmallia saatavilla ja ostaminen onnistuu valikoiduista myyntipisteistämme. Maksaminen hoituu samalla tavalla kuin uusienkin laitteiden hankinnassa eli kertamaksulla tai osissa Telia Rahoituksella i
Samsung on tuonut uuden puhelinmallin XCover perheeseen. Uusi Samsung Galaxy XCover Pro on vankkarakenteinen, mutta silti kestävä ja kevyt. Samsungin mukaan puhelin on suunniteltu kestämään erityisesti kovaa ja vaativaakin käyttöä. XCover Pro selviytyy myös erittäin hyvin hankalissa sääoloissa. Muotoilultaan puhelin poikkeaa aikaisemmista XCover -malleista ollessaan toimivan tyylikäs. Värivaihtoehtoja tällä puhelimella on vain yksi, musta. Kylmää, kuumaa tai märkää – XCover Pro kestää Kuten XCover -puhelimelta saattaa odottaa, myös Pro on tehty kestämään vaativia olosuhteita. Samsungin mukaan puhelin sopii täydellisesti kaikille ulkoilmassa viihtyville tai vaativia urheilulajeja harrastaville. XCover Pro:lla on US Military Standard MIL-STD 810G -sertifiointi, joka vahvistaa puhelimen kestävän hankalia sääoloja eli sadetta, kylmyyttä ja kuumuutta. Puhelin on varustettu myös IP68 -luokituksella, joka tarkoittaa sitä, että puhelin selviytyy veden alla 30 minuuttia 1,5 metri
Kello on nykyään muutakin kuin pelkän ajan näyttäjä. Se kuvastaa persoonaasi, elämääsi ja sitä millainen olet tai haluat olla. Se auttaa sinua harjoittelussa, mittaa unesi laatua ja antaa apuja esim. stressin torjumiseen. Sen avulla voit saavuttaa tavoitteesi ja parantaa henkistä ja fyysistä hyvinvointiasi. Garmin lippulaivamallisto Fenix 6 -sarjan älykellot tarjoavat edistyneitä ominaisuuksia niin vaativalle urheilijalle, kuin astetta kovemmalle hifistelijällekin. Tässä artikkelissa pureudutaan Fenix 6 -sarjan älykelloihin yhdessä ja erikseen.Fenix 6 -sarjalaiset koostuvat GPS-monilajikelloista, jotka soveltuvat sekä urheilijoille, että seikkailijoille. Ne on testattu Yhdysvaltain armeijan lämmön-, iskunkestävyys- ja vesitiiviysstandardi 810 mukaisesti ja kellojen lasi on kaikissa malleissa Corning Corilla Glass 3 -lasia. Liikut sitten metsässä, vesisateessa tai kiipeilet kalliolla, on näistä ominaisuuksista sinulle hyötyä. Sykkeen mittauksessa Fenix 6-sarjan kellot käyttävät niin san
*** Edit 12.3. Kiitos paljon kaikille osallistuneille! Voittajat on arvottu ja he ovat: @oireiska @linneannaa @feher Onneksi olkoon voittajille Herba & Miska loivat eilen nimimerkin @ministeissi89 jolla he tekivät nämä kaksi kyssäriä: Kuinka voin liittää kopioidun puh.nro "soittosivulle" OnePlus 6T -puhelimessa? Hommasin uutukaisen puhelimen. Millasia lisälaitteita kannattaa hankkia? Jos missasit tämän skaban niin tsekkaa kuitenkin meidän varsinainen pääkisamme, jossa haemme 5G Laitelähettiläitä yhdessä OnePlussan kanssa. Skaba jatkuu 29.3. asti. *** Herbalisti ja MiskaMH reggasivat sisään Yhteisöön ja kävivät piilottamassa tänne kaksi kysymystä, joihin kaipaavat teiltä apua. Etsi kysymykset ja auta heitä niin olet mukana Bullets Wireless 2 -kuulokkeiden arvonnassa (arvo 99€). Arvomme yhteensä 3kpl kuulokkeita kaikkien Herbalistia ja MiskaMH:ta auttaneiden kesken.  
Galaxy Noten historia ulottuu peräti yhdeksän vuoden taakse, jolloin ensimmäinen kyseisen sarjan malli näki päivänvalon. Note tulikin heti suosituksi erityisesti S-Pen -kynän ansiosta ja tämä ominaisuus löytyy luonnollisesti myös uudesta, vasta julkaistusta Galaxy Note 10 Lite -puhelimesta. Lite on hieman edullisempi malli aiemmin markkinoille tulleesta Note 10 -versiosta, mutta ominaisuuksiensa puolesta se ei juurikaan kalpene lippulaivamallin rinnalla. S-Pen -kynä on Noten sydän Note sisältää ominaisuuksia, joista on hyötyä niin palavereissa, opiskelussa kuin harrastuksissakin. Ehkä tärkein niistä on S-Pen, kynä jota voit käyttää apuna monenlaisissa toiminteissa. Bluetooth-yhteydellä toimivalla kynällä kirjoitat muistiinpanoja, luonnostelet eri väreillä ja lähetät ne asiakirjamuodossa eteenpäin haluamallesi vastaanottajalle. Kynä toimii myös kauko-ohjaimena. Sillä voit hallita kameraa ja näyttää kuvia kamerastasi. Voit tarvittaessa käyttää sitä
Jos Suunnon pääosin Suomessa suunnitellut ja valmistetut kellot eivät ole aiemmin koristaneet rannettasi ja puskeneet sinua eteenpäin urheilussa ja elämässä niin suosittelen, että luet tämän jutun ja laitat uuden Suunto 7:n harkintaan. Löydät kellon nyt edulliseen hintaan verkkokaupastamme. Suunto 7 on Suunnon ensimmäinen kello, jossa yhdistyy sekä GPS-urheilukellon että älykellon ominaisuudet. Kello on yhteensopiva sekä iOS- että Android-laitteille muutamilla eroilla näiden kahden käyttöjärjestelmän välillä. Kello sisältää mm. maksuttomat ulkoilukartat ja Wear OS by Google -käyttöjärjestelmän omaisuudet kuten myös Googlen lukemattomat sovellukset. Sinulle käyttäjänä nämä ominaisuudet merkitsevät muun muassa sitä, että voit jatkossa jättää kaikki muut laitteet kotiin treenin ajaksi. Kellossa kulkee mukana ihan kaikki mitä tarvitset ja rannesykeanturin ansiosta saat dataa suorituksestasi. Seuraavaksi kerronkin ominaisuuksista vähän lähemmin. Katt
Reissussa on mukava osata paikallisen kielen perussanastoa, kuten vaikka ”Missä on vessa?”, ”Paljonko maksaa?”, ”Saanko laskun?". Vaikka englantia puhutaankin usein ainakin auttavasti, on mielestäni kohteliasta osata hiukan maan omaa kieltä.Oman kokemuksen perusteella paikalliset arvostavat, jos edes yrität. Tällöinhän tuo ulkomaalainen on nähnyt vaivaa opiskellakseen edes yhden paikallisen sanan. Lentokoneessa opettelemasi lause nostaa hymyn lokaalin huulille, joko ilahtuneisuudesta tai sitten huvittuneisuudesta. Molemmat mielestäni hyviä vaihtoehtoja. Ja onhan se kielen opiskelu muutenkin antoisaa! Testasin muutamaa kielenopiskelusovellusta ja alta löytyy pinta raapaisut viiteen eri vaihtoehtoon. WordDiveWordDive on suomalainen kielenoppimissovellus, jossa luvataan kielen kehittyminen seuraavalle tasolle jopa kolmessa kuukaudessa. Alkuun tehdään testi, jossa mitataan sen hetkinen kielenosaamisen taso. Tämän jälkeen siirrytään tehtäviin. WordDive kertookin, että sovellus osaa optimoi
Samsung julkaisi 11.2. kolme uutta Galaxy S -sarjalaista puhelinta seuraajiksi Galaxy S10 -sarjalle. Uutuuksien mallinimet ovat Galaxy S20, Galaxy S20+ ja Galaxy S20 Ultra. Galaxy S20 -mallit eroavat toisistaan mm. näytön koossa, kameroissa ja akun koossa. Kaikki mallit tukevat sekä 4G:tä että 5G:tä. Näyttökoot ovat kasvaneet edeltäjistään, mutta samalla puhelinten koot ovat pysyneet ennallaan. Kaikissa malleissa näyttö myös kaartuu sivuilta, mutta vähemmän kuin Galaxy S10 -sarjalaisissa. Äänenvoimakkuus- ja virtapainikkeet sijaitsevat oikealla kyljellä ja vasemmalla kyljellä ei ole lainkaan painikkeita. Uutena ominaisuutena Galaxy S20 -sarjassa on 8K-tarkkuuden UHD-videokuvausominaisuus. Tässä S20-sarjan kaikissa malleissa on pölyn- ja vedenkestävyyden takaava IP68-sertifikaatti, jonka mukaan laite kestää veteenupotusta jopa 1,5 metrin syvyyteen puolen tunnin ajaksi. Samsung kertoo S-sarjalaisten olevan valmistamistaan laitteista tehokkaimpia suo
Apple julkisti uudet puhelimensa ja käyn tässä artikkelissa läpi millaisista laitteista on kyse. Malleja on myynnissä kolme: iPhone 11, iPhone 11 Pro ja iPhone 11 Pro Max. Apple julkisti myös uudet versiot älykellosta ja tabletista. Alla Yhteisön esittelyt Apple Watch Series 5 -älykellosta ja Apple iPad tabletista: Esittelyssä Apple Watch Series 5 Esittelyssä uusi Apple iPad – Seitsemännen sukupolven mahdollisuuksia Apple iphone 11 Kaksi kameraa saavat Applen mukaan kuvasi näyttämään kauniimmalta kuin koskaan ennen. Uudella kameratekniikalla voit laajentaa laajakuvasi ultralaajakuvaksi. Kamera tallentaa myös kuvan ulkopuoliset tapahtumat ja voit liittää ne ottamaasi kuvaan halutessasi. Ultralaajakuvalla saat kuvaan neljä kertaa laajemman näkymän kuin tavallisella kuvalla. Kamera tunnistaa ihmisen kuvasta ja käsittelee sitä eri tavalla kuin kuvan muita elementtejä, muttei kuitenkaan taustan kustannuksella. Videokuvaamisen luvataan myös
Laajasti maailmalla käytössä olleen Windows 7 -käyttöjärjestelmän tuki on tullut tiensä päähän. Microsoft suosittelee käyttäjiä päivittämään laitteensa Windows 10 -käyttöjärjestelmään tai hankkimaan uuden laitteen, jossa tämä tuoreempi Windows jo löytyy valmiina asennettuna. Päivittämiseen löytyykin useita syitä, mutta kerrataan vielä eroja näiden käyttöjärjestelmien välillä. Käynnistysvalikko Windows 7:ssä on melko perinteinen Windows XP:tä ja Windows 98:a jäljittelevä ulkoasu. Yksinkertainen käynnistysvalikko on melko helppo ymmärtää. Käynnistä-painikkeen kautta löydät luettelosta etsimäsi ohjelman tai pääset ohjauspaneeliin. Ei liikaa häiriöitä ja pääset sitä kautta navigoimaan PC:lläsi. Käynnistysvalikko on melko samankaltainen Windows 10:ssä, mutta siihen on lisätty tiettyjä ominaisuuksia. Windows 8:sta tutut ruudut löytyvät nyt käynnistysvalikon oikeasta reunasta. Näiden ruutujen tarkoitus on näyttää käyttäjälle nopeasti tarpeellista tietoa tai tuoda
Onko sinulla jo tili? Kirjaudu sisään
Eikö sinulla ole vielä tiliä? Luo tili
Enter your E-mail address. We'll send you an e-mail with instructions to reset your password.