Telia Yhteisö on Vain luku -moodissa, kunnes sulkeutuu kokonaan lokakuussa
Kiinnostavia uutisia Telian tuotteista, yhteyksistä sekä tietotekniikasta.
Viimeksi kommentoitu
Ad Astra on James Grayn yhdessä Ethan Grossin kanssa kynäilemä tieteiselokuva. Elokuva on Grayn tähän mennessä suurin tuotanto, joka on tehty isolla budjetilla. Katsoin tämän elokuvan ilman minkäänlaisia ennakkotietoja ja yllätyin. Kyseessä ei tosiaan ole tavanomainen avaruusseikkailu, vaan hidastempoinen vaellus aurinkokunnan läpi, jossa pohditaan ihmisyyttä ja elämän tarkoitusta. Toisena esittelyssä on norjalainen Jens Jonssonin ohjaama elokuva Spionen. Elokuva kertoo näyttelijättärestä Sonja Wigertistä, joka saa yllättäen huomiota natsisotilaalta ja ajautuu kaksoisagentiksi. Löydät molemmat elokuvat Telia TV:n vuokraamosta. Ad Astra K15Genre: Tieteisseikkailu, Draama, Sci-FiKesto: 118 minuuttia Eletään lähitulevaisuutta ja ihmiskunta on alkanut asuttamaan avaruutta. 29 vuotta sitten Yhdysvaltojen ansioitunut astronautti H. Clifford McBride (Tommy Lee Jones) sai tehtäväkseen lähteä tutkimusmatkalle, jonka tarkoituksena oli etsiä uusia asutettavia pla
Elokuvamaailman halutuimmat pystit – Oscar-palkinnot jaettiin jälleen hetki sitten ja parhaan naispääosan Oscarin vei Renée Zellweger elokuvasta Judy. Hänet palkittiin myös aiemmin tammikuussa samaisesta roolistaan Golden Globe -palkinnolla. Sukelletaan seuraavaksi Reneen nuoruuteen sekä uran alkuaikoihin ja katsotaan mistä leffoista voit tähden bongata. Renée Kathleen Zellweger syntyi Katyn kaupungissa, Texasissa 25. huhtikuuta 1969 perheen toiseksi lapseksi. Hänen isänsä Emil oli sveitsiläissyntyinen sähköinsinööri ja äiti Kjellfrid Norjasta kotoisin oleva sairaanhoitaja ja kätilö. Isoveli Andrew on häntä kaksi vuotta vanhempi. Renee oli nuoruudessaan varsin urheilullinen, hän harrasti jalkapalloa, koripalloa ja baseballia. Lisäksi hän oli koulunsa cheerleader-joukkueessa, voimisteli ja oli jäsenenä erilaisissa kerhoissa. Viimeisenä high school -vuotenaan hänet äänestettiin unelmien treffikaveriksi. Draamakurssi antoi sysäyksen näyttelemiseen Zellweger haaveili nuoruud
Tällä viikolla esittelemme vastikään Telia TV vuokraamoon ilmestyneet uutuudet Motherless Brooklyn sekä Lucy in the Sky. Jos pidät rikosdraamoista ja löyhästi tositapahtumiin perustuvista elokuvista, niin suosittelemme näitä kahta katseluun. Mukavia elokuvahetkiä! Motherless Brooklyn Ikä: 16 Genre: Draama, rikos Kesto: 144 minuuttia Motherless Brooklyn on vuonna 2019 ensi-iltansa saanut amerikkalainen rikosdraama. Elokuvan on ohjannut, käsikirjoittanut ja tuottanut Edward Norton. Leffa perustuu samannimiseen romaaniin vuodelta 1999, jonka on kirjoittanut Jonathan Lethem. Suomessa romaani on julkaistu vuonna 2017 nimellä Orpojen Brooklyn. Motherless Brooklynin tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun New Yorkiin, jossa Norton näyttelee Touretten syndroomaa sairastavaa rikostutkijaa Lionel Essrogia. Lionel Essrog (Edward Norton), Gilbert Coney (Ethan Suplee), Danny Fantl (Dallas Roberts) ja Tony Vermonte (Bobby Cannavale) työskentelevät etsivätoi
Helmikuu tarjoaa jälleen parastaan kun sarjauutuudet täyttävät sekä C Moren, että HBO:n suoratoistopalvelut. Luvassa on niin kotimaista alkuperäissarjaa kuin pohjoismaistakin rikosdraamaa, koskettavia dokumenttisarjoja unohtamatta. Tässä osa C Moren ja HBO:n sarjauutuuksista, joiden parissa on mukava viettää vapaa-aikaa omalla kotisohvalla. HBO Nordic -ohjelmakirjaston, C Moren suoratoistopalvelun sekä kanavapaketit saat tilattua verkkokaupastamme. Kannattaa myös kurkata mahdolliset "maistiaistarjoukset" sekä yhdistelmäpaketit. C Moren uutuudet Line of Duty 5. kausi 1.2. C More -suoratoistopalvelussa Palkitun rikossarjan keskiössä on fiktiivinen AC-12-yksikkö, joka tutkii korruptiota brittien poliisikunnassa. Sarjan on luonut Jed Mercurio (Bodyguard, Bloodlands). Kauden kaikki kuusi jaksoa julkaistaan C Moressa kerralla, myös aikaisemmat kaudet ovat katsottavissa C Moressa. Blood 2. kausi 1.2. C More -suorat
Tällä viikolla elokuvaesittelyssä on mukana kaksi kulttimaineen saavuttaneiden kauhuelokuvien jatko-osat. Kauhukomedioiden faneille herkkua tarjoaa Zombielandin jatko-osa Zombieland: Double Tap. Tutun nelikon viihdyttämänä saat toden totta heittää aivot narikkaan. Doctor Sleep vie sinut Stephen Kingin maailmaan legendaarisen Hohto-elokuvan jatko-osassa. Doctor Sleep on vuokrattavissa 16.3. lähtien ja Zombieland: Double Tap -elokuvan löydät heti Telia TV vuokraamosta. Zombieland: Double Tap Ikäraja: 16Genre: kauhukomediaKesto: 99 minuuttia Noin vuosikymmen sitten elokuvasta Zombieland tuli hitti. Zombielandista tuttu nelikko nähdään nyt jatko-osassa Zombieland: Double tap. Sääntöjä zombien valloittamalla pallolla riittää ja yksi niistä on "Double Tap", zombia on ammuttava kahdesti. Zombi-tuhoaja ja isähahmo Tallahassee (Woody Harrelson), nörtähtävä sääntöspesialisti Columbus (Jesse Eisenberg), vapaamielinen kaunotar Wichita (Emma Sto
Tämän viikon elokuvauutuuksina esittelemme toisen maailmansodan aikaan perustuvan A Hidden Lifen sekä road movie The Jesus Rollsin. Molemmmat elokuvat ovat katsottavissa Telia TV Vuokraamossa. Telia TV sovelluksen saat maksutta käyttöösi ja ensimmäisen elokuvan ilmaiseksi! A hidden life Ikäraja: K 16 Genre: Draama Kesto: 174 minuuttia A Hidden Life on tositapahtumiin perustuva tarina unohdetusta sankarista, Franz Jägerstätteristä (1907-1943), joka kieltäytyi aatteensa puolesta taistelemasta Hitlerin joukoissa toisen maailmansodan aikana. Rangaistuksena maanpetoksesta häntä uhkaa kuolemantuomio, mutta itävaltalainen maanviljelijä löytää toivon vankkumattomasta uskostaan ja rakkaudestaan vaimoaan ja lapsiaan kohtaan. Pääosissa nähdään August Diehl Jägerstätterinä ja Valerie Pachner hänen Franziska-vaimonaan. Mukana on myös nimekkäämpiä näyttelijöitä: Matthias Schoenaerts, Bruno Ganz sekä Michael Nyqvist. Tapahtumat sijoittuvat idylliseen Rad
Tällä viikolla ovat esittelyvuorossa kaksi täysin erilaista elokuvaa - kassamagneettinakin tunnettu Joker sekä lastenelokuva Dora. Katsottavaa löytyy niin vanhemmille kuin lapsillekin. Molemmat elokuvat löydät Telia TV:n vuokraamosta. Joker Ikäraja: 16 Genre: Jännitys, draama Kesto: 122 min. ”Kävelin juuri ulos Joker-elokuvasta. Liian kammottavaa katsoa, kuinka elokuva ihannoi aseväkivaltaa ja mielenterveysongelmia.” ”Kieltäkää tämä elokuva! Sillä on psykologinen lähestymistapa.” Tämänkaltaisia kommentteja Joker-elokuva sai ensi-illan jälkeen. Se aiheutti mielipahaa ympäri maailman ja oli yksi viime vuoden puhutuimmista elokuvista. Se on realistinen kuvaus elinikäisestä kaltoinkohtelusta, jota on vaikea katsella. Elokuva sai peräti 11 Oscar-ehdokkuutta vuoden 2019 Oscar-gaalassa voittaen parhaan miespääosan ja parhaan musiikin Oscar-palkinnon. Elokuva kertoo Arthur Fleckistä (Joaquin Phoenix), joka kärsii mielenterveysongelmista.
Tämänkertaiset elokuvauutuudet vievät tunnelmasta toiseen. Esittelyssä on poliittinen, tositapahtumiin perustuva jännitysdraama Official Secrets, sekä rakastettuun kirjaklassikkoon pohjautuva seikkailuelokuva Erämaan kutsu. Molemmat uutuusleffat löydät Telia TV:n Vuokraamosta. Jos sinulla ei vielä ole Telia TV -palvelua, pääset ottamaan sen käyttöösi tästä. Ensimmäisen leffavuokrauksen saat maksutta. Official Secrets Ikäraja: K7 Kesto: 112 minuuttia Genre: Jännitys, Draama, Romantiikka Official Secrets on Oscarin voittaneen ohjaaja Gavin Hoodin käsialaa. Tositapahtumiin perustuva poliittinen trilleri paljastaa vuonna 2003 olleen Irakin sodan korruption. Näyttelijäkaarti on vakuuttava ja suoritukset sen mukaisia. Varsinkin päähenkilöä näyttelevä Keira Knightley on sävähdyttänyt arvostelijoita roolisuorituksellaan. Muissa rooleissa esiintyvät Matthew Goode, Matt Smith sekä Ralph Fiennes, joka on suurelle yleisölle tuttu mm. Lord Voldemortin
Tämän viikon leffauutuudet ovat täynnä draamaa ja jännitystä. Esittelemme huumediilereiden maailmaan sijoittuvan elokuvan Arkansas, sekä naisiin kohdistuvaan väkivaltaan pureutuvan Darkness Falls -leffan. Molemmat elokuvat ovat tämän viikon uutuuselokuvia ja vuokrattavissa Telia TV:n kautta. Telia TV sovelluksen saat maksutta käyttöösi ja ensimmäisen elokuvan vuokraus on maksuton! Arkansas Ikäraja: K16 Kesto: 117 min Genre: jännitys, rikosdraama John Brandonin samannimiseen kirjaan perustuvassa elokuvassa toista pääosaa näyttelevä Clark Duke bebytoi nyt ohjaajan roolissa. Tässä huumediilereiden maailmaan sijoittuvassa leffassa katsoja pääsee seuraamaan diilereiden Kyle Ribbin (Liam Hemsworth) ja Swin Hornin (Clark Duke) touhuja huumeparonin Frogin (Vince Vauhgn) käskyvallan alla. Miehen, jota he eivät ole koskaan tavanneet. Ribb ja Horn ajautuvat kimppaan ja yhteiseen diilerin hommaan sattumuksien kautta. He päätyvät peitetyöhön puistonvar
Koululaisten syyslomaviikot alkavat rullata tästä viikonlopusta eteenpäin, ja monen harrastuskin pitää viikon tauon. Niinpä perheen nuorimmille vapautuu aikaa enemmän vaikkapa elokuvien katselulle. Seuraavassa esittelen kaksi elokuvaa, joista ensimmäinen soveltuu pikkukoululaisillekin, ja jälkimmäinen enemmän yläkoululaisille. Asterix ja taikajuoman salaisuus K7 Kesto: 86 min. Genre: Animaatio, seikkailu Viime vuonna ensi-iltansa teattereissa saanut elokuva on nyt nähtävillä myös Telia TV:ssä. Asterix ja Obelix nähdään animaationa nyt jo kymmenettä kertaa! Tämä ranskalainen elokuva perustuu toisena ohjaajana toimineen Alexander Astierin alkuperäistarinaan. Siinä teemoina esiin nousee yhteishenki ja kuinka porukalla voidaan taltuttaa paha. Elokuvassa nähdään ja kuullaan Asterixille tyypillistä kepeää huumoria, joka osin saattaa mennä nuorimmilta katsojilta ohi, mutta voi aiheuttaa kypsemmälle katsojakunnalle hauskoja hetkiä. Pa
Vietä viikonloppu supersankarien seurassa! Viikonlopun leffatärpeissä syvännytään kriitikoiden ja katsojien rakastamaan Avengers: Endgame:iin ja vihastusta herättäneeseen Hellboy(2019) rebootista. Viikonlopun leffatärpit ja muut uutuusleffat ovat katsottavissa tuttuun tapaan Vuokraamosta. Avengers: Endgame 174 min Toiminta, seikkailu K12 Yksi monia koskettanut aikakausi tulee päätökseensä Avengers-elokuvasarjan huipennuksessa. Sarjakuviin perustuvaan elokuvasarjaan kuuluu kolme aiempaa Avengers-elokuvaa (The Avengers, The Avengers: Age of Ultron, Avengers: Infinity War), mutta jotta elokuvaan pääsee kokonaisvaltaisesti mukaan, on katsottava toistakymmentä aiempaa Marvelin supersankarileffaa. Russon veljesten ohjaama Avengers: Endgame on suoraa jatkoa edelliselle Infinity Warille, jossa toista vuosikymmentä toiminnallaan sykähdyttäneet sankarit eivät saaneet pakettiin taistelua Thanos-pahista (Josh Brolin) vastaan. Edellisessä leffassa Avengersit otti
Murha Sandhamnissa on alunperin kirjailija Viveca Stenin luoma dekkarisarja, jonka ensimmäiset kaudet kertoo juristi Nora Lindestä ja poliisi Thomas Andreassonista. Vuonna 2008 ilmestynyt kirja Syvissä Vesissä on Sandhamnin murhien aloitusosa. Kirjat ovat olleet kansainvälinen myyntimenestys ensijulkaisustaan lähtien ja niinpä siitä on tehty myös Murha Sandhamnissa -tv-sarja. Viimeisimmät kaudet kuitenkin ovat alkaneet elää omaa kirjoista riippumatonta elämää. Sarjan tapahtumat sijoittuvat Tukholman saariston itäreunalla sijaitsevaan Sandön saarelle, jossa paistaa aina aurinko, huvilat ovat kuin postikortista ja "seglarbulle" tuoksuu lähileipomosta. Saari-idylliä parhaimmillaan. Sarjan pääosaa Nora Lindeä esittää Alexandra Rapaport, joka on tuttu mm. Gåsmamman-sarjasta. Nora asuu talvet mantereella ja kesäisin saarella. Toista päähenkilöä, edellisellä kaudella mukaan astunutta norjalais-ruotsalaispoliisi Alexander Forsmania esittää Nicolai Cleve Boch. Sarjassa ratkotaan murhien lisäksi
Eikös puput ja kaniinit liity oleellisesti pääsiäiseen? Jos olet sitä mieltä, niin tässä kaksi tärppiä poimittuna Telia TV:n vuokraamon pupuleffatarjonnasta. Toinen niistä on selkeästi pääsiäiseen sidottu, toinen ei niinkään, vaikka kaniineja siinäkin vilistää. Kumpikin elokuva yhdistää elävää kuvaa sekä digianimaatiota, kummassakin on eläimet tuotu ns. ihmisten maailmaan inhimillisiksi olennoiksi ihmisten rinnalle. Jos nämä leffat eivät sytytä, niin katso Yhteisöstä kattava kokoperheen leffojen esittelyntai aikuisempaan makuun elämänkertaelokuvien esittely, josko niistä löytyisi kivaa katsottavaa. Petteri Kaniini Petteri Kaniini on näistä elokuvista uudempi, vaikka tämä Beatrix Potterin kirjoihin perustuva tarina ja hahmot juontavatkin juurensa yli sadan vuoden taa. Jos tiedät ja tunnet Potterin Petteri Kaniini -tuotantoa, niin tämä elokuva ei ehkä vastaa sitä herkkää ja somaa mielikuvaa, mikä kirjojen kuvituksesta tulee mieleen, vaikka
Tällä viikolla pidetään hauskaa sarjakuvien parissa! Elokuvat Fingerpori ja The Addams Family pitävät huolen, että niin pienillä kuin isommillakin on hauskaa TV:n ääressä. Molemmat elokuvat löydät Telia TV vuokraamon uutuuksista. Fingerpori Ikäraja: 12Genre: komediaKesto: 85 minuuttiaLuetko aina lehdistä Fingerpori-sarjakuvat? Siinä tapauksessa tiedät mitä tuleman pitää. Lyhyistä sarjispätkistä on tehty neljään eri episodiin jaettu komediakimara. Elokuvan suurin viehätys ei välttämättä kiteydy vain sanaleikkeihin ja vitseihin, vaan osaltaan myös sen retroon lavastukseen, puvustukseen ja maskeeraukseen. Pertti Jarlan sarjakuvien taivuttaminen valkokankaalle on ollut ohjaaja Mikko Koukille haastava savotta, jossa on tarvinnut osata yhdistää sekä fingerporismia etä tarinankerrontaa.Kari Väänäsen esittämä Fingerporin kaupunginjohtaja Aulis Homelius saa elokuvan ensimmäisen parikymmenminuuttisen. Homeliuksen tarinaa seurataan päivän verran aamusta iltaan kotoa kaupungintalolle töihin, ill
Tällä viikolla päästään 60-70-luvun taitteen Hollywoodiin ja elokuvamaailman murroskauteen. Vastapainoksi esittelemme elokuvan, jossa joudutaan Floridassa pyörremyskyn armoille ja tulvan valtaamaan kaupunkiin veden vangeiksi. Kumpikin elokuva ovat uusimpien joukossa Vuokraamossa. Once Upon a Time in Hollywood Ikäraja:K16Genre: DraamaKesto: 160 minuuttia Nähtyäni Once Upon a Time in Hollywood -elokuvan Vuokraamossa, halusin välittömästi linnoittautua sohvalle ja katsoa tämän Quentin Tarantinon yhdeksännen teoksen. Satuin sattumalta olemaan samaan aikaan Berliinissä Sony Centerin kulmilla, kun elokuvan tähtisikermä asteli punaiselle matolle, joten pakkohan tämä oli nähdä. Elokuva kertoo parhaat päivänsä nähneen Rick Daltonin (Leonardo DiCaprio) ja hänen parhaan ystävänsä ja stunttimiehensä Cliff Boothin (Brad Pitt) tarinan 1960-luvun Hollywoodissa. Dalton on 1950-luvun länkkärielokuva Bounty Lawin tähti ja hän pelkää uransa olevan lopussa. Hollywood on murroksessa ja Rick Dalton yrittää
Nyt on tulossa toimintaa täynnä oleva tärppipostaus! Tällä kertaa kaksi toimintauutuutta esittelyssä: John Wick Chapter 3: Parabellum ja X-Men: Dark Phoenix. Ei muutaku shoot'em up! John Wick Chapter 3: Parabellum Toiminta 118min K16 Keanu Reeves tähdittää pääosassa John Wick -jännärin kolmatta osaa. Tällä kertaa John Wick on erotettu tapettuaan sarjamurhaajakillan jäsenen ja hänen päästään on luvattu 14 miljoonan dollarin palkkio. Tästä elokuvasta ei vauhtia puutu. Otetaan tavanomaisen toimintapläjäyksen lisäksi mukaan vielä koiria, moottoripyöriä ja hevosia. Siinä on meininkiä! Elokuvassa näyttelee myös Halle Berry (Sofia), Ian McShane (Winston) ja Laurence Fishburne (Bowery King). X-Men: Dark Phoenix Toiminta 113min K12 X-Menin takuuvarma toimintaseikkailu jatkuu viimeiseen osaan vähintäänkin yhtä jännittävänä kuin aiemmatkin. Sophie Turner on tehnyt hienoa duunia Game of Thronesin jälkeen tässä elokuvassa näy
Tämän viikon leffatärpeissä on Oscar-ehdokkaanakin ollut ja lukuisia kansainvälisiä palkintoja pokannut Jojo Rabbit ja kriitikoiden arvostama A Beautiful Day in the Neighborhood. Taika Waititin ohjaama Jojo Rabbit kolahtaa huumorinystävälle ja miksei myös muuhunkin makuun - natsi-Saksaan sijoittuva elokuva käsittelee Euroopan historian surullisinta ajanjaksoa huumorin keinoin taidokkaasti. A Beautiful Day in the Neighborhood on lämminhenkinen tositapahtumiin perustuva draama, jossa keskitytään kyynisen toimittajan ja ikonisen tv-juontajan ystävyyteen. Molemmat leffat nyt Telia TV -vuokraamossa! Jojo Rabbit (2019) Ikäraja: 12 Kesto: 1h 49min Genre: komedia, satiiri, maailmansota Jojo Rabbit on toisen maailmansodan aikaiseen Saksaan sijoittuva hulvaton satiirikomedia, jonka pääosassa on natsifanaatikko Jojo (Roman Griffin Davis) ja hänen erehdyttävän paljon Adolf Hitleriä muistuttava kömpelö mielikuvitusystävä (Taika Waititi). Hitler-Jugendiin kuulu
Krista Kosonen on yksi Suomen monipuolisimmista ja tunnetuimmista näyttelijöistä. Lähes kaikki suomalaiset osaavat yhdistää Kososen lukuisiin televisio-sarjoihin, teatteriin sekä leffarooleihin, joita tältä näyttelijältä löytyy runsain mitoin. Näyttelijä tunnetaan muun muassa rooleistaan Puhdistuksessa, Kätilössä, Juoppohullun päiväkirjoissa sekä television puolelta huippusuositun Putouksen vakikasvona vuosien 2010-2014 aikana. Hänet on nähty näiden lisäksi monissa muissakin tuotannoissa, ja näyttelijää on myös palkittu roolisuorituksistaan. Krista Erika Kosonen syntyi Espoossa 28. toukokuuta 1983. Näyttelijän ura oli hänellä haaveissa jo varmasti nuorena, sillä hän kävi lukionsa Kallion taidepainotteisessa lukiossa, josta valmistumisen jälkeen hän opiskeli Lahdessa vuodenpäivät näyttelijäntyötä. Vuonna 2009 hän valmistui Teatterikorkeakoulusta teatteritaiteen maisteriksi CV:ssään jo aikaisemmilta vuosilta runsas nippu rooleja niin televisiossa, teatterissa kuin va
Kesäkuussa meitä helli lämpöiset ilmat ja heinäkuu käynnisteltiin vesisateessa. Jos kuraleikkien sijaan haluat katsoa telkkaria, niin laitanpa tästä sinulle parit suositukset tulemaan. Kanavat saat tilattua käyttöösi Telian verkkokaupasta. c moren uutuudet Line of Duty – 4 kausi 1.7. C Moren suoratoistopalvelussa Fiktiivinen AC-12-yksikkö tutkii korruptiota brittien poliisikunnassa. Pääosissa sarjassa ovat: Martin Compston, Vicky McClure, Thandie Newton ja Adrian Dunbar. C Moren suoratoistopalvelussa on nähtävillä myös aiemmat kaudet. Vida – 3. kausi 9.7. C More suoratoistopalvelussa ja C More Series -kanavalla Odotettu viimeinen kausi kriitikoiden ylistämästä Vida-sarjasta. Draamasarjassa seurataan meksikonamerikkalaisiasiskoksia, jotka ovat päätyneet etäisiksi lapsuusvuosien jälkeen. Siskokset tapaavat yllättäen Los Angelesin korttelissa ja joutuvat kohtaamaan äitinsä vaietun identiteetin. Kaudella kolme paljastetaan su
Syksy on niin uusien TV-sarjojen kuin vanhojen tuttujen ohjelmien uusien tuotantokausien kulta-aikaa! Alla esittelyssä muutamia poimintoja niin HBO:lta, C Morelta kuin Paramount+:lta. Jokaiselle jotakin, olkaa hyvät:smileyhappy: Mrs. Fletcher Mrs. Fletcher saa ensi-iltansa kuun lopussa, ja on HBO:n yksi monista syksyn uutuksista. Tämä seitsenosainen komediasarja perustuu kirjailija Tom Perrottan samannimiseen kirjaan, ja se kertoo tarinaa Eve Fletcherin (Kathryn Hahn) ja hänen poikansa Brendanin (Jackson White) elämästä. Eve on yh-äiti ja käy läpi keski-iän kriisiä etsien itseään ja naiseuttaan, kun Brendan-poika on muuttanut pois kotoa opiskelemaan collegeen. Brendan puolestaan kohtaa omat haasteensa opiskelijaelämässä. Genre: komedia 1. tuotantokausi alkaa maanantaina 28.10. Saatavilla: HBO The Walking Dead Sarjan yhdeksännellä kaudella seurataan kuinka apulaisseriffi Rick Grimes (Andrew Lincoln) johtaa
Aloitimme viime kuussa Näyttelijäspesiaali -juttusarjan, jossa esittelemme kuukausittain yhden näyttelijän tai näyttelijättären ja nostamme muutaman leffavinkin hänen tuotannostaan. Viime kuun juttusarjassa keskityimme Scarlett Johanssonin tuotantoon, tällä kertaa on vuorossa lahjakas, hieman erilaisissa sankarirooleissa nähty Dev Patel. Lontoolaisen intialaisperheen kuopus Dev Patel syntyi Lontoossa asuvaan intialaisperheeseen 23. huhtikuuta 1990. Hänen vanhempansa ovat hinduja ja alunperin kotoisin Nairobista Keniasta. Kummankin tie vei kuitenkin erikseen Englantiin, jossa he menivät naimisiin ja saivat kaksi lasta. Dev syntyi kuopuksena perheeseen isosiskonsa jälkeen. Vaikka Dev ja hänen siskonsa syntyivätkin Englannissa, heidät kasvatettiin silti vanhempiensa tavoin hindun uskoon, ja perinteitä myös vaalittiin opettamalla gujaratin kieltä englannin kielen lisäksi. Ennen näyttelijänuraansa Dev Patel loisti kamppailulajeissa. Hän aloitti Taekwo
Tässä kuussa sarjauutuudet täyttävät taasen sekä C Moren että HBO:n suoratoistopalvelut. Luvassa on mm. Keeping Up with the Kardashians:n odotettu viimeinen tuotantokausi sekä Lena Dunhamin tuottama draamakomedia Genera+ion. Esittelen tässä osan C Moren ja HBO:n sarjoista, joista Suurmestari UK on katsottavissa jo C Morella. HBO Nordic -ohjelmakirjaston, C Moren suoratoistopalvelun sekä kanavapaketit saat tilattua verkkokaupastamme, josta löydät myös ajankohtaiset tarjoukset. C Moren uutuudet Suurmestari UK, kaudet 6-8 + Champion of Champions Special1.3. vain C More -suoratoistopalvelussaBrittien Suurmestari-viihderealityssä (Taskmaster) kisataan toinen toistaan omituisemmissa haasteissa eikä naurulle ole tulla loppua. Miten ihmiset voivatkin ratkoa tehtäviä niin eri tavoin? C Moressa julkaistaan brittikausien 6-8 kaikki jaksot sekä kaksiosainen Champion of Champions Special kerralla. Metsästäjät, 2. kausi8.3. C More -suoratoistopalvelu8.3. klo 22
Kesäkuun ensimmäinen viikonloppu starttaa helteiden paahteessa. Jos sateinen sää sattuu iskemään tai kesätyö pitää sinut visusti neljän seinän sisällä, niin viikonlopun leffatärpit kuljettavat sinut kesälomamatkalle maailmaan ääriin. Fasten your seat belts! Call Me By Your Name (2017) Romanttinen draama 2h12min K12 Call me by your name on samannimiseen romaaniin perustuva romanttinen draamaelokuva. Vuonna 1983 Elio (Timothée Chalamet) matkustaa vanhempiensa kanssa totuttuun tapaan perheen vapaa-ajan asunnolle viettämään kuusiviikkoista kesälomaa. Professori-isän avuksi on kutsuttu myös 24-vuotias Oliver toimimaan tutkimusassistenttina kesän ajaksi. Komea Oliver herättää kiinnostusta paikallisissa tytöissä, eikä se jää Elioltakaan huomaamatta. Elion kesäloma on täydellinen sekoitus pianonsoittoa, lukemista ja rentoa oleskelua hänestä kiinnostuneen paikallisen Marzian kanssa hiljaisessa italialaisessa kylässä. Miljöö on mitä täydellisin, ja kuivan
Viikonloppu lähenee taas kovaa vauhtia. Tämän viikonlopun leffatärpeiksi on valittu kaksi uutuuselokuvaa Telia TV Videovuokraamosta: Mom Squad ja Fighting With My Family. Molemmat elokuvat ovat hyväntuulisia komedioita, joita on lepposa katsella. Pystyt vuokraamaan elokuvan niin puhelimella, tabletilla, tietokoneella kuin digiboksilla. Uutena asiakkaana saat ensimmäisen elokuvan vuokrauksen ilmaiseksi. Mom Squad 2019, 95 minuuttia, Viimeksi tulleet, Komedia Mom Squad on tänä vuonna ensi-iltansa saanut komedia elokuva. Hongkongissa tuore äiti Line elää riehakasta jet set -elämää yhdessä miehensä Bjørnin kanssa. Kun Linelle selviää, että Bjørnillä on suhde heidän filippiiniläisen lastenhoitajansa kanssa, hän matkustaa raivoissaan vihonviimeiseen paikkaan, josta mies häntä osaisi etsiä - kotikyläänsä Etelä-Fynille. Lyhytaikaiseksi aiotusta käynnistä muodostuu pidempi matka kotiin omille juurille, turhautuneen keraamikkoserkku Majan ja iloisen äitiryhmän luokse.
Tällä viikolla paneudumme kirjailija J. R. R. Tolkieniin ja hänen tuotantoonsa. Telia TV vuokraamon tarjontaan on vastikään tullut elokuva Tolkien, ja sen johdosta pyhitämme tämän koko leffaviikonlopun kyseiselle kirjailijalle ja hänen tuotannolleen. Tolkienin kirjat ovat varmasti meille kaikille tuttuja. Viime vuosikymmenien aikana hän on noussut entistä suurempaan suosioon monien tarinoiden päädyttyä valkokankaalle nykysukupolvien iloksi. Kuinka moni meistä kuitenkaan tuntee miestä tarinoiden takana? Nyt meillä on mahdollisuus kurkistaa menneeseen, sinne mistä tarinat kumpusivat. Tolkien syntyi 1800-luvun lopulla. Hän jäi lapsena orvoksi, eli molemmat maailmansodat ja koki elämässään paljon sellaista mistä me voimme vain lukea historiankirjojen synkiltä lehdiltä. Kaikki tämä inspiroi häntä luomaan fantasiatarinansa, joista saamme tänäkin päivänä nauttia. Se mikä tekee Tolkienin ja hänen tuotantonsa etenkin meille suomalaisille erityisen mielenkiintois
Onko sinulla jo tili? Kirjaudu sisään
Eikö sinulla ole vielä tiliä? Luo tili
Enter your E-mail address. We'll send you an e-mail with instructions to reset your password.