Telia Yhteisö on Vain luku -moodissa, kunnes sulkeutuu kokonaan lokakuussa
Laite- ja tarvike-esittelyitä, arvosteluita ja uutisia.
Viimeksi kommentoitu
Huomaatko ilmojen kylmetessä tai alkukeväästä käsiesi kuivuvan tai huuliesi rohtuvan herkemmin? Tämä johtuu siitä, että ilma on silloin kuivempaa. Liian kuiva ilma voi myös kuivattaa limakalvoja, jonka vuoksi kurkku saattaa tuntua aamuisin karhealta. Ilmankostuttimen avulla voit kuitenkin pitää sisäilmasi aina sopivalla tasolla ja siten pitää ihosi sekä hengitystiet terveinä. Ilmankosteuden huomioiminen kotona onkin siis yhtä tärkeää ellei jopa tärkeämpää kuin lämpötilan seuraaminen. Miksi ostaa ilmankostutin? Sopiva sisäilman kosteus on tärkeää sekä terveyden, viihtyvyyden että ympäristön kannalta. Varsinkin lämmityskaudella kannattaa seurata sisäilman kosteustasapainoa. Oikea kosteustasapaino tekee hyvää terveydellesi sekä edesauttaa talvella helposti kuivuvan ihon ja kynsien hyvinvointia. Ilman kuivuus myös vaikuttaa siihen, miten koet lämpötilan. Esimerkiksi kuiva sisäilma saa huoneilman tuntumaan kylmemmältä. On siis helpompaa ja energiatehokkaampaa nostaa ilmankosteutta sen sijaa
Kun kuljet kaukana kaikesta, siellä missä normaalit matkaviestimet eivät enää toimi, on satelliittiverkko apunasi. Garmin InReach Mini 2 -satelliittiviestimen avulla voit pitää yhteyttä kotiisi, olit sitten missä tahansa. Garmin InReach Mini 2 on pienikokoinen satelliittiviestintälaite, joka kulkee vaikka repun hihnassa roikkuen. Korkeimmasta kohdastaan se on vain vajaan kymmenen sentin mittainen ja leveydeltään hieman yli viisi senttimetriä. Painoa on noin sata grammaa. Iskunkestävyysluokitus (MIL-STD-810) ja IPX7-vesitiiviysstandardi varmistavat sen, että laite ei säikähdä pienistä tai isommistaakaan kolahduksista ja kylvyistä. MIL-STD-810 on Yhdysvaltain armeijan kehittämä testiohjelma, joka koostuu useammasta laboratoriokoemenetelmästä sisältäen muun muassa testit iskunkestävyydestä ja korkeissa olosuhteissa toimimisesta.InReach Mini 2 on kätevä silloin kun liikut paikoissa, jotka ovat matkapuhelinverkon ulottumattomissa. Se toimii maailmanlaajuisen Iridium®-satelliittiverkon kautt
Laitevalikoimmme on saanut täydennystä kahdesta Garminin pyörätietokonemallista: Edge Explore 2 sekä Edge 130 Plus. Explore 2 -mallissa on panostettu erityisesti helppokäyttöisyyteen, kätevään kosketusnäyttöön ja hyvään akunkestoon. Edge 130 Plussan vahvuus on valmistajan mukaan terävä ja selkeä 1,8-tuumainen näyttö. Tutustutaanpa laitteisiin tarkemmin! Edge Explore 2 Edge Explore 2 on helppokäyttöinen GPS-pyöräilytietokone, jonka avulla voit keskittyä pyöräilyyn ja tutustua uusiin reitteihin. Garmin lupaa pyörätietokoneelleen jopa 16 tunnin akunkeston vaativassa käytössä, sekä 24 tuntia akunsäästötilassa. Voit luoda reittejä esimerkiksi Garmin Connect™ -sovelluksessa, Stravassa, Komootissa ja Wikilocissa ja synkronoida ne Edgeen hetkessä. Mikäli käytössäsi on yhteensopiva sähköpyörä, voit suunnitella reittisi akun tilan, avustuksen tason ja toimintasäteen mukaan. Edge 130 Plus Edge 130 Plus on pyörätietokone kompaktissa koossa. Laitteen käyttöönotto on helppoa: parita se älypuhelime
OnePlus on julkistanut uuden puhelinmallin, joka kantaa nimeä OnePlus 10T 5G. OnePlus kertoo, että se on halunnut keskittyä puhelimessa erityisesti lippulaivatason suorituskykyyn. Laitteesta löytyykin Qualcommin toukokuussa julkistama Snapdragon 8+ Gen 1 -järjestelmäpiiri, jonka kerrotaan olevan 10 prosenttia suorituskykyisempi ja yli 30 prosenttia energiatehokkaampi kuin edeltäjänsä Snapdragon 8 Gen 1. Puhelimessa on myös täysin uusi jäähdytysjärjestelmä, joka mahdollistaa paremman käyttökokemuksen. OnePlus 10T tulee saataville kahdessa näyttävässä värissä – Moonstone Black ja Jade Green. OnePlus 10T on nyt tilattavissa verkkokaupassamme. Huippusuorituskykyä, joka kestää koko päivän OnePlus 10T pitää sisällään alan johtavan pikalataustekniikan 150 W SuperVOOC Endurance Editionin ja puhelimen akku on 4800 milliampeeria. Valmistajan mukaan saat kolmen minuutin latauksella akun noin 30 prosentin tasolle, 10 minuuttia nostaa tason noin 70 prosenttiin ja 19 minuutilla puhelimen akku on täy
Autokamerat ovat yleistyneet huimaa vauhtia ja kasvattaneet suosiotaan. Eikä ihme, ne tuovat turvaa onnettomuuksissa ja muissa liikenteen vaaratilanteissa. Niillä voidaan tallentaa kätevästi videokuvaa liikenteestä tai tapahtumia auton sisältä. Kamerat ovat kooltaan suhteellisen pieniä ja ne on helppo kiinnittää kojelautaan tai tuulilasin sisäpuolelle. Kaikenlaiset reissuvideot ja road trip -tarinat ovat kovassa suosiossa, joten mikä onkaan helpompaa, kuin kuvata matkat pienellä ja huomaamattomalla autokameralla. Seuraavaksi tutustutaan lähemmin kolmeen Garmin Dash Cam -kojelautakameraan, jotka löytyvät verkkokauppamme valikoimasta. Garmin Dash Cam Mini 2 Garmin Dash Cam Mini 2 on 140 asteen katselukulmalla varustettu huomaamaton, autonavaimen kokoinen kojelautakamera. Kameran ohjaaminen onnistuu äänikomenoilla, joten voit pitää kädet turvallisesti ratissa. Kun kamera on liitetty ajoneuvon virtalähteeseen, se tallentaa sen jälkeen jatkuvasti. Tallennus on laadultaan 1080p:n HD-videokuv
ByteDancen CapCut on tämän hetken ylivoimaisesti ladatuin videomuokkaussovellus erityisesti TikTok-käyttäjien keskuudessa. Itse käytän CapCutia sen monipuolisuuden vuoksi, ja tässä artikkelissa näytänkin vaihe vaiheelta, miten sinäkin voit luoda helposti omia videoita. Aloittaminen on yksinkertaista; kokeile ensin harjoitusprojektilla ja testaile toimintoja laidasta laitaan! 😎Sisällysluettelo:Leikkaa ja trimmaa Siirtymät ja tehosteet Äänikäsittely Tekstitykset ja grafiikat Exporttaa ja julkaise! Leikkaa ja trimmaa CapCutilla (Android, iOS) voit leikata ja trimmata videoklippejäsi näppärästi. Valitse videoleikkeet kuvakirjastostasi, jolloin ne ilmestyvät projektin aikajanalle. Aikajanalla voit raahata niitä haluamaasi järjestykseen. Zoomaa haluamaasi kohtaan levittämällä aikajanaa suuremmaksi.Split -toiminnolla voit trimmata klippien aloitus- ja lopetuskohtia ja jakaa klippejä useampaan osaan. Undo-toiminnolla voit peruuttaa viimeisen muokkauksen. 1.) Sekuntinäytöstä näet videosi kokon
Xiaomi esitteli kevään uutuusmallinsa ja Redmi-sarja täydentyi useammallakin uudella puhelimella. Tällä kertaa esittelyvuorossa ovat Redmi Note 12 5G ja Redmi Note 12 Pro 5G. Hintapisteessä ne sijoittuvat keskihintaluokan edullisempaan päähän, ja ominaisuuksiensa puolesta sisältävät paljonkin sellaista, mitä tämän hintaluokan puhelimet eivät yleensä pidä sisällään. Redmi Note 12 Pro 5G Aloitetaan esittely Redmi Note 12 Pro -mallin tärkeimmistä ominaisuuksista. Ensimmäinen niistä on 6,67 tuuman Flow AMOLED-näyttö, jossa on adaptiivinen 120 hertsin virkistystaajuus. Näytön pinta on Corning® Gorilla® Glass 5 -lasia ja kosketustunnistus toimii 240 hertsin taajuudella. Näytössä on Full HD+ -tarkkuus ja maksimikirkkaus yltää 900 nitiin. Lisäksi näytössä on Dolby Vision ja HDR10+ -tuki. Dolby Vision teknologia mahdollistaa kirkkaammat värit, kontrastin ja yksityiskohdat. Nämä pääsevät oikeuksiinsa silloin, kun esimerkiksi elokuva tai sarja on tuotettu tällä formaatilla.Toinen mainitsemisen
Honor on julkaissut Honor Magic5 Pro -mallin älypuhelimen, jonka kamerat sekä Snapdragon 8 Gen 2 -järjestelmäpiiri ovat valmistajan mukaan erityismaininnan arvoisia. Uutuuspuhelimessa on keskitytty lisäksi muun muassa symmetriseen muotoiluun, näytön ja kuvaamisen ominaisuuksiin. Laitteessa on 6,81-tuumainen LTPO-näyttö sekä kaksoiskuperat ja erittäin kapeat kehykset molemmilla sivuilla. Näyttö tarjoaa 1800 nitin kirkkauden. Magic5 Prossa on myös Discrete Display -piirisarja, joka parantaa liikkuvan kuvan visuaalista laatua. Piirisarja mahdollistaa jatkuvan HDR:n parantaen videon selkeyttä. Lisäksi Honor Magic5 Prossa on TÜV Rheinlandin matalan sinisen valon sertifiointi, joka vähentää silmien rasitusta. Näytössä on lisäksi 2160 hertsin PWM-himmennys, joka minimoi näytön välkkymisen matalilla kirkkauksilla. Visuaalinen sekä tekninen panostus kameroihin Honor on panostanut Magic5 Prossa jälleen kerran kameroihin. Takakannen keskipisteenä on Star Wheel Triple Camera Design, eli takaa löy
Garminin uusi hybridiälykello Vivomove Trend yhdistää samaan laitteeseen älykellon ja perinteisen rannekellon. Siinä on klassinen analoginen tyyli, joka kätkee sisäänsä älyominaisuuksia, kuten Garmin Pay -lähimaksu ja älykkäät ilmoitukset. Kellossa on myös oikeat viisarit, joiden alta paljastuu kosketusnäyttö. Sen lisäksi kellossa on terveys- ja hyvinvointiominaisuuksia, joilla voit seurata esimerkiksi sykettäsi ja untasi. Käydään tässä artikkelissa tarkemmin läpi Garmin Vivomove Trendin ominaisuuksia. Älykello ja perinteinen rannekello samassa paketissa Garmin Vivomove Trendin kellotaulun kehys on valmistettu ruostumattomasta teräksestä ja runko kuituvahvisteisesta polymeeristä. Kellon linssi on kemiallisesti vahvistettua lasia ja rannekkeen materiaalina on käytetty silikonia. Näyttö on halkaisijaltaan noin 40 millimetriä ja ranneke tukee vakiokokoisia 20 millimetrin pikakiinnityshihnoja. Valmistaja kertoo kellon sopivan kaikenlaisiin tilanteisiin, arjesta juhlaan. Voit valita itselle
Garmin Forerunner on yksi Garminin suosituimmista kellosarjoista. Forerunner on mielletty erityisesti juoksukelloksi, mutta se on nykyisin paljon muutakin. Se sisältää paljon eri urheiluominaisuuksia ja mahdollistaa myös osallistumisen useampaan urheilutoimintaan samalla kertaa. Forerunner 255 ja Forerunner 255S -mallit eroavat toisistaan kokonsa puolesta. S-malli on hivenen pienempi ja lisäksi akun kestossa on pieniä eroavaisuuksia Forerunner 255-mallin eduksi. Kenelle kello on tarkoitettu? Forerunner 255 ja 255S -kellomallit on tehty sinulle, joka haluat seurata terveyttäsi ja mitata liikuntasuorituksiasi suhteellisen edulliseen hintaan. Varsinaisia älykello-ominaisuuksia niissä on vähemmän, kellomalleissa on siis keskitytty pääasiallisesti liikuntaan ja terveyteen. Muotoilultaan ja ulkonäöltään ne ovat muiden vastaavien urheilukellojen näköisiä, hieman paksuja mutta silti arvosteluiden mukaan keveitä ranteessa. Kehuja nämä mallit ovat saaneet erityisesti hyvästä istuvuudesta, tark
Sony on julkistanut kahdet uudet langattomat Bluetooth-kuulokkeet mallinimiltään WH-CH720N ja WH-CH520. Kyseessä on hintaluokaltaan keskitasoon sekä sen alle sijoittuvat kuulokkeet. WH-CH720N-kuulokkeissa Sony on panostanut melunvaimennukseen, ja edullisemmat WH-CH520-kuulokkeet tuovat mukanaan aikaisempaa paremman akunkeston. Molemmissa kuulokemalleissa voit muokata ääntä Sony Headphones Connect -sovelluksella. Pystyt sovittamaan äänenlaatua kuuntelemaasi musiikkigenren mukaiseksi useilla eri asetuksilla, tai luoda ja tallentaa omia asetuksia. Kummastakin kuulokemallista löytyy helppokäyttöiset painikkeet, ääniohjaus sekä Multipoint-liitäntä. Sen Swift Pair- ja Fast Pair -ominaisuuksien avulla saat kuulokkeet yhdistettyä helposti eri laitteisiin. Digital Sound Enhancement Engine (DSEE) -tekniikka takaa korkealaatuisen äänen tuottamisen. Kuulet kappaleet luonnollisella ja avaralla, lähes alkuperäistä äänilähdettä vastaavalla äänellä. Mukana on myös tuki Google Assistantille ja Amazon A
Xiaomi on tuonut markkinoille klassista muotoilua noudattavan älykellon. Se kätkee sisäänsä yli 100 urheilutilaa ja GPS:n. Siihen saat muokattua omannäköisesi ja omia tarpeitasi vastaavan kellotaulun 100 erilaisesta ja muokattavasta vaihtoehdosta. Käyn alla läpi lähemmin näitä ja muita ominaisuuksia. Xiaomi Watch S1 Prossa on 1,47 tuuman AMOLED-värinäyttö 480×480 pikselin tarkkuudella. Kellon rannekkeen voit valita joko mustana tai ruskeana. Ruskea ranneke on aitoa nahkaa ja musta on valmistettu kestävästä fluoroelastomeerista. Näyttö on naarmunkestävää safiirilasia ja runko ruostumatonta terästä. Voit siis käyttää kelloa huolettomasti tietäen, ettei se naarmuunnu tai kulu kovin helposti. Näytön kirkkautta voit säätää itsellesi ja tilanteeseen sopivaksi maksimissaan 600 nitiin. Kirkkaassa päivänpaisteessakin saat selvää viisareista ja kellon lukemista siristelemättä silmiä tai ilman varjoon hakeutumista. Arjen treenivalmentaja Valmistajan tietoja Xiaomi Watch S1 Prosta läpikäydessä tul
Sykkiikö sinunkin sydämesi videokuvaamiselle ja editoinnille? Erityisesti lyhytvideoiden suosio on huimassa kasvussa, ja yhä useampi palvelujen käyttäjä on alkanut tehdä myös omaa sisältöä eri somealustoille. Itse olen innokas videokuvaaja, ja kuvaan ja editoin sisältöä eri kanaviin päivittäin. Tässä artikkelissa jaan oman kokemukseni pohjalta niksejä harrastuksen aloittamiseen. Jos olet siis aloitteleva videoiden tekijä, toivottavasti saat näistä itsellesi hyödyllisiä vinkkejä kuvaamiseen ja editointiin! Laitteet ja tarvikkeet Mikäli olet vasta aloittamassa kuvausharrastustasi, et tarvitse kovin ihmeellisiä välineitä päästäksesi alkuun. On pitkälti omista ambitioistasi kiinni, paljonko videoiden tekemiseen on kannattavaa rahallisesti panostaa. Aika ja tekemäsi sisällöt näyttävät, millaisiksi tarpeesi muodostuvat.Julkaisukelpoista materiaalia voit kuvata tavallisella älypuhelimella, sillä nykypuhelinten kameralaatu on järjestäen melko hyvä. Oma kokemukseni perustuu lähinnä Applen tuott
Huawein uusi, älykäs urheilukello Watch Ultimate sisältää runsaasti toimintoja erityisesti sukellusharrastajien iloksi: Uutuuskello kestää Huawein mukaan vettä jopa 100 metrin syvyyteen asti. Upouusi juoksukyvyn arviointijärjestelmä RAI arvioi juoksijan kestokykyä ja ennustaa suorituksia. Lisäksi laite tukee langatonta latausta sekä Bluetooth-puheluita. Watch Ultimate on saatavilla verkkokaupassamme sekä mustan että sinisen sävyisenä. Tutustutaanpa sitten laitteeseen tarkemmin! Sporttiassistentti vedenalaiseen maailmaan Watch Ultimatesta löytyy ammattisukellustiloja, kuten vapaasukellus, virkistyssukellus, tekninen sukellus ja laitesukellustilat. Sukellustapahtumille on myös oma tallennusominaisuus. Kello tarjoaa myös kompassin ja sekuntikellon ominaisuudet, ja lähettää hälytyksiä sukellussyvyytesi ja fyysisen tilasi perusteella. Sukelluksen aikana voit myös nollata keskisyvyyden ja vaihtaa sukellustilaa napinpainalluksella. Veden pinnalle palatessa kello vaihtaa automaattisesti vede
Motorolan lippulaivauutuus Motorola Edge 40 Pro 5G on tyylikkään näköinen uutuusmalli, jonka merkittävimmät ominaisuudet ovat kolme korkearesoluutioista takakameraa, TurboPower-lataus ja IP68-luokitus. Vedenkestävyysluokituksen ansiosta puhelin kestää myös nopean sukelluksen veteen. Tutustutaan seuraavaksi lähemmin puhelimen muotokieleen ja ominaisuuksiin. Vakuuttavat näyttöominaisuudet Motorola Edge 40 Pro 5G on muotoilultaan omaan silmääni erittäin tyylikäs. Kaareva ja reunaton muotoilu tekee siitä laadukkaan näköisen. Metallisen ja lasisen rakenteen ansiosta puhelin näyttää lippulaivamallilta. Siinä on 6,67 tuuman reunoilta kaareva Full HD+ -näyttö, jossa on 165 hertsin virkistystaajuus. Yleisesti ottaen eri puhelinmallien virkistystaajuudet ovat vaihdelleet 60-120 hertsin välillä, mutta tässä mallissa maksimivirkistystaajuus on poikkeuksellisen suuri. Asetuksissa virkistystaajuuden voi säätää neljästä eri vaihtoehdosta. Asetuksella ”auto”, näytön taajuus vaihtelee sisällön mukaan 4
Xiaomin uutuus Xiaomi Redmi Watch 3 on monipuolinen älykello, josta löytyy sekä liikunta- että älykello-ominaisuuksia. Voit seurata sykettäsi, omien liikuntasuoritusten tuloksia sekä vastata puheluihin suoraan kellosta. Xiaomi on tehnyt kellosta kevyen ja siron, mutta saanut silti mahdutettua laitteeseen pitkäkestoisen akun. Redmi Watch 3 sisältää useita erilaisia urheilutiloja sekä kellotauluja. Voit valita itsellesi joko valkoisella tai mustalla rannekkeella varustetun kellon. Monipuoliset ominaisuudet kevyessä paketissa Redmi Watch 3 on varustettu 1,75 tuuman AMOLED-näytöllä, jossa on 60 hertsin virkistystaajuus. Xiaomi kertoo suuren näytön mahdollistavan kaikkien ominaisuuksien helpon käytön ja samalla näet kaikki valitsemasi toiminteet yhdellä vilkaisulla. Näytössä on 390 x 450 pikselin tarkkuus ja 600 nitin kirkkaus, joka mahdollistaa näytön lukemisen auringonvalossa. Voit personoida kellon omaan makuusi sopivaksi yli 200 erilaisen kellotaulun ansiosta. Mukana on erilaisilla teem
Honor on tuonut markkinoille uuden, edullisten älypuhelinten joukkoon sijoittuvan puhelimensa Honor 70 Lite 5G:n. Tässä laitteessa yhdistyvät pitkä akunkesto, tarkka kolmoiskamera sekä suuri näyttö. Muotoilultaan Honor 70 Lite 5G on suorareunainen pyöristetyillä kulmilla. Puhelin on saatavilla kolmessa eri värissä: musta Midnight Black, sininen Ocean Blue ja hopea Titanium Silver. Tutustutaan tässä artikkelissa tarkemmin laitteen ominaisuuksiin. Ota käyttöön eri näyttö- ja kuvaustiloja Honor 70 Lite 5G:ssä on 6,5 tuuman Honor FullView -näyttö 1600 x 720 pikselin tarkkuudella ja 90 hertsin virkistystaajuudella. Valmistaja kertoo virkistystaajuuden mahdollistavan dynaamisen päivitystaajuuden, jonka ansiosta puhelinta on miellyttävä käyttää eri tilanteissa. Laitteesta löytyy myös TÜV Rheinland -sertifioitu matalan sinisen valon tila, tumma tila sekä eBook-lukutila. eBook-lukutila saa puhelimen näytön muistuttamaan lukulaitteiden näyttöjä, joka helpottaa digitaalisten kirjojen lukemista. E
Xiaomi Redmi Smart Band 2 -aktiivisuusranne on tarkoitettu sinulle joka haluat pitkällä akunkestolla varustetun kellon, jonka avulla voit seurata aktiivisuuttasi ja terveyttäsi. Smart Band 2 on edullinen vaihtoehto tutustua älykellojen maailmaan. Rakenne Smart Band 2 on Xiaomin uusin aktiivisuusranneke. Se on rakenteeltaan suhteellisen ohut ja painoakin sillä on vain 14,9 grammaa. Kellossa on varsin sulavalinjainen muotoilu, sillä siinä ei ole lainkaan ulkoisia painikkeita. Kaikki valinnat hoituvat kosketusnäytön kautta. Akku latautuu magneettilatauksen avulla ja akun kestoksi on luvattu tyypillisessä käytössä jopa 14 vuorokautta. Raskaammallakin käytöllä akun on luvattu kestävän kuusi päivää. Ranneke on valmistettu yleisesti vastaavanlaisissa kelloissa käytetystä TPU:sta. Käytännössä se on pehmeää, joustavaa ja kestävää kumimaista materiaalia jolla on testien mukaan hyvä vetolujuus ja kulutuksenkestävyys. Näyttö Kellotaulun pinta on kevyesti kaareutuvaa 2,5D-lasia ja kooltaan TFT LCD-
Älykellot ja aktiivisuusrannekkeet ovat tämän päivän trendejä ja sellaisia löytyykin jo hyvin monen vastaantulijan ranteesta. Tässä artikkelissa esittelen muutamia edullisemman hintaluokan älykelloja sekä aktiivisuusrannekkeita, joiden hankinta sopii pienemmällekin lompakolle.Näitä terveyden ja hyvinvoinnin seuraajia on saatavilla monennäköistä mallia. Osa kelloista ja rannekkeista on sporttisia, toiset klassisia ja kauniitakin, että ne käyvät myös asusteesta. Sen lisäksi ne tuovat mukanaan älykkäitä arkeasi helpottavia ominaisuuksia. Huawei Band 7 -aktiivisuusranneke Huawei Band 7:ssa voit valita suosikkisi 96 erilaisen liikuntalajin joukosta. Huawei Band 7:ssa on laadukkaaksi kutsuttu AMOLED-näyttö, mutta hinta on siitä huolimatta huokeampi kuin yleensä AMOLED-näyttöisissä laitteissa. Malli sisältää kattavan valikoiman liikuntaan keskittyviä ominaisuuksia, ja sen on kerrottukin olevan vuoden 2022 onnistuineimpia aktiivisuusrannekkeita.Tämän rannekkeen arvosteluiden perusteella pluss
Xiaomi Redmi 12C on edullisemman hintaluokan älypuhelin, joka sopii peruspuhelinta hankkivalle. Siinä on iso näyttö, 5000 mAh akku ja kameraominaisuudet jotka sopivat hyvin peruskuvaajalle. Muista uutuuspuhelimista poiketen Redmi 12C on varustettu myös 3,5 mm kuulokeliitännällä ja FM Radiolla. Xiaomin Redmi-sarjaan julkaistiin hetki sitten uusi puhelinmalli, joka kulkee nimellä Xiaomi Redmi 12C. Se kuuluu edullisempaan hintaluokkaan, mutta sisältää edullisuudestaan huolimatta varsin pätevät ominaisuudet. Sen vuoksi se sopiikin esimerkiksi ensimmäistä puhelinta hankkivalle, tai sellaiselle joka haluaa modernin älypuhelimen huokeaan hintaan. Ulkoisesti uutuusmalli on tyylikäs ja muotoilultaan merkilleen tyypillinen. Etukamera on sijoitettu pisaraloveen ja kaksoiskameroiden kamera-alueeseen on sijoitettu myös paikka sormenjälkilukijalle. Pyöristetty muovinen takakuori on raidoitettu, joten se antaa omasta mielestäni puhelimelle kivaa eloisuutta. Näyttö on kooltaan 6,71 tuumaa ja tarkkuu
Motorola julkaisi vuoden ensimmäisen Moto G sarjan puhelimen, joka kantaa nimeä Motorola Moto G53 5G. Laitteen kohokohtina pidetään muun muassa Android 13 -käyttöjärjestelmää, sulavaa 120 Hz näyttöä laajalla näkymällä. Kyseessä on edullisen hintapisteen 5G-laite, jossa on Motorolalle tuttuja teknisiä ratkaisuja, mutta karsittuna versiona. Tämä uutuus on ollut tilattavissa verkkokaupassamme 20.3.2023 lähtien ja laitteiden toimitukset alkavat 7.4.2023. Värivaihtoehtoina ovat vaaleanpunainen ja sininen. Puhelimessa on 6,5 tuuman kokoinen LCD-näyttöpaneeli ja HD+ -tarkkuus. Näytössä on kahdeksan megapikselin tasoista etukameraa varten tehty reikä yläreunassa. Takaosassa on kaksoiskamera, joka koostuu 50 MP:n pääkamerasta sekä kahden MP:n makromakerasta. Sormenjälkilukija on sijoitettu laitteen kylkeen virtapainikkeen yhteyteen. Laitteessa on vettähylkivä design. Tehoista vastaa Qualcommin valmistama 5G-yhteydet tarjoava 8-ytiminen järjestelmäpiiri Snapdragon 480+ versiona. Käyttömuistia, e
Kyberturvallisuuskeskus kertoo tiedotteessaan:“Samsung Exynos -piirisarjassa olevassa baseband -komponentissa on havaittu useita kriittisiä haavoittuvuuksia. Haavoittuvuuksien hyväksikäyttö mahdollistaa mielivaltaisen koodin suorittamisen kohdelaitteessa. Haavoittuvuuksiin ei ole vielä saatavilla korjaavaa päivitystä, mutta rajoituskeinoja on saatavilla. Samsung Exynos -piirisarjassa olevassa baseband -komponentissa on havaittu useita kriittisiä haavoittuvuuksia. Haavoittuvuuksia voidaan hyväksikäyttää ilman käyttäjän toimia. Haavoittuvuuksien hyväksikäyttöön riittää, että hyökkääjä tietää uhrin puhelinnumeron.Haavoittuvuuksien rajoittaminen vaatii toimenpiteitä laitteen omistajalta. Haavoittuvuuksien hyväksikäyttöä voi rajoittaa sammuttamalla Wi-Fi puhelut ja VoLTE -ominaisuuden (Voice-over-LTE) laitteen asetuksista.” Haavoittuvuus koskee Telian valikoimasta muun muassa seuraavia laitteita: S22, M33, M13, M12, A71, A53, A33, A21s, A13, A12 ja A04 -sarjan laitteet. Ajankohtaisen laitel
Samsungin A-sarjan puhelimet ovat saaneet rinnalleen uuden keskihintaluokkaisen puhelinmallin, joka kulkee nimellä Samsung Galaxy A54 5G. A-sarjan puhelimet ovat perinteisesti olleet todella suosittuja, johtuen niiden hyvästä hinta-laatusuhteesta. Tämäkään malli tuskin tekee poikkeusta. Kolmoiskamera ja paranneltua tehokkuutta Galaxy A54 5G on varustettu 6,4 tuuman Infinity-O sAMOLED-näytöllä 2340 x 1080 pikselin tarkkuudella ja 120 hertsin virkistystaajuudella. Näyttölasina on vesi- ja roiskesuojattu Glass 5 -lasi. Takakameroita on kolme, 50 megapikselin pääkameran rinnalla avustavat 12 megapikselin ultalaajakulmakamera ja viiden megapikselin makrokamera. Pääkamera sisältää myös optisen kuvanvakaimen. Etukameran tarkkuus on 32 megapikseliä. Muotoilultaan A54 5G on tyypillinen A-sarjalainen. Puhelimen kulmat ovat pyöristetyt ja pistemäinen etukamera vie vähän tilaa näytöstä. Edellisestä mallista poiketen Samsung Galaxy A54 5G -puhelimessa ei ole enää kamerakohoumaa, vaan kamerat on sij
Viimeistään nyt on aika kääntää katseet kohti kevättä ja antaa auringonvalon lämmittää! Meitä ihastuttavat tähän aikaan vuodesta erityisesti keväiset laiteuutuudet sekä iloisen värikkäät tarvikkeet, joista esittelemme tässä artikkelissa muutamia poimintoja.Apple on tuonut viime vuoden puolella julkaistuista iPhone 14 -älypuhelimistaan nyt kirkkaankeltaiset versiot iPhone 14 ja iPhone 14 Plus. Käyttäjälle, joka haluaa todella erottua joukosta, löytyy tästä artikkelista muitakin katseenvangitsijoita arkea piristämään. Tutustutaanpa sitten tarjontaan! 😊 Kirkkaankeltainen iPhone 14 on rohkea valinta Esittelimme Yhteisössä viime vuoden puolella Apple iPhone 14 -sarjan älypuhelimet. Malliston värivalikoimaa on nyt täydennetty, ja sekä iPhone 14 että iPhone 14 Plus ovat nyt saatavilla kirkkaankeltaisena. Mitä mieltä: tuoko puhelimen olemus hymyn huulille, vai suositko ennemmin perinteisiä sävyvaihtoehtoja? 😏 Keltainen värivaihtoehto on Applen uusin lisäys iPhone 14 -sarjaan. Äänijärjestelm
Honor-malliston uunituore lisäys Magic5 Lite on älypuhelin, jonka ominaisuudet tarjoavat astetta tyylikkäämmän käyttökokemuksen arkeen. Kaareva OLED -näyttö, 64 megapikselin SuperNight -kamera sekä kahden päivän akunkesto tekevät käytöstä sulavampaa. Luksuksen tuntua trenditietoisille tarjoaa myös näytön reunan kultainen 45° kulma. Malli on saatavilla sävyissä Emerald Green, Titanium Silver sekä Midnight Black. Tutustutaanpa seuraavaksi tarkemmin ominaisuuksiin! Kaareva näyttö vahvistetulla lasilla Magic 5 Liten ylpeys on sen kaareva 120 Hz OLED-näyttö, jonka kestävyyteen on panostettu erityisesti: laboratorio-olosuhteissa testatulla 0,65 mm paksuisella lasilla on peräti 900 Mpa paineensietokyky. Pelaajia ja kuvaamisesta kiinnostuneita miellyttävät varmasti myös 300 Hz kosketustaajuus sekä näyttö, joka toistaa elävästi jopa 1,07 miljardia väriä. 800 nitin kirkkaus takaa myös näkyvyyden ulkosalla.Honor Magic5 Lite on varustettu Qualcommin Snapdragon 695 -prosessorilla. Kuuden gigatavun
Onko sinulla jo tili? Kirjaudu sisään
Eikö sinulla ole vielä tiliä? Luo tili
Enter your E-mail address. We'll send you an e-mail with instructions to reset your password.